PIA JA UGANDA

UUTISIA uutisia NEWS news

2010-09-05T03:50:00.011+02:00

Caring Hands uutisia Pian tapaan
Caring Hands news by Pia

Olihan se jo aika laittaa ne tännekin!

April and May 2010:

VISITORS, CELEBRATIONS, SCHOOL AND JUST BEING TOGETHER. ONCE AGAIN, LETTING THE GOOD COME AND GO AROUND.

Festivities are good place to begin, as drums, dance and song have echoed out of Caring Hands on many afternoons so far this year. Even several guests and groups of visitors have had the opportunity to enjoy the performances and hearing about the women’s life stories. We even held a wedding celebration over here. Congratulations Pia and Nuren!

Among other things, in the beginning of March we were delighted by a visit from Maija Saarni, a Development Coordinator from Fida, and later on, by a team of CPA (Christian Partners in Africa) from Great Britain.
Even Canada called on us, as Caring Hands power couple John and Carole Grabish came all the way from Thunder Bay, for a two week visit in a hot Kampala.
All visitors are important to Caring Hands, because through them our message and beautiful beads are passed forward into the rest of the world and the good continues to go around.

Studies and ethical ponderings. In the midst of all the visits and celebrations it is always a good thing to calm down and also spend time focusing on some of the more serious issues.
Our literacy and writing program is already more than halfway through its second year and on April 14th, the ladies received their intermediate reports. No longer does anyone need to use an “X” or thumbprint for a signature, instead all of the names are written in beautiful, individual handwritings. In addition, mathematical equations along with various societal issues have been covered, lessons have been learned and many of the women are already reading fluently. Needless to say, self-respect is improving!

At the end of April we began to hold series of gatherings to discuss the topic of ethics, two of which have already been held. Fida interns Malla and Katja led a fine presentation on the topic and afterwards, with the help of dramatic skits and speeches, we discussed different ethical issues and scenarios, what is “right” and what is “wrong”.
Since the start of this year, Caring Hands social worker Dan Njuba has put in a lot of hard work and effort in regard to child protection matters and as a result we have now held two large functions in March-April along this theme. These occasions have been attended by teachers, religious leaders, police representatives, social workers, children’s parents and of course also by Caring Hands workers and bead makers. The idea is to raise awareness of children’s rights and to educate and stir the community to carry the issue and concern forward. Those who attended the meetings now continue to work in small groups among their own neighborhoods.
This is an extremely important and remarkable work!

Malaria, the silent killer. Like the HIV infection, malaria also kills a large number of people in Uganda each year. While Malaria is an infectious, fever causing disease transmitted and spread through mosquito bites, it is treatable. Because malaria transmission happens mainly between dusk and dawn as that is when the mosquitoes are out in flight, the best way to prevent infections during these hours is by wearing clothing that covers and protects your skin and by sleeping under a bed net.
Unfortunately not everyone can afford mosquito nets or medical treatment if they are already infected, thus Caring Hands has already been distributing nets and helping many people to receive treatment this year! Information and awareness of this deadly but treatable virus must be shared!

A time to clean and to clear out the clutter.
Every single day, a considerable amount of work takes place at both the Caring Hands bead and paper workshops. As a side product, we get a lot of mess that doesn’t always get sorted out with the daily clean-up. Therefore, it was high time to put things back in their proper places and tidy up!
Boxes upon boxes of beads were carried out and jewelry reorganized into bunches of ten as we cleaned out our storage space. We even managed to finally replace the curtains that were destroyed in last year’s fire! At last, the storeroom is in beautiful order with our new red curtains adding to the celebratory mood. Now the place is fit to be disheveled and untidy again!

Time for goodbyes.
Our interns Malla Vanhoja and Katja Hintikka have come to the end of their 3 ½ month placement at Caring Hands. Finland is calling the girls home and their return journey will begin on May 19th.
Thank you girls, you have been such a great help in this hectic Caring Hands family life!
What's more, Pia Abubakar (formerly Järvinen) will end her 15 month long stay in Uganda and as our volunteer as she returns to Finland at the end of May. Without a doubt, Caring Hands work will continue on in Finland and beads will be sold on the side.
In the words of Milla:”It will leave a great ache behind, Pia will be missed and her position will be hard to replace. Come back already!”
Caring Hands receives thanks through poetry.
Pastor Juliet’s, who is one of our bead makers, daughter Sharon Ishimwe has been volunteering at Caring Hands once a week, interviewing and writing stories about Caring Hands family members. Here is Sharon’s poem of thanks:

CARING HANDS

You are giving Hands
Lifting and sharing Hands,
Caring Hands to be exact.

It takes more than caring
To be the Caring Hands
The nature of caring
Requires a blend
Of warmest compassion
And love deep and true
To reach and to comfort
The way that you do.

You may never change my past
With all its misery and pain
But I am comforted
That the untold stories
Of my future are bright
Because you have been there
When I needed someone to care.

By Sharon Ishimwe

VIERAILIJOITA JA JUHLIA, OPISKELUA JA YHDESSÄ OLOA. TAAS ON LAITETTU HYVÄ KIERTÄMÄÄN!

Huvittelusta on hyvä aloittaa sillä tanssi, laulu ja rummutus on raikunut taas Caring Handsillä usein iltapäivisin tänäkin vuonna. Esityksistä ja naisten elämäntarinoista on päässyt nauttimaan usea vierailijaryhmä ja vietettiin meillä täällä yhdet hääjuhlatkin. Onnea Pia ja Nuren!
Muun muassa kehitysyhteistyökoordinaattori Maija Saarni Fidasta ilahdutti vierailullaan Caring Handsiä jo maaliskuun alussa ja iso ryhmä CPA:sta (Christian Partners in Africa) Iso-Britanniasta kävi myös maaliskuussa.
Myös Kanadasta kajahti, kun Caring Handsin Thunder Bayn voimakaksikko John ja Carole Grabish tulivat kaksiviikkoiselle vieraillu Kampalaan toukokuun helteisiin.
Kaikki vierailijat ovat tärkeitä meille, sillä niin saadaan Caring Hands sanomaa sekä kauniita koruja eteenpäin maailmalle eli hyvä kiertää!

Opiskelua ja eettisiä pohdintoja.Vierailujen ja juhlahumun keskellä on aina hyvä rauhoittua vakavampienkin asioiden äärelle.
Luku-ja kirjoitusohjelman toinen vuosi on jo opiskeltu yli puolen välin ja huhtikuun 14. naiset saivat välitodistuksensa. Enää ei kukaan tarvitse allekirjoitukseen puumerkkejä, vaan nimet kirjoitetaan kauniilla käsialoilla. Moni osaa jo lukea sujuvasti ja matemaattiset yhtälöt sekä monet yhteiskunnalliset asiat on opittu ja läpi käyty. Omanarvontunto kohenee!
Huhtikuun lopulla alkoi, nyt jo kaksi kertaa kokoontunut, tilaisuus, jonka aiheena oli etiikka. Fidan harjoittelijat Malla ja Katja pitivät hienon alustuksen aiheesta. Sen jälkeen näytelmien ja puheenvuorojen voimin keskusteltiin erilaisita eettisistä asioista, mikä on oikein ja mikä on väärin.
Sosiaalityöntekijämme Njuba Dan on tehnyt alkuvuoden kovasti työtä lastensuojeluun liittyvissä asioissa ja tämän tiimoilta on ollut nyt kaksi isoa tilaisuutta maalis-huhtikuussa. Tilaisuuteen osallistui poliisivoimien edustajia, sosiaalityöntekijöitä, opettajia, lasten vanhempia, uskonnollisia johtajia ja toki Caring Handsin helmentekijöitä ja työntekijöitä. Tilaisuuksien tarkoituksena oli saattaa tietoisuuteen lasten oikeudet ja saada yhteisö heräämään sekä valistumaan ja viemään asiaa eteenpäin. Mukana olleet jatkavat nyt työtä pienryhmissä omassa yhteisössään.
Todella tärkeä ja mahtava juttu!

Malaria, hiljainen tappaja. Kuten HIV-infektio, niin myös malaria tappaa vuosittain Ugandassakin paljon. Malaria on hoidettavissa oleva kuumetauti, joka leviää ns. malariahyttysen piston välityksellä. Hyttyset lentävät hämärän aikaan, joten paras tapa välttyä tartunnalta on suojautuminen vaatetuksella sekä nukkua vuodeverkon alla.
Kaikilla ei ole varaa verkkoihin tai lääkehoitoon, jos ovat jo sairastuneet. Caring Hands on jakanut vuodeverkkoja ja avustanut monia saamaan hoitoa jo tänäkin vuonna! Valistusta tästä tappavasta, mutta hoidettavissa olevasta taudista on jaettava!

Joskus on vähän sotkujakin siivottava 
Homma Caring Handsin helmi- ja paperityöpajoissa on päivittäin melkoista. Työn tuoksinnassa tulee sotkua, jota ei aina joka päiväisellä siivouksella saada selviteltyä. Oli siis aika taas panna paikat järjestykseen!
Helmilaatikot kannettiin ulos ja kaikki kaulakorut ja käsirenkaat pantiin kymmenen nippuihin, varasto laitettiin uuteen uskoon ja vielä viime vuoden tulipalon jäljiltä uupuneet verhotkin saatiin hankittua. Nyt on varasto taas kauniissa järjestyksessä ja punaiset verhot tuovat lisä tunnelmaa. Kelpaa taas sotkea!

Jälleen on aika hyvästien.
Harjoittelijat Malla Vanhoja ja Katja Hintikka ovat saaneet kolmen ja puolen kuukauden pestin päätökseen. Suomi kutsuu tyttöjä ja kotimatka alkaakin toukokuun 19. päivä.
Kiitos tytöt, olette olleet suuren suuri apu tässä hektisessä Caring Handsin perhe-elämässä!
Myös Pia Abubakar (entinen Järvinen) päättää 15 kuukautta kestäneen vapaaehtoistyönsä ja matkaa Suomen suveen toukokuun lopulla. Caring Hands työt jatkuvat varmasti myös Suomessa ja helmiä myydään kaiken muun homman ohella.
Millan sanoin: ”Jää iso ikävä ja Pian paikkaa on vaikea täyttää. Tule jo takaisin”!

Caring Hands saa kiitosta myös runon muodossa.
Helmentekijämme Pastor Julietin tytär Sharon Ishimwe on tullut nyt kerran viikossa tekemään vapaaehtoistyötä tänne meille. Sharon haastattelee ja kirjoittaa tarinoita Caring Handsin perheenjäsenistä. Tässä Sharonin kiitos runo:

CARING HANDS

You are giving Hands
Lifting and sharing Hands,
Caring Hands to be exact.

It takes more than caring
To be the Caring Hands
The nature of caring
Requires a blend
Of warmest compassion
And love deep and true
To reach and to comfort
The way that you do.

You may never change my past
With all its misery and pain
But I am comforted
That the untold stories
Of my future are bright
Because you have been there
When I needed someone to care.

By Sharon Ishimwe

February and March 2010:

FEBRUARY/MARCH NEWS - STORIES BEHIND THE BEADS

February was more like “tooth fairy”, at least for Akullo Evalyn.
A little over a year ago, Evalyn was struck in the face by her husband, with devastating results. Not only did her two front teeth suffer from the severe blow, but so did her emotional and mental wellbeing. As a very cheerful and lively young woman, the unpleasant experience pained Evelyn and quite often she would find herself daring to dream that one day she might get her smile back.
Last November, as we were holding a farewell party, Evalyn said with a twinkle in her eye: “Don’t forget to send me those new teeth from Finland”. And wouldn’t you know it! Our intern Milka discussed the matter with a friend and in February the tooth money arrived from Finland, bringing back laughter and restoring the beautiful smile on Evalyn’s face! Thank you to the donor!

Medical bills and people taken ill
Many of the men, women and children at Caring Hands are HIV-positive. This immunodeficiency virus causes all kinds of sickness and disease but despite the constant health battle, the beginning of this year has so far been a victorious one for the entire Caring Hands team.
Let’s take for example Nampijja Christine. Her ill health began at the end of January and dragged on until eventually it drove her to the hospital bed. Nampijja is not only HIV-positive and on ARV medication, but she also suffers from lung trouble on top of being in the middle of cancer treatment. While Caring Hands offers help and support, what is more precious than gold for those in hospital care is being surrounded by loved ones, because the presence of family and friends and their participation in caring for the sick is not always guaranteed, and so that is something we at Caring Hands strive to offer and encourage.
Nampijja is once again in good health and every day she seen at Caring Hands, helping out with the bead making.
Children have also been suffering from various illnesses. There are constant cases of malaria, rotting teeth, pox-like diseases and awful rashes. At Caring Hands we are doing whatever we can to support these families, but help is always appreciated as many of them are in need family sponsorships.

Changes in living conditions and living at the mercy of the weather
Lots of families have been helped so far and the quality of life has risen for many from being on the floor to sleeping in a bed. Nevertheless, there is still plenty of work left to do.
Home visits are always a great opportunity to get better acquainted with and to really see below the surface into the daily lives and routines of families.
In the rainy season as the storm clouds gather, lighting rips the sky, the ground shakes with thunder and the rain blows sheets of water in every possible direction, the destruction can be devastating as clay houses and mud huts fall apart and suffer water damage. While some people have already been able to relocate into sturdier homes, quite a few families are still waiting for such an opportunity or have begun building a house of their own.
Our latest home visits have been made to families living in the countryside, giving us a chance to admire some of Uganda’s lush and beautiful landscapes in the process, such as fields upon fields of tea growing on the hillsides and the many forests full of matoke/banana trees. Quite many living in these remote areas are able to grow at least a portion of their own food, and have various fruits trees and vegetables in their gardens. Sometimes even the houses may be bigger and in better condition than those of the people living in city slums, but even so, living in the countryside does comes with its own, different set of problems. Take for instance, the obstacle of distance. Sometimes the closest clinic offering health care may be many kilometers away and difficult to reach. Even going to the market and visiting the village can be a struggle, and something as simple as getting your cell phone recharged or buying and transporting a 50kg bag of posho flour will require some planning and preparation.
Still, it’s been wonderful to see the different backgrounds that our Caring Hands families come from!

Stories behind the beads
At the moment, Caring Hands has one man and 50 women making beads, but when you also include their families along with all of the workers we have into the count, the number is already in the hundreds- talk about a big Caring Hands family! And while the paper beads are indeed gorgeous and temptingly delicious on their own, and though the work that happens around them and through them is fascinating too, what many people are really interested in are the stories behind the beads. On Milla’s blog http://milla.sauna.org/ you will find many of these stories along with news and other remarkable tales which we are writing and adding all the time, so please do stay updated!

Stella Atal and Caring Hands- creating stunning artwork together!
While Ugandan artist Stella Atal has worked together with Caring Hands for quite some time now, her latest wall cloths and paintings, filled with an array of bright African colors and rhythms have found a new flavor in the mix, the Caring Hands beads! And we have to say, the end result is captivating! The cloth artworks can be found in various different sizes and are now finally available for purchase.

Soccer Volunteers
The soccer/football project, that was started last April for the orphans and underprivileged kids in the area, came to a triumphant finish when the tournament finals were held in December. Both the children and adults were so excited about the experience, and as the teams established in the three different areas became well unified, the project has been able to continue voluntarily every Saturday. Thanks to the new footballs, pumps and ball bags donated by Jim Burruss and his family, from Salt Lake City USA, this soccer season has certainly received a great kick start! A huge thank you to the Burruss family!
Well, that’s all folks, this time around. This is Caring Hands Kampala signing out, until next time!

HELMI-MAALISKUUN UUTISET – TARINOITA HELMIEN TAKAA.

Helmikuu on hammaskuu, jos kysyt asiaa Akullo Evalyniltä.
Reilu vuosi sitten sai Evalyn aviomieheltään nyrkiniskun naamaansa ikävin seurauksin – pahan kolauksen kokivat niin molemmat etuhampaat, kuin tämän nuoren naisen psyykkinen hyvinvointikin. Nauravaisena ja hyvin eläväisenä naisena tämä kaikki sattui Evalyniin ja hyvin usein hänen pienenä toiveena olikin saada hymynsä takaisin.
Viime marraskuussa, kun vietimme läksiäisiäsjuhlia, sanoi Evalyn pilke silmäkulmassaan: ”lähettäkäähän sieltä Suomesta sitten ne uudet hampaat minulle”. Kuinkas sitten kävikään! Harjoittelijamme Milka puhui asiasta ystävälleen ja niin saapuivat helmikuussa hammasrahat Suomesta ja kaunis hymy sekä herakka nauru palautettiin taas Evalynin kasvoille! Kiitos lahjoittajalle!

Sairasteluja, sairauksia ja sairaskuluja.
Monet Caring Handsin naisista, miehistä ja lapsista ovat HIV-positiivisia. Tämä ihmisen immuunikatovirus saa aikaan kaikenlaista sairastelua. Alkuvuosi on ollut kovin sairasteluvoittoinen koko Caring Hands tiimissä.
Esimerkkinä muun muassa Nampijja Christine. Hänen huonovointisuutensa alkoi jo tammikuun lopulla ja pitkään jatkunut sairastelu ajoi hänet lopulta myös sairaalahoitoon. Nampijja on HIV-positiivinen ja syö siihen lääkkeitä, hänellä on myös syöpähoidot meneillään ja paljon ongelmia keuhkoissa. Caring Hands auttaa ja on tukena, mutta kultaakin kalliimpia kaikesta ovat omaiset, sillä heidän läsnäolonsa ja hoitoon osallistumisensa ei aina ole itsestäänselvyys ja siihen pyrimme myös tukea Caring Handsillä antamaan.
Nampijja on taas hyvässä voinnissa ja joka päivä hänet näkee Caring Handsilla auttamassa helmien teossa.
Lapsia ovat myös monet sairastelut vaivanneet. On jatkuvaa malariaa, mätäneviä hampaita, rokkotauteja ja pahoja ihottumia. Caring Hands tukee perheitä kaikin mahdollisin keinoin, mutta apu on aina tarpeen ja perheet tarvitsevat tukiperheitä.

Vaihtelevat elinolot ja säiden armoilla olo.
Paljon on perheitä autettu ja elinoloja nostettu ”lattiatasolta sänkyihin”, mutta työmaata piisaa silti. Kotikäynneillä pääsee aina tutustumaan pintaa syvemmälle ja näkemään sen todellisen arjen, jota perheet elävät.
Sadeaikaan, kun taivas salamoi, vettä tulee vaakasuoraan vihmomalla ja myrsky jyllää, niin savimajat romahtavat ja vesi tulee sisään. Tuho voi olla järkyttävää. Kestävimpiin koteihin on jo moni päässyt, mutta usea perhe vielä odottaa vuoroaan tai rakentaa jopa omaa taloaan.
Viimeisimmät kotikäynnit ovat nyt tehty maaseudulla asuvien perheiden luokse ja näin olemme päässeet ihastelemaan Ugandan kaunista vehreää luontoa; kumpuilevia teepeltoja ja matoke-banaanipuumetsiä. Maaseudulla asuvat pystyvät usein kasvattamaan ainakin osan ruoastaan itse, pihalla kasvaa erilaisia hedelmäpuita ja vihanneksia. Talot saattavat olla isompia ja parempikuntoisia kuin kaupungin slummeissa olevat, mutta toki maaseudulla asuvat kohtaavat omat erilaiset ongelmansa. Etäisyydet ovat monesti pitkät; lähin terveydenhoitoa tarjoava paikka voi olla kymmenien kilometrien päässä ja pääsy sinne on vaikeaa. Torille, kylille ja kaupoille pääsy voi olla hankalaa ja esim. 50 kg:n poshojauhopussin ostaminen tai vaikkapa kännykän akun lataaminen vaatii oman suunnitelunsa.
On kuitenkin upeaa nähdä kuinka erilaisista paikoista Caring Handsin perheet tulevat!

Tarinat helmien takana.
Caring Handsilla on 50 naista ja 1 mies helmentekijöinä, kun mukaan lasketaan perheet heidän takanaan sekä työntekijät, on luku jo satoja - iso Caring Hands perhe! Vaikka itse helmet ovat kauniita, houkuttelevan herkullisia sekä valtavan upeita ja kaikki työ mitä niiden ympärillä tehdään on mielenkiintoista, niin tarinat helmien takana kiinnostaa monia. Millan blogissa http://milla.sauna.org/ on monia juttuja ja uutisia jo luettavissa ja uusia tarinoita kirjoitellaan koko ajan. Pysykää ajan hermolla.

Stella Atal ja Caring Hands – yhteistyöllä kaunista taidetta!
Ugandalainen taiteilija Stella Atal on jo tovin tehnyt yhteistyötä Caring Handsin kanssa. Stellan Afrikan värejä ja rytmejä huokuvat seinävaatteet ovat saaneet lisämausteen Caring Hands helmistä ja lopputulos on valloittava! Seinävaatteita on erikokoisia ja niitä on nyt myös myynnissä.

Jalkapalloa vapaaehtoistyönä.
Orvoille ja vähäosaisille lapsille viime huhtikuussa alkanut jalkapalloprojekti päättyi hienoon lopputurnaukseen joulukuussa. Lapset ja aikuiset ovat olleet asiasta niin innostuneita ja kolmeen eri paikkaan luodut joukkueet ovat niin hyvin yhteenhioutuneet, että touhu on jatkunut vapaaehtoisesti joka lauantai.
Myös Salt Lake Citystä U.S.A:sta Jim Burrussin perheeltä lahjoituksena saadut uudet jalkapallot, pumput ja pallokassit ovat näin saaneet hyvän alkupotkun. Suuret kiitokset Burrussin perheelle!

Caring Hands Kampala kuittaa - toukokuun tohinoita odotellessa!

January 2010:

FIRST NEWS OF THE YEAR- THE FAMILY HAS GROWN

Caring Hands keeps on growing and developing, a reality that any visitor on the spot cannot fail to notice. As our activities continue to increase, so does the workload.
We now have additional people working in both the administration and social-work sectors, along with reinforcements helping with the palm seed jewelry and bead making. Even the paper department has received a brilliant volunteer, Jamie, and as our storage continues to fill up with cards and books, soon we will have the opportunity to sell these new products as well!
In the beginning of February we also welcomed three new interns; Katja and Malla from Finland, and Hannington who is from right here in Kampala, Uganda. Even I, Pia, have had the opportunity to return to this wonderful work for a few more months. But let’s not forget our new furry friend Muzungu, a stray cat who melted the hearts of and strengthened the Caring Hands team at the end of the year with her charm.
Therefore, our offices are currently bursting at the seams and even part of the Happonen’s house has been converted into a storage facility and a place to accommodate the papermaking team.
But the best part of all this is that the work continues to progress and there is always plenty of activity!

Prepared for the New Year!
As some of you know, we were literally on fire at the end of 2009 as our facilities burst into flames. After making it through that ordeal we are now wiser and have obtained fire extinguishers as well as had training in how to use them. Needless to say, we are learning to be more careful, and candles in particular (used in the process of making earrings) are now used only under great care and strict supervision.

Improving the quality of life: from the hard floor to a soft bed.
Thanks to all the family supporters and people who have purchased Caring Hands beads, every single member of Nirere Prossy and Mukakigeri Madeleine’s families now get to sleep and dream each night in a bed of their own! Webale nnyo mwena!

Keeping up with the latest fashion
We have already surveyed the color schemes and trends for the Spring and Summer of 2010, as well as taken a peek at the latest fashion and styles for the coming fall and winter. Caring Hands is keeping up with the tide as cardboard boxes and packages are quickly filling up with the most delicious colors and jewelry. In fact, orders keep coming in at such a rapid pace that the atmosphere around here often resembles Santa’s workshop at the North Pole!

Flood of the needy
Every single day there are women with their children, fathers, the sick, and many other needy people showing up and waiting in front of the Caring Hands offices in hopes of receiving help and assistance. Let us take for example, the story of Nalunkuma Evan and her one and a half year old son Alex:
The morning of February 17th brought with it a young woman to our office with a child in her arms. This child, a small boy, seemed somewhat rigid, but the worry and suffering could be seen on his mother’s face.
The boy’s health began to suffer last September when his left eye began to swell. At the time, a small surgical procedure was done at the Mengo Hospital, but only a week after the operation, the situation grew worse. The swelling continued to increase until the entire area around the eye was the size of a large grapefruit, oozing liquids. Alex and his mother had also been to the doctor at Mulago hospital, but the further tests and CT-scan needed before a more significant operation could even be considered , were expensive and they simply could not afford them.
Worried about her son’s health and frustrated at their financial situation, Alex’s mother Eva prayed for her son. One day as she sat in a Matatu, a small bus, a complete stranger told her about Madam Milla and Caring Hands. As a result, a small spark of hope was reignited in the hearts of the pair.
Now Eva is a widow and mother of four children. Her husband died last July after being taken ill with Malaria. She now lives in a village called Kireku with her sister and her son Alex. After the youngest son became ill, Eva had sent her other three children to live with their grandmother. Although there hasn’t been any work available, what has helped the daily lives of this poor family is a small garden where they have been able to grow their own food.
Caring Hands assisted Eva and Alex by providing them with the funds for a CT-scan and other required pre-surgery tests, and so Alex will be going to the hospital next Monday, March 3rd.
We will wait and watch to see how the story continues.

Wishing you all a wonderful New Year 2010!
With Love, the Caring Hands Team.

VUODEN ENSIMMÄISET UUTISET – PERHE ON KASVANUT

Caring Hands kasvaa ja varttuu, sen saa jokainen paikan päälle tuleva todeta omin silmin. Toiminta laajenee ja työmäärä lisääntyy sen mukaisesti.
Uusia työntekijöitä on tullut nyt hallinnon ja sosiaalityön puolelle, mutta myös apujoukkoja helmen sekä palmunsiemenkorujen tekoon. Myös paperipuoli on saanut loistavan vapaaehtoisen, Jamien, ja pian alkaa olla varasto kortteja ja kirjoja täynnä ja pääsemme myymään näitäkin tuotteita!
Helmikuun alussa saimme myös kolme uutta harjoittelijaa; Katja ja Malla Suomesta sekä Hannington täältä Kampalasta Ugandasta. Myös minä, Pia, sain mahdollisuuden palata vielä muutamaksi kuukaudeksi tekemään tätä ihanaa työtä. Mutta eipäs myöskään unohdeta meidän uutta karvakamua, löytökissa Muzungua, joka vahvisti Carin Hands tiimiä loppu vuodesta suloisuudellaan.
Näin ollen siis toimistot pullistelevat ja Happosten talostakin on jo osa jouduttu ottamaan varastotiloiksi sekä paperintekoryhmän käyttöön.
Mutta hienointa on, että homma etenee ja toimintaa riittää!

Varustautuneena uuteen vuoteen!
Vuosi 2009 päättyi roihuvasti tulipaloon, josta selvinneenä ja viisastuneena Caring Handsille on nyt hankittu vaahtosammuttimet ja samalla myös koulutus käyttää niitä. Korvakorujen tekoon tarvittavia kynttilöitä käytetään hyvin valvotusti ja muutenkin pyritään minimoimaan vaaratilanteet.

Elintasoa on jälleen nostettu lattiatasolta sänkyihin.
Jälleen on muutama perhe saanut uuden uutukaiset kerrossängyt patjoineen ja petivaatteineen. Joka iikka Nirere Prossyn ja Mukakigeri Madeleinen perheistä pääsevät nyt iltaisin omiin sänkyihinsä uneksimaan. Kiitokset kuuluvat kaikille Caring Handsin helmiä ostaneille sekä tukiperheille. Webale nnyo mwena!

Muodissa mukana – Caring Hands
Kevään ja kesän 2010 muotivärit on katsastettu ja hieman toki syksyä ja talveakin jo vilkuiltu. Caring Hands kulkee myös muodissa mukana. Tilauksia tulee ruhtinaallisesti ja vilinä on aina kuin Joulupukin pajassa. Pahvilaatikot täyttyvät toinen toistaan ihanimmista väreistä ja koruista. Nimi päälle ja eikun postiin!

Avuntarvitsijoiden tulva!
Päivittäin Caring Handsin toimiston ulkopuolelle tulee istumaan naisia lapsineen, perheenisiä, sairaita... avuntarvitsijoita. Tässä esimerkkinä Nalunkuma Evan ja hänen puolitoista vuotiaan Alex poikansa tarina.
Keskiviikko aamu 17.2. toi toimistolle nuoren naisen lapsi sylissään. Lapsi, pieni poika, oli hyvin jähmettyneen oloinen; kärsimyksen ja huolen pystyi helposti lukemaan äidin kasvoilta.
Pojan terveys alkoi reistailla viime syyskuussa, kun vasen silmä alkoi turvota. Silloin siihen tehtiin pieni leikkaus Mengon sairaalassa. Viikko leikkauksesta tilanne paheni ja turvotus lisääntyi, kunnes koko silmän alue oli noin greipin kokoinen iso pallo, josta valui märkää. Äiti ja Alex-poika ovat nyt käyneet lääkärin luona myös Mulagon sairaalassa, mutta isompaan leikkaukseen tarvittavat tiedot ja CT-kuvaus maksaa ja siihen heillä ei ole rahaa.
Huolissaan poikansa terveydestä ja turhautuneena rahatilanteesta Eva-äiti rukoili poikansa puolesta ja eräänä päivänä hänen istuessaan matatussa, pikku bussissa, eräs tuntematon mies kertoi hänelle Madam Millasta ja Caring Handsistä. Ja niin pieni toivon kipinä oli taas syttynyt kaksikon rintaan.
Eva on neljän lapsen leskiäiti, hänen miehensä kuoli viime heinäkuussa sairastuttuaan malariaan. Hän asuu Kirekun kylässä siskonsa ja Alex poikansa kanssa. Kolme muuta lastaan hän lähetti isoäidin luo nuorimman poikansa sairastuttua. Työtä ei ole ollut tarjolla, mutta pientä apua päivittäiseen elämään tuo puutarha, jossa he kasvattavat ruokansa.
Caring Hands auttoi Evaa ja Alexia antamalla heille rahan CT-kuvaukseen ja muihin leikkausta edeltäviin tutkimuksiin ja nyt Alex on menossa ensi maanantaina 8.3. sairaalaan.
Katsotaan ja kuulostellaan kuinka tarina jatkuu.

Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2010 kaikille!
Toivottaa Caring Hands Tiimi.

December 2009:

PUNAISTA JA PINKKIÄ!
VUODEN VIIMEISET RUTISTUKSET JA MUUTAMAT HYVÄSTIT!

Mitä väriä pukisin tänään? Mistä väristä saisin piristystä päivääni? Mikä väri on nyt muodissa? Jos kysyt Caring Hands tiimiltä, vastaus on pinkki ja punainen!
Caring Hands tiimi on saanut kaksi uutta perheenjäsentä, yksinhuoltajaäidit Nekesa Juliet ja Kikome Rose, tuomaan eloomme lisää pinkkiä ja punaista. Värit tarjoillaan pienten kauniiden lasihelmien muodossa ja naisten näppärät sormet taikovat niistä nauhakkeita.

Punaista nauhaa käytetään symboloimaan huolenpitoa ja välittämistä hiv-tartunnan kanssa eläville ja heidän perheilleen. Hempeän vaaleanpunainen nauha vuorostaan symboloi rintasyöpään sairastuneiden sekä heidän perheidensä jaksamisen tukemista.

Juliet ja Rose ovat nyt saaneet koulutuksen nauhakkeiden tekoon, Caring Hands ostaa ne ja näin naiset saavat kuukausittaisen toimeentulon perheelleen.

Kikome Rose lapsineen kuuluu myös joukkioon, jota on siunattu uusilla sängyillä, patjoilla, petivaatteilla sekä ruokailuvälineillä Caring Handsin puolesta. Perhe pääsi myös muuttamaan uuteen parempikuntoiseen kotiin 7.12. Aikamoinen Joululahja!

Nyt on myös aika juhlia sekä jättää jäähyväiset!
Caring Handsillä juhlittiin pikkujoulua ja hyvästeltiin ystäviä perjantaina marraskuun 27. päivä.
Rummut soi, laulu raikui ja lanteet heiluivat musiikin tahdissa, kun pikkujoululahjat vaihtoivat omistajaa. Pöytä oli koreana ja tunnelma oli katossa.
Monet silmät kostuivat kyynelistä, kun hyvästejä sanottiin Milkalle, Sannalle ja Pialle. Suomi kutsuu kolmikkoa, vaikka ajatukset ovat varmasti pitkään Afrikassa ja Caring Handsillä.
Mutta niinhän sitä sanotaan, että ”pitää lähteä, jotta voi palata”.

Ansaittu Joulutauko!
Vuosi 2009 on ollut hieno ja työntäyteinen koko Caring Hands tiimille. Tilauksia on pakattu ja helmiä tehty talkoovoimin välillä aamusta pitkälle iltaan. Nyt on aika rentoutua ja laittaa toimisto hetkeksi kiinni.

Caring Hands on ansaitulla lomalla 14.12.2009 alkaen 4.1.2010 saakka.

RAUHAISAA JOULUA JA SIUNATTUA UUTTA VUOTTA KAIKILLE!

October and November 2009:

Caring Hands October–November news in the midst of rains; busy, but that’s good

November - nearing the end of the year; Christmas is at hand
It is almost four years ago when Milla and Hannu got on their feet and went into their community and began the “you give them something to eat” campaign. Thus the seeds of Caring Hands were sown into Uganda’s red soil.

Assisting is not always easy. Sometimes there are no means to help and you stare helplessly at the problem eye to eye. Then you remember that loving one’s neighbor is still the most important thing, being touched and being accepted. This does not fill one’s stomach, nor does it pay the rent, but is demonstrates sincere warmth and caring in this often harsh world.

Again, all kinds of things have happened.

Milka and Sanna brought lots of reading glasses from Finland.
There are a number of women beaders who are troubled by poor eye sight because of their age. Several dozen women are sporting reading glasses as they make beads and are participating in the literacy program. Thanks to the donars for the glasses.

Many home visitations have taken place as we strive to do it monthly. When making the home visitations, one gets close to the reality where our beaders live. When it rains, the water may run inside; the roof leaks or in the worse case, the rain waters can wash the whole home with it (as happened with Bella’s family).
Of course, there are those women who have already built a house with their earnings from the beads. This is what Fatuma achieved on November 17th, 2009.
When doing the home visitations, it is a great event for the visitors as well as the hosts. Visitors are always received with open arms.

Caring Hands has also helped many families move into a better home. The five-member family of Norah was recently helped to do so. Many children have returned to school and many mouths have been fed; many have had their medical expenses paid. Caring Hands has also been able to help many individuals and families that some donors have wanted to assist.

Monthly savings for the beaders
In November someone came from the House Finance Bank to speak about the importance of saving. All who were willing opened their own account and are able to save money for the future.

Publicity through the Finnish Embassy web site
The work that Caring Hands is doing to help the poor break the cycle of poverty has received the attention of the Finnish Embassy in Nairobi. On their web page you can read about the Caring Hands September happenings:
http://www.finland.or.ke/public/default.aspx?culture=fi-FI&contentlan=1 in Finnish as well as in English: http://www.finland.or.ke/public/default.aspx?contentid=172702&nodeid=32134&contentlan=2&culture=en-US

New Year, new designs and the 2010 Catalogue
We begin the New Year with new activities and renewed energy. Caring Hands has developed new designs and now it is time to put them all into a catalogue. Some designs have been discontinued or renewed. The new catalogue will appear soon.

For the first time, Caring Hands has also checked the prices of their products. To guarantee a better monthly income for the beaders, the prices have been raised 20%. However, we noticed that with the exchange rate, the prices are basically the same for our foreign buyers.

Thanks for the big jewelry orders!
Caring Hands has been blessed with large orders. As we are filling the orders, the tables are awash with colorful beads. You can find Christmas red and green colors, lilac, blue and elegant dark tones and of course, with a pinch of African splendor. The beaders have had a number of “harambees” (voluntary work) when there are new designs to make and fill orders.

From here it is good to carry on.

CARING HANDS UUTISIA LOKA-MARRASKUUN SATEIDEN KESKELTÄ –
KIIRETTÄ PITÄÄ, MUTTA SE ON VAAN HYVÄ!

Marraskuu, vuoden loppuosa meneillään ja joulukin jo lähestyy.
Siitä tulee pian neljä vuotta, kun Milla ja Hannu jalkautuivat lähiyhteisöön tempauksellaan ”antakaa te heille jotain syötävää” ja niin kylvettiin Caring Handsin siemen Ugandan punaiseen multaan.

Auttaminen ei ole aina helppoa. Toisinaan ei löydy keinoja ja sitä vaan istuu ja katsoo ongelmia silmästä silmään neuvottomana. Silloin muistaa usein sen, mikä on kuitenkin tärkeintä ja se on lähimmäisen rakkaus, kosketus ja hyväksytyksi tuleminen. Ne eivät täytä mahaa eikä niillä makseta vuokraa, mutta ne ilmentävät aitoa lämpöä ja välittämistä tässä usein niin kovassa maailmassa.

Taas on tapahtunut paljon kaikenlaista.

Milka ja Sanna toivat Suomesta tullessaan ison kasan lukulaseja. Helmentekijöiden joukossa on liuta naisia, joita alkaa jo ikänäkö vaivaamaan. Kymmenellä naisella keikkuukin jo lukulasit kauniisti silmillä helmiä tehdessä ja aikuisten lukuohjelmaan osallistuessa. Kiitos lasien lahjoittajille!

Kotikäyntejä on tehty ja niitä pyritään tekemään kuukausittain.
Kotikäynneillä pääsee niin lähelle sitä todellisuutta missä meidän helmentekijämme elävät. Sateella vesi tulvii sisään, katto vuotaa tai sadevesi saattaa pahimmassa tapauksessa viedä koko kodin mennessään, kuten kävi Bellan perheelle.
Toki joukkoon mahtuu myös naisia, jotka ovat jo ”helmillä rakentaneet” oman talonsa, kuten Fatuma, joka muutti omaan tupaan 17.11.2009!
Kotikäyntipäivä on kaikille, niin vierailijoille kuin emännille ja isännillekin, juhlapäivä ja vieraat otetaan aina avosylin vastaan!

Caring Hands on auttanut monia perheitä, muun muassa Norahin viisihenkistä perhettä, muuttamaan uuteen parempaan kotiin. Monia lapsia on saatu takaisin kouluun ja monta suuta on ruokittu sekä sairaskuluja maksettu. Apua Caring Hands on saanut myös yksityishenkilöiltä, jotka ovat tunteneet halua auttaa ja näin ottaa jopa kokonaisen perheen avunkohteekseen.

Helmentekijöistä kuukausisäästäjiä.
Marraskuussa Caring Handsillä kävi vieraita Housing Finance pankista kertomassa naisille säästämisen tärkeydestä. Jokainen halukas on nyt tilinomistaja ja näin säästää rahaa tulevaisuuden varalle.

Julkisuutta myös Suomen Suurlähetystön nettisivuilta!
Työ, jota Caring Hands tekee köyhyyden kierteen katkaisemiseksi, on saanut nyt huomiota myös Nairobin Suomen Suurlähetystön internet-sivustolla. Uutiset syyskuulta ovat suoraan luettavissa täältä http://www.finland.or.ke/public/default.aspx?culture=fi-FI&contentlan=1 (suomeksi) sekä http://www.finland.or.ke/public/default.aspx?contentid=172702&nodeid=32134&contentlan=2&culture=en-US (in english)

Uusi vuosi, uudet mallit ja Katalogi 2010.
Niinhän se on että uusi vuosi aloitetaan uusin kujein ja uusin voimin. Caring Hands on vuosien varrella saanut uusia malleja ja nyt on aika laittaa kaikki katalogiin. Joitain tuotteita on myös poistettu tai uudistettu. Uusi katalogi ilmestyy piakkoin.

Uusien mallien myötä Caring Hands on ensimmäisen kerran olemassa olonsa aikana tarkistanut myös paperikorujensa hintoja. Taataksemme myös helmentekijöillemme paremman toimeentulon kuukausittain, on hintoja nyt korotettu 20%. Huomasimme kuitenkin, että vuosittaisten kurssivaihtelujen myötä, hinnat ovat silti kutakuinkin samat ulkomaisille asiakkaillemme.

Ihanan paljon helmitilauksia, kiitos!
Caring Handsiä on siunattu suurilla tilauksilla ja tilauksia täyttäessä pöydät kylpevät eriväristen helmien alla. Väreissä löytyy Joulunpunaista ja -vihreää, lilaa, sinistä ja elegantteja tummiä sävyjä, mutta aina hieman ripsaus Afrikan loistoa myös mukana, tietenkin! Helmentekijänaiset ovat viettäneet useamman päivän Mbuya kukkulalla Caring handsillä harambeessa (talkoissa), kun on uusia helmiä ja tilauksia tehty.

Tästä on taas hyvä jatkaa.

September 2009:

The writing of Memory Books and the ecstasy of a beauty pageant: a lovely creative chaos at Caring Hands.

What would you like to tell your child on their wedding day? What words would you like to address them with when they start their profession? How would you like your grandchildren to remember you? These thoughts, words, letters, memories and moving stories are collected into one folder and make up the Memory Book.
David Wafula visited Caring Hands on Friday September 18th and taught all of us of the importance of the Memory Book. Here in Africa where life expectancy is low, important thoughts are not necessarily passed on from parents to children orally. To this end, the Memory Book is a beautiful solution.
The ladies of Caring Hands received this valuable information from Wafula. Sanna and Milka, art students from Finland also taught the secrets of paper making and assisted in the visual aspects of the book. This way, the ladies were able to write and draw their valuable memories into their own book.

Knowledge is passed on and memories collected.

At the 2009 Miss Uganda contest beautiful women shone as did the artist Stella Atal’s evening gowns. Above all, the Caring Hands brilliant recycled paper jewelry excelled.
Saturday the 26th of September was a wonderful day for Uganda’s most beautiful women, as well as the Caring Hands team. The Imperial Royal Hotel in downtown Kampala was filled with people dressed in fancy clothes and beautiful hairdos.
The evening gowns were the highlight of the night. The Caring Hands paper jewelry were wrapped around the pageants wrists, decorated the necks, single beads, and strings of beads were sown into the dazzling evening dresses. Our art students, Milka and Sanna had made new ear rings and hair pins for this event. Magnificent!
The participants proudly adorned our jewelry, but surely, the happiest and proudest persons were us, the Caring Hands people sitting in the audience.

MUISTOJEN KIRJOITTELUA JA MISSEYDEN HUUMAA. SULOISEN LUOVAA SEKAMELSKAA CARING HANDSILLÄ!

Mitä haluaisit kertoa lapsellesi hänen hääpäivänään? Millaisin sanoin muistaisit häntä hänen valmistuessaan ammattiin? Millaisena haluaisit lastenlapsesi sinut muistavan? Nämä ajatukset, sanat, kirjeet, muistot ja koskettavat tarinat kootaan yksiin kansiin ja niin syntyy Memory Book.
David Wafula vieraili Caring Handsillä perjantaina 18. syyskuuta ja kertoi koko Caring Hands tiimille Memory Bookin tärkeydestä. Täällä, Afrikassa, jossa odotettu elinikä on matala, tärkeät ajatukset eivät välttämättä siirry vanhemmilta lapsille suusanallisesti, mutta Memory Book on kaunis ratkaisu siihen.
Caring Handsin naiset saivat Wafulalta arvokkaan tiedon, taideopiskelijat Sanna ja Milka Suomesta opettivat paperinteon salat ja auttoivat visuaalisessa puolessa ja näin kaikki naiset pääsevät kirjoittamaan ja piirtämään nämä kallisarvoiset muistonsa, sanansa ja kuvansa omaan, itsevalmistamaansa kirjaan.

Tieto siirtyy ja muistot säilyvät!

Miss Uganda 2009 kilpailuissa loistivat niin kauniit naiset, taiteilija Stella Atalin iltapuvut ja ennen kaikkea Caring Handsin mahtavat paperihelmikorut.

Lauantai 26. syyskuuta oli hieno päivä niin Ugandan kauneimmille naisille, mutta myös meille, koko Caring Hands teamille! Imperial Royal Hotel, Kampalan ytimessä, täyttyi toinen toistaan upeammissa puvuissa ja kampauksissa komeilevasta juhlakansasta.
Iltapukukierros oli illan kohokohta. Caring Handsin ladyjen paperihelmikorut oli kiedottu missien ranteisiin, ne koristivat kaulaa ja yksittäisiä helmiä, jopa helminauhoja, oli ommeltu häikäiseviin iltapukuihin. Taideopiskelijamme Milka ja Sanna olivat myös tehneet pienen malliston uusia hius- ja korvakoruja vartavasten näihin kisoihin. Upeaa!
Missit kantoivat koruja ylväinä, mutta varmasti onnellisin ja Caring Handsistä ylpein joukko istui katsomon puolella, me!

Pia Järvinen
Caring Hands

August 2009:

JOY AND TEARS OF SORROW – THE LIFE OF CARING HANDS

Patrick the pilot has flown to Canada. Dreams do come true!
Nine years ago Patrick came to Uganda as a refugee with his family. The dreams of a young boy to become a pilot came true through the help of Caring Hands. Now a new world has opened to Patrick – as a refugee in Canada. On August 11th he shook the red African dust from his feet, but not from his heart, as he, his mother and two brothers flew to Halifax. It is always sad when a friend and colleague leaves, but the whole team from Caring Hands rejoices with Patrick – the future commercial pilot.

Positive? When a HIV test is positive, it is difficult to find anything positive about it.
Thirty-four year old Jacqline is a well-educated, single, loving mother of three children, living in poverty. She took her children for HIV testing. The test for all three, six-year old Derrick, three-year old Jeremiah, and one-year old Naome Milla were positive. The results shook everyone. Tears were shed; the feeling was grave. Why? How can we go on from here? Jacqline was not one of our bead makers, but knows how to make them. So, now she is part of the Caring Hands group.
Caring Hands supports! As a group, a team, we are strong!
In the case of Jacqline, many things came to mind and a great idea was born for a peer support group. This gave birth to the Suubi (Luganda for “hope”) support group.
The Suubi support group gets together on Fridays after the literacy training. The purpose of the gathering is to give peer support for those who are HIV positive or those personally affected by HIV in one way or another. The group has been together twice. Questions and answers flew back and forth. It has been truly successful and we have felt it has been necessary.

Adult Literacy Program. A year on – now we know how to read and write!
On Friday August 14th a year of studies at Caring Hands was accomplished. Reports and awards were handed out to those who had the best achievements and those who were most enthusiastic. Now there is a moment reprieve for the teachers and students before we start the next semester. This is how we empower through letters and numbers!

Apila and Ananso moved from a mud hut into a new home. The thousand fold joy of ten!
A new week began on August 3, 2009. In the morning a sad looking woman, Apila Pauline awaited us. She is the sister of Anaso Evelyn, one of the bead makers. She came to ask for work. Apila and Anaso live together with eight children in a small mud hut in Kinawataka (a suburb of Kampala). The house is so bad that we would not even keep animals in. The roof leaks, daylight streams through the walls, and everything is covered in dirt and mud. The family’s source of income was the money Ananso made from making beads. The money was not enough for food, nor for anything else. Now Apila is helping out at Caring Hands and earning a salary. Caring Hands helped her move the whole family into a new place to live with adjacent rooms.
August 20th was a beautiful morning. The sisters and children had no idea what type of “Christmas” awaited them that day. Around noon, two vehicles pulled up loaded with ten beds, mattresses, blankets, pillows, mosquito nets, new plates, cups and many other things. The quiet prayers, tears of joy and thankfulness soon changed into shouts of joy when the ten member family understood that for the first time in their life, each one was going to sleep in their own bed in their new home.

The ball rolls on Saturdays! Women owning plots!
The project begun with the help of USAID is continuing well. We are playing football (soccer) in three different places in Kampala. The teams are formed and the kids are enthusiastic. Great!

Caring Hands has given out lots of money in the form of charity and loans. Many ladies have bought their own plots where they will soon build their own houses. A beautifully painted house with a garden will guarantee better security for the children when the parents decease.

It is unbelievable what all we can achieve when the money made from beads is combined with team work and love. Thanks.

ILON JA SURUN KYYNELEITÄ – CARING HANDS ELÄMÄÄ

Pilotti Patrick lensi Kanadaan! Unelmat toteutuvat!
9 vuotta sitten Patrick tuli Ugandaan pakolaisena perheensä kanssa. Pienen pojan unelma pilotin ammatista toteutui Caring Handsin avustuksella ja nyt Patrickille on avautunut uusi maailma, elämä pakolaisena Kanadassa. 11.8. hän karisti Afrikan punaiset tomut jaloistaan, muttei koskaan sydämestään, ja lensi äitinsä ja kahden veljensä kanssa Halifaxiin. On aina surullista kun ystävä ja työtoveri lähtee, mutta koko Caring Hands Tiimi iloitsee Patrickin – tulevan liikennelentäjän – puolesta!

Positiivistako? Kun HIV-testin tulos on positiivinen, siitä on todellisuudessa hankala löytää mitään positiivista...
34-vuotias Jacqline, kolmen lapsen yksinhuoltaja äiti, hyvin koulutettu, mutta köyhyydessä elävä rakastava ja kaunis nainen vei lapsensa HIV-testiin. Tulos kaikkien kolmen; Derrick 6 vuotta, Jeremiah 3 vuotta ja Naome Milla 1 vuotta, kohdalla oli positiivinen. Tieto järkytti kaikkia, kyyneleet valuivat, tunnelma oli raskas. Miksi? Miten tästä voi jatkaa? Jacqline ei ole helmentekijä, mutta taitaa sen hyvin, joten Caring Hands otti hänet mukaan ryhmään.
Caring Hands tukee! Ryhmänä, tiiminä olemme vahvoja!
Jacqlinen tapauksen jälkeen moni asia tuli mieleen ja siitä poiki hieno ajatus vertaistukiryhmästä ja niin sai alkunsa SUUBI-GROUP, Toivo-Ryhmä.
SUUBI-GROUP kokoontuu perjantaisin koulun jälkeen ja ryhmän tarkoitus on antaa vertaistukea HIV-positiivisille tai HIV-positiivisten kanssa eläville, heitä auttaville henkilöille. Takana on nyt kaksi kokoontumista, kysymykset ja vastaukset lentelivät ilmassa ja ryhmä on ollut todella menestys. Se koetaan tarpeelliseksi.

Adults Literacy Program. Vuosi takana – luku- ja kirjoitustaito hallussa!
Perjantaina 14.8. tuli vuosi täyteen opintoja Caring Hands koulussa. Todistukset sekä ”hymytyttö patsaat” jaettiin parhaiten menestyneille ja innostuneimmille. Nyt saa opettajat ja oppilaat hetken hengähtää kunnes taas uusi lukukausi alkaa. Näin voimaannutaan aakkosin ja numeroin!

Apila ja Ananso, mutamajasta uuteen kotiin. Kymmenen ihmisen tuhatkertainen ilo!
3.8.2009 alkoi uusi viikko ja aamulla meitä odotti toimistolla surullisen näköinen nainen, Apila Pauline. Hän on helmentekijä Anaso Evelynin sisar ja tuli kysymään töitä. 10 henkinen perhe, siskokset ja 8 lasta, asuttaa pientä mutamajaa Kampalan Kinawatakassa, kodissa johon me emme edes eläimiämme majoittaisi. Katto vuotaa, seinistä loistaa päivänvalo läpi ja kaikki on lian ja mudan peitossa. Perhe hankkii elantonsa Ananson hankkimilla helmirahoilla. Raha ei riitä ruokaan eikä oikein mihinkään. Nyt Apila auttaa Caring Handsillä, saa palkkaa ja Caring Hands auttoi perheitä muuttamaan uuteen kotiin, vierekkäisiin huoneisiin.
Elokuinen torstaiaamu 20. päivä nousi kauniina, eikä siskoksilla lapsineen ollut tietoakaan millainen ”Joulu” heitä odottaisi tänään. Puolen päivän aikaan toimiston pihaan porhalsi 2 autoa, lastinaan KYMMENEN sänkyä, patjaa, peittoa, tyynyä... moskiittoverkot, uudet ruoka-astiat ja paljon muuta. Hiljaiset rukoukset, onnenkyyneleet ja kiitoksen sanat vaihtuivat pian riemun kiljahduksiin, kun kymmenhenkinen perhe ymmärsi, että he nukkuisivat seuraavaan yön uudessa kodissaan ja jokainen omassa sängyssä ensimmäistä kertaa elämässään!

Pallo pyörii lauantaisin! Naisista tontinomistajia!
USaid:n kanssa aloitettu projekti jatkuu hienosti. Palloa pelataan joka lauantai jo kolmessa paikassa Kampalassa. Joukkueet alkavat olla hyvin koossa ja lapset innoissaan. Hienoa!

Viimeisen parin viikon aikana on Caring Hands jakanut paljon rahaa, niin lainojen kuin hyväntekeväisyyden nimissä. Moni nainen on ostanut palan maata, johon lähitulevaisuudessa alkaa rakentumaan oma talo. Punainen tupa ja perunamaa takaa paremman turvan lapsille vanhempien menehtyessä.

On uskomatonta nähdä mitä kaikkea saadaan aikaan, kun yhdistetään helmistä saadut rahat ja rakkaudella tehty tiimityö! KIITOS!

July 2009:

The past weeks news from Caring Hands.

In partnership with USAID we began a football (soccer) program for orphans on Saturday July 25th.
In the front yard of a church in Mutungo, a large group of enthusiastic football players awaited our arrival. There were about 130 kids aged 3-18. It was great to see the girls involved also.
They were divided into groups according to their ages. This produced animated play and for the youngest we improvised with songs and other games.
The children and adults were eager and it will be great to follow it up next Saturday.

The good fortune of Nakakawa Rose’s family.
Saturday the 25th was a great day for Nakakawa Rose’s five member family. About 2 months ago, Caring Hands helped the family move from a wood shack into nicer, roomier accommodations. Now they received a large bunk bed, linen, mattresses, food, and lastly (but not least), love. The four daughters and the mother were full of thankfulness and joy.
After a long illness, Rose Mary is slowly recovering and is able to return to her old business of selling vegetables, fruits and banana leaves.

We are still making beads; the designs are developing. Help is seen in little things.
Caring Hands is not standing still. There is no lack of imagination among the ladies and their families. The beads can be seen even in Nazziva Prossy’s shoes.
A year ago, baby Loice was a very sick girl. Through the assistance of Caring Hands, she has recovered and is growing into a robust little lady. This is noticeable when comparing a photo of the girl a year ago and now.

This is how it is here in Uganda.

Caring Hands uutisia kuluneilta viikoilta.

USAID:n kanssa aloitettu orpoja avustava projekti pyörähti mukavasti käyntiin jalkapalloilun muodossa 25.7. lauantaina.
Mutungossa sijaitsevan kirkon etupihalle kokoontui suuri joukko innokkaita jalkapalloilijoita meidän saapuessamme paikalle. Lapsia riitti liki 130 ja ikäjakauma liikkui 3-18 välillä ja mikä ilahduttavaa jalkapallo sai liikkeelle myös tytöt!
Eri-ikäisiin lapsiin jaetuissa ryhmissä tapahtuma eteni pienestä pallottelusta hurjiin pelitilanteisiin ja ihan pienimmille oli tarjolla improvisoitua laulu- ja leikkitoimintaa.
Lapset ja aikuiset olivat innoissaan ja tästä on hyvä jatkaa tulevina lauantai-iltapäivinä.

Nakakawa Rose Maryn perheen onni.
Lauantai 25.7. oli suuri päivä myös Nakakawa Rose Maryn 5 henkiselle perheelle. Noin 2 kuukautta sitten uuteen kotiin lautahökkelistä perheensä kanssa muuttanut Rose Mary sai tuntea Caring Handsin auttavat kädet hyvin konkreettisesti ison kerrossängyn, liinavaatteiden, patjojen, ruoka-avustuksen sekä viimeisenä, mutta ei vähäisempänä, lähimmäisen rakkauden muodossa. Neljä tytärtä ja äiti olivat niin täynnä kiitollisuutta ja iloa!
Pitkään hyvin hyvin sairaana ollut Rose Mary palailee nyt pikkuhiljaa oman bisneksensä pariin myymään vihanneksia, hedelmiä ja banaaninlehtiä.

Helmiä rullataan, mallit kehittyy! Apu näkyy pienissä!
Caring Hands ei pysähdy paikoilleen! Helmentekijä naisilta ja heidän perheiltään ei puutu mielikuvitusta! Paperihelmet löysivät paikkansa myös Nazziva Prossyn kengissä.
Baby Loice oli vuosi sitten tavattoman sairas pikku tyttö. Caring Handsin avulla hänestä on kasvanut vanttera emännän alku. Tämä on helppo huomata kun katsoo kuvaa tytöstä nyt ja vuosi sitten.

Näin täällä Ugandassa!

TAKAISIN!

2010-01-22T10:51:00.001+02:00

"Tie vain jatkuu jatkumistaan
ovelta mistä alkavan sen näin.
Nyt se on kaukana edessäpäin,
jos voin, sitä joudun seuraamaan
jaloin innokkain vaeltaen
kunnes se taas tien suuremman kohtaa
paikassa johon moni polku johtaa,
Mihin sitten? Tiedä en."

~ Bilbo Reppuli

Lentolippu kertoo kaunista tarinaansa.
2.2.-29.5.2010

Palataan rakkaat!

VIIDEN TOMAATIN TOIMITUSJOHTAJA

2009-09-28T18:01:00.019+02:00

Se on taas vajaa kuukausi kulunut viimeisestä päivityksestä. Ei se mittään. Totuus vaan on se, että kun vuorokauteen mahtuu 24 tuntia ja sen kaiken haluaa elää täysillä! Mutta nyt kirjotellaan vähän!

Tänään oli taas tunnerikas päivä, tunnerikkaan viikonlopun jälkeen tässä tunnerikkaassa kuukaudessa. Viiden hengen perheen kolme lasta papyrussuon liepeiltä vietiin hiv-testeihin. Äiti on positiivinen, mutta kuten normaaliin tapaan kuuluu, lapset eivät sitä edes tiedä ja tiedon pelko on niin kova, ettei voi kuvitella että lapset testattaisiin.
Perheen äiti hankkii elannon pienellä bisneksellään. Laudoista kyhätty hökkeli törröttää keskellä samanlaisten kauppahökkeleiden merta. Myyntiartikkelina oli 5 tomaattia, aurinkoa ottava ananas ja ähän banaaninlehtiä. Kilpailu on kovaa ja toisinaan päivän palkka on nolla tai jopa pakkasen puolella.
Perhe kuuluu yksiin köyhimpiin mitä tiedän. Tosin onhan heillä koti... mutamaja, sänkynä likainen läjä kankaita lattialla, romahtanut seinä, lentävä vessa, pesupaikkana saavi pihalla. Mutta aina heidät tapaa hymyilevinä ja iloisina!!

Ok, mutta tänään oli eräänlainen koettelemus, testit...
tulos kaikille kolmelle negatiivinen ja äidin onnenkyyneleet ja rukoukset tulivat suoraan syvältä sydämestä.
Kuinka pitää status negatiivisena, on haaste täällä, mutta tästä on hyvä jatkaa.

~~~~~~~

Viikonloppu oli hassu. Elokuvissa Fame nostatti tunteita teinivuosilta, Margit Carpelanin tanssistudion jazzbaletti, laulutunnit, se palo mikä rinnassa sykki kun katsottiin kyseistä sarjaa telkkarista, vielä kun näkisin Flashdancen :D

Myös misseyden humussa on pyöritty, sillä lauantaina valittiin Miss ja Mister Uganda 2009 ja pitihän sinne mennä! Syy oli oikeastaan vain ja ainoastaan se, että Caring Handsin MAHTAVAN UPEAT korut killuivat tyttöjen hiuksissa, kaulassa, ranteissa jopa iltapuvuissa. HYVÄ ME!
Perinteiset tanssit ja rumpurytmit tarjosivat mielettömän shown, Ugandan iskelmäpimut taas latisti tunnelman huonolla laulullaan sekä perseenvatkuutanssillaan, jota Suomessa nähdään pornobaareissa, no mutta, mitteepä tuosta. On vaan niin hassua, kun täällä ollaan häveliäitä pukeutumisen suhteen ja muutenkin, mutta sitten ryönätään kunnon lapdancea missituomareitten edessä HAHA! Miehet huom, sinne sitten ensi vuonna! :D

Katkelmia missien vastauksista kuinka he parantaisivat maailmaa: "Kenenkään ei tarvitsisi maksaa veroja, jos olisin pressa", "Jos minulla olisi taikasauva ja yksi toivomus haluaisin puhua eläintenkieltä", "Haluan kaikille ihmisille hyvän sydämen".

~~~~

Menneen kuukauden tapahtumia Pian silmien kautta nähtymä, korvin kuultuna:

Sotatila lähellä: Kuninkaan ja Presidentin yhteenotolla julmat seuraukset. Siviilejä ammuttu, taloja poltettu, pelko leijui Kampalan yllä...

LOMA! Pia ja Nuren. Lake Bunyonyi, Kabale, Lake Mburon luonnonsuojelualue ja Mihingo Lodge eli paratiisi maan päällä sekä Mbarara.
4 päivää venähti viikoksi, Kampalan mellakoinnin takia ja Nurenin sairastumisen vuoksi... hirveä malaria. 3 päivää Hospital Mayanjassa... ensimmäisenä yönä luulin että mies oikeasti kuolee minun käsiin...
Opettavainen ja kaunis reissu kaikenkaikkiaan <3

Kuluneisiin viikkoihin mahtui myös tutustuminen Nurenin suureen perheeseen. Kättelin, tervehdin ja halasin valehtelematta liki kahtasataa ihmistä päivän aikana, söin ihanaa ruokaa mahan pullolleen ja pelleilin lasten kanssa. Aikamoista hei hulinaa Jinjassa!

Mitäs sitten...
Kaupungilla pörrätty, bodalla ajeltu. HADCOn uudet, viehättävät ja muhevat opiskelijat saapuivat. Heidän kanssaan olen hieman tapaillut, mukava kolmetoista lukuinen sakki! Mpigin kaupunkiin saatoin heidät viime sunnuntaina, olipa ihana nähdä vanhoja tuttuja Health Centerissä!!! <3

Kokemusjalka on kunnossa, arvella vaan ja voi sitä ONNEN PÄIVÄÄÄÄÄ kun pääsin uimaan! Vihdoin, IHANAA!

Kampalaa yöllä on ihasteltu, kuutamo täällä on mieletön, tähtitaivas ihan kallellaan. Tanssia, rytmejä, onnen huumaa. Elämää. AFRICA!

Näillä ei ole kaikki Muumit laaksossa!

2009-09-06T21:51:00.006+02:00

Kenen päähän Armanit sopii?

Kun sanat eivät riitä niin,
kerro se hunajalla!

Takana Milka näyttää myös kansainvälistä merkkiä "lue rivien välistä" !

Rakeita, räntää ja rakkautta ilmassa.

2009-09-06T19:10:00.012+02:00

Heipä hei taas, nyt ei ihan kuukautta vierähtänyt sitten viime kirjoittamisen, mutta melkein. Tosin olenhan minä Caring Hands uutisia laitellut Face Bookkiin jne...
Kaikenlaista sitä on taas ilmassa ollut :) Kuitenkaan lunta tupaan ei ole tullut, mutta todellakin, taivaalta tuli jokunen päivä sitten rakeita ja räntää!
Vaikka tämä sadekausi on alkanut ja luontokin näyttää vihreältä, on kuivuus edelleen rasittanut paljon Ugandalaisia.
Jos sanon että tämä kuivuus on osaltaan suoraan verrannollinen nouseviin Hiv-tartuntojen määriin Ugandassa, niin uskotteko??
Kuivuuden myötä mm. maidon hinta on noussut kaksinkertaiseksi ja koska yksi suurimmista tarttumismuodosta on äidiltä lapselle rintamaidonvälityksellä tarttuva hiv, tämä lisää vastasyntyneiden riskiä infektoitua... Hiv-positiivisia äitejä tuetaan rintamaidonkorvikkeisiin imettämisen sijaan, mutta vielä entisestään kallistuvat maito ja maidonkorvikkeet saavat äidit imettämään.

Ei ole leikinasia tämä, ei!

Töitä on tehty, mutta on tässä hieman keretty lomailemaankin. Viikonloppu retken tein Jinjaan Niilin alkulähteille pari viikkoa sitten ja viime viikonloppu tuli vietettyä muun muassa miehisten tuoksujen ja rugbyn rytinän merkeissä :D Sekä hieman Victoria järven rannalla loikoillessa. aaah. Elokuvateatterissa kävin nukkumassa, onneksi oli mukava olkapää john nojailla heh.

Caring Hands sai tiistaina myös kaksi ihastuttavaa ladyä Suomesta, Milkan ja Sannan, jotka tulivat tekemään työharjoitteluaan tänne ja viipyvät ilonamme kolme kokonaista kuukautta!!! Joten valkoinen on talo on saanut lisää elämää sisälleen.
Tämä kulunut viikonloppu on mennyt ihan kaupungilla luuhatessa, craftmarketeilla ja sunnuntai ihan kirkollisissa pippaloissa. Aamu kaheksalta alko kirkon menot Watoto Churchissa ja huh hei, se oli kun olisi rock-konserttiin mennyt. Gospelit raikasi ja tanssin ja lauloin taas niin kovaa että voihan jeskamandeeraus! Kirkossa saatiin avioliittoneuvontaa, uutiskatsauksia sekä kutsu ihan kuule vaikka sinkkuiltamiin. En ihmettele yhtään että ihmiset täällä viihtyy kirkonmenoissa!

Illalla mentiin vielä kuuntelemaan Watoto Children's choir esiintymistä. Tavattoman mahottoman riehakasta tanssia, menoa ja valkoisia hymyjä!!!

Noh, koska meno Valkoisessa Talossa on nyt villiintynyt, en saa edes naurultani blogia kirjoitettua, taidan paneutua kuvien latailuun ja hömpän kirjoitteluun =D

Tässä alla Pia <3 Nuren

Positiivista?

2009-08-16T11:17:00.011+02:00

MITÄ!? EIKÖ KUKAAN OLE PÄIVITTÄNYT TÄTÄ LIKI KUUKAUTEEN!?

Villiä menoa ja välillä hetki tasamaatakin tallaten, sitä on elämä taas ollut.

Kaksitoistaosainen trilogia "Kokemusjalan kohtalokkaat retket ja seikkailut" näyttäisi viimein tulleen suloiseen päätökseensä, viimeiseen lukuun. Tosin sivuja on vielä selailtavana, mutta luulen että SE PARANEE!
Kuinka tähän on tultu, selviää seuraavasta pikku tarinasta.
Siis, näinhän siinä kävi, että se onkalo, tasku, "pussukka", joka sinnikkäästä päätti olla parantumatta, vaan kasvoi ja vahvistui ja lopulta 28.7. Tohtori Stockley teroitti kirurgin veitsensä ja avasi kokemusjalka paran taas kerran... Tänne en kuvia saa laitettua, mutta jälleen kerran totean että jos se onnistuu niin niitä lisään!
Operaatiossa tohtori poisti TAAS kaiken oudon ja ihmeellisen sieltä sisältä ja tälläkertaa ompeli luomuksen kasaan pikkupikku (lue: isoin) tikein. Hoitona 10-14 päivää sänkyyn sidottua oloa jalka koholla korkealla!

Niinpä tiistaista 28.7. alkaen elelin valkoisen talon yläkerrassa sängyssä noin viikon... gekot ystävinäni ja elokuvat sekä African woman naistenlehdet viihdykkeenäni...
Ne ajat ovat mielessäni vain hämärän sumuverhon hautaamina... heh. No joo, tylsää se oli. Ainoa hetki jolloin pääsin luvan kanssa liikkeelle oli päivittäiset The Surgery sairaala vierailut.
Pariin otteeseen näytti siltä että haava tulehtuu, mutta se sinnitteli. Tikit poistettiin kahdessa erässä ja nyt, kun operaatiosta on 19 päivää, jalassa ei ole enää kuoppaa ei onkaloa vaan sellainen pieni aukile, joka näyttäisi parantuvan.
MUTTA ettei homma ihan liian helpolla loppuun lurahtaisi, niin minäpä (tai arvoisa nahkani) kehitteli jonkinasteisen allergian hunajalle! Hunajalla sitä haavaa hoidettiin aluksi hienoin tuloksin, mutta hyt hunajainen aikaan saikin sen että jalka alkoi kuumottaa, punoittaa, turvottaa jne... Joten ilmakylpyjä ja aloe veraa! Ja näin se homma etenee!

~~~

Tänään on hillittömän kylmä päivä, eilen alkoi satamaan ja siitä lähtien sitä on piisannut. Siis oikein perisuomalaiset kelit: harmaata, kylmää ja sadetta.
Tosin tämä sade on tarpeen, HYVIN tarpeen. Kylissä, puskissa asuvat ihmiset olivat menettää kaiken sadon ja osa jo menettikin. Ruuanpuute on ollut paikkapaikoin Ugandassa aivan järkyttävä.

~~~

Kuluneisiin lähiviikkoihin on kuulunut kaiken sorttista POSITIIVISTA?
Hannu, Millan mies, lähti Humanitaarisen projektin nimissä jakamaan hätäapua Itä-Ugandaan, mutta matkalla kohti kylää tapahtuikin auto-onnettomuus, nokkakolari! Ketään ei kuollut, mutta kamalaa se oli. Hannulla murtui olkavarsi kahdesta kohtaa yläosasta ja nyt meidän Caring Hands team on pian varsinainen "Reppana Ryhmä" haha!

~~~

Kuten usea tietää että jos HIV-testissä käynnin jälkeen tulos on positiivinen, niin se on negatiivista...

Tämä kulunut viikko, on ollut varsinainen kyynelten viikko!
Keskiviikkona Jackline, kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti, koulutettu nainen, leski, köyhyysrajan alapuolella rimpuileva, sitkeä ja ihana ihminen, käveli Caring Handsille kyyneleet suurista silmistä valuen. Hänellä oli kädessään 3 vaaleanpunaista lappua ja kaikissa sama järkyttävä tulos, positiivinen, HIV-POSITIIVINEN!
Hänen kaikki lapsensa, jopa baby Milla, alle yksivuotias tyttö, oli kaikki testattu edellisenä päivä positiivisiksi!

Mitä voit tehdä, kuinka voit auttaa...

Voimaannuttaminen, se on ollut päivän sana Suomessa ja maailmalla pitkään, mutta sen nimissä voi tehdä paljon! Joten kun panimme samaan kasaan vasullisen vertaistukea, riuskasti ryhmänvoimaa sekä ruusunnupullisen verran naisenergiaa (koskaan miehiä unoihtamatta!), niin siitä leivottiin SUUBI-GROUP!

SUUBI-GROUP eli TOIVO-RYHMÄ on juuri perjantaina aloitettu tukiryhmä HIV-positiivisille tai HIV-positiivisten kanssa eläville, heitä tukeville henkilöille. Ryhmä oli aivan valtava suksee ja jatkaa kokoontumistaan joka perjantai koulun jälkeen. UPEAA!

~~~

Tällä viikolla on jaettu taas paljon rahaa, avustusta. Viidestä Caring Handsin naisesta on tullut tontinomistajia ja pikku hiljaa alkaa talotkin rakentua. Se on kuulkaas tytöt ja pojat ihmeellistä mitä kaikkea täällä saadaan aikaan kun te ostatte näiden naisten tekemiä kierrätyspaperista käsin valmistettuja paperihelmikoruja!

Tontilla ja talonrakentamisella on täällä hieman erilaiset tarkoitukset kuin meillä koto Suomessa. Täällä oma talo ja tontti talon alla ovat turva lapsille, jotka jäísivät usein tyhjän päälle jos/kun vanhemmat kuolevat ja myös helpotus perheelle, jonka ei sitten tarvitse maksaa kallista vuokraa Land Lordeille. Mutta ikävä kyllä oma tonttikaan ei aina ole tae millekkään, sekin voidaan viedä... mutta suurempi turva se on silti.

Yksi asia tulee täällä aina myös muistaa. Lapsethan kuuluvat täällä automaattisesti aina isälle, hänen niin halutessaan, ja usein isän kuoltua myös kaikki omaisuuskin menee hänen suvulleen. Näitä tarinoita on Caring Hands pullollaan, kuinka kaikki on menetetty. Siksipä eräs hyvin tärkeä asia on testamentti... siitä meidän tuleekin alkaa puhumaan täällä pian...

Korruptio on kirosana, joka täällä myös jyllää, se saa karvat pystyyn miltei joka päivä, siitä voisi kirjoittaa omat lukunsa, mutta emmää jaksa... Siksihän minä en katso uutisiakaan, kun ne ovat aina huonoja!! Haha!
Keskityn positiivisuuteen ja hyviin asioihin, kyllä minulle huonot uutiset aina kerrotaan... lopulta...

~~~

Adult Literacy Program eli Caring Handsin naisille ja miehelle :) tarkoitettu koulu sai ensimmäisen kouluvuotensa päätökseen ja todistukset jaettiin perjantaina. Luokan parhaimmat saivat pienet palkinnot ja myös ns. hymytyttöpalkinnot jaettiin =D

~~~

Mitäs minusta sitten. Täällä minä olen ja elän ja nautin vaan. Työ on juuri sitä mitä haluan ja jos onni suo en lähde täältä! Toisinaan päivät töissä on pitkiä ja kun pimeys laskeutuu kello seitsemän jälkeen, ei enää viitsi paljon minnekkään lähteä. Uusimman Harry Potterin kävin tosin katsomassa jokin aika sitten :D Täppiä on pelattu ahkerasti, hieman kauppoja katseltu ja ruokaravintoloita koluttu.
Kokemusjalkahan se minua paikallaan pitää, mutta kunhan se paranee, niin taas mennään... ensimmäisenä haluan UIMAAN!!!!!

Olen hyvin ihastunut, rakastunutkin, kaikkeen!

;)

JALKA JA MINÄ Dingon inspiroimana ja muita hassuja unia

2009-07-22T11:18:00.002+02:00

JALKA JA MINÄ

Mä kinttu koholla taas kerran makoilen,
onkalo koivessani nyt vaatii sen.
The Surgeryn Doctor Stockley,
sitä kerran mulkaisi vaan.
Sanoi et tää päättymätön tarina
viimeisen luvun saa!

Hunajavesi haavani hoidelkoon,
muuten kohta jalka tai mieli poikki on.
Kuitenkin positiivisin mielin, mä koipeani katselen.
Siihen arpi jää,
on Afrikan purema se!

Jalka ja minä - Ugandassa
Jalka ja minä - Kampalssa
KINTTU ja minä - Päiväntasaajallaaaaaaaa!!

xD

Heräsin tähän kauniiseen sävelmään ja omiin sanoituksiini tänä aamuna ja päätin jakaa kokemukseni kanssanne rakkaat hunajaiseni!
Sävelhän on siis Dingo yhtyeen laulusta Sinä ja MInä.... uuhhh... hottia..
Kyllä nauratti kun tajusin silmät avattuani että JOO, sellasta peliä.

Mutta ei siinä kaikki!
Toissa yönä näin unta HADCO ystävästäni Sannasta, joka oli onnellisesti mennyt juuri avioon komean ortopedin kanssa! ONNEA Sanna!
Mutta mitäs kummaa, sen sijaan että me olisimme ostaneet heille häälahjoja he päättivätkin luovuttaa häälahjan vieraille! Ja ei sen vähempää ollut luvassa kuin polventähystykset jokaiselle juhlavieraalle!!!

Aikamoista... mut kiitos Sanna :D

Pika pikaa Putapikaan!

2009-07-19T21:51:00.002+02:00

Putapika, se on kuulkaas mielisairaala se, tässä Kampalassa. En ole itse kyllä toistaiseksi hoidon tarpeessa, mutta nimi on hassu =D
Putapikasta tuleekin mieleeni "kivinainen". Hän on tällainen, Suomalaisittain sanottuna, avohoidossa olevan Putapikalainen. Nainen, joka melkein joka päivä on "töissä" ison tien keskellä olevan kivipaaden vieressä. Työkseen hän nostaa narulla "pehmustettua" kivenjärkälettä kivipaaden päälle. Työllistää siis itse itsensä ja viettää aina lakisääteiset kahvi- ja lounastauotkkin eväsrasioineen.
Kadehdittavat hauis-lihakset sillä naisella muuten, sanoi Pia kun omia allejaan löllytteli, HAH!

Pitäskö kertoa yksi toinen juttu... tai no annan vinkin ja se kuuluu näin:
VOI FLUKLOKSASILLIINI SENTÄÄN!
Nooo, arvauksia!?
Joo... kokemusjalka sai taas tulehduksen... ei jymmärrä, ei jymmärrä...
Se ISO kraateri, jonka läpi vilkuttelin jopa Kiinan lapsille, on parantunut, mutta se sama pieni onkalo, joka siinä on ollut pitkään, ei vaan meinaa parantua ja taas on antibiootit päällä.. en tiiä... periks en anna, mutta ketuttaa isosti!

~~~~~

Se on sunnuntai-ilta pitkällä... takana tosi kiva viikonloppu! Perjantain aloitin ostamalla itselleni hopeisen Afrikan kartan kaulaan (katso profiilikuva ;) ) ja kävin oikein turisteilemassa. Ajelin matatuilla ristiin rastiin ihmisvilinässä ja löysin tien Kasubi Tombseille, elikkäs kuninkaiden haudoille. Illan päätteeksi istuskelin kahvilabaarissa menoa ihmettelemässä.

Lauantaina tuuli taas Kalaharin viileät aavikko tuulet. Suuntasin matkani Bahai temppeliin ihan toiselle puolelle Kampalaa. AIVAN ihanat näkymät korkealta vuorelta Kampalan ylle ja temppeli muistutti minua Kerimäen julmetun suuresta puukirkosta :O Sulkivat paikan vaan niin nopeasti, etten kerennyt edes kissaa sanomaan kun oli jo poistumisen aika. Mutta sinne temppelille menen joku päivä oikein oleilemaan ja hengittämään rauhaa, ihana paikka, kaunis luonto ja erittäin ihanaa seuraa :)! Matka kotiin ruuhkassa kestikin sitten puoltoista tuntia, nam... mutta mahtavan näköistä on tuo elo pimeänkin tullen. Öljylamppujen loisteessa kauppa käy, myydään hedelmiä, pesusieniä, milloin mitäkin, käytettyjä kenkiä tai vasta valmistettuja sänkyjä, ihan sama kunhan kauppa käy. Mammat istuu pikku tuoleillaan ja paahtaa maissia chakoilla, rolexit tirisee pannussa... tämä on KAMPALA, AFRIKKA!

Tänään sunnuntaina otimme vastaa vieraita USAsta ja vietimme Millan kanssa oikein tyttöjen iltapäivää romanttisen komedian merkeissä elokuvissa ja kunnon illallisella Quality Cutsissa, aaaah se jäätelö siellä on syntisen hyväääääähhh...

Tästä on hyvä aloitella huomenna uusi viikko, maanantai. Työ kutsuu aamu kello 8, ihanaa!!!

*halaus*

pieniä ISOJA asioita

2009-07-18T07:19:00.004+02:00

...ohhoh...
kuvia ei saa ladattua, kun ei niin ei. Olen pimennossa päiväntasaajalla... netti on ollu ihan änkyrä ja "mun" puhelinyhtiöni MTN oli poissa kunnon toiminnasta pari päivää, MUTTA tässä tätä taas näköjään mennä porskutellan :)

Tuntuu ihan kauheelta ajatella miten taas tähän asioita kirjoittaisi kun on niin monta juttua päässä, hmmm..
Simanyi... en tiedä.

Yleensä itse vastaan moiseen kysymykseen toiselle kun hän moisen kysymyksen esittää, että aloita alusta. KA, kuinkas se nyt yllättäen tuntuukin niin perin hankalalta, hehee.

Suomivieraat Liisa ja kumppanit lähtivät kotiin ja meillä oli aivan ihanat läksiäiset! Naiset tanssivat ja lauloivat jälleen kerran, siihen rummutukseen ja rytmeihin ja KAPAPALAan ei vaan voi kyllästyä.
Läksiäisjuhlassa jaettiin "kuudenkympin" lahjat ja olisittepa nähneet sen iloisesti kiljahtelevan ja hyppelevän naislauman (muutama mieskin toki "GENDER BALANCE, gender balance")kun he saavit päälaella keikkuen suuntasivat peräkanaa koteihinsa Caring Handsiltä Mbuya Hilliltä. Mahtava näky! (Laittaisin siitä oitis kuvan, jos vaan tämä niitä vastaanottaisi)!

Kaiken ilon ja mellastuksen keskellä näkee toki surua, sairauksia ja murheita... Kun voimat loppuu, niin mikä avuksi. Sellainen ajatus oli mielessä usein illalla 8.7.
Työpäivä oli ohi ja kävelin taloltani Happosille, kun eräs Carin Handsin naisista huusi nimeäni. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta seurasin häntä vihreälle rautaportille joka sulkee asuinalueemme ja portin takaa löytyi uupunut matkalainen, Rose Mary.
Hän oli juuri käynyt toimistollamme ennen sulkemista. Oli päässyt pois sairaalasta, mutta oli edelleen heikkona. Siinä hän nyt oli kohdannut voimiensa ehtymisen, heti portin ulkopuolella ja makasi maassa keskellä tietä. Kahdestaan autettuna saimme Rose Maryn jalkeille ja talutettua takaisin.
Lähdimme illan kähmässä työtoverini Justinen kanssa saattelemaan heikkoa naista kotiin taksilla. Rose Mary lepäsi pää sylissäni koko matkan ajan ja hoki webale webale webale... kiitos kiitos kiitos... jatkuvana nauhana. Täällä usein ihminen kohtaa hyljätyksi tulemisen kun sairastuu vakavasti, kukaan ei oikein halua olla lähellä, ettei "karma" tartu, joten huolenpito ja lähellä olo on kultaakin kalliimpaa. Pienet asiat on ISOJA!

Muistan, kun siinä Rose Maryn kotona, tulitikkolaatikon kokoisessa likaisessa huoneessa, syvällä slummialuetta, maalattialla seistessäni ajattelin, että tässä minä seison 80 euron rintaliivit päälläni ja tällä naisella ei ole edes kunnon patjaa millä maata... Vastakohdat ovat joskus niin järkyttäviä, että sieluun sattuu ja sitä on hankala selittää. Mutta sellaisten asioiden ei pidä antaa masentaa mieltä... Minä olen jokatapauksessa täällä ja annan ja saan, nautin maailmankansalaisuudesta ja vilpittömin sydämin teen tätä työtä mitä teen, vaikka sitten 80 euron tissiliivit päällä... Elämä on... Noh, tämä oli tällainen tarina.

~~~~~

Yöt ovat olleet ajoittain hankalia, sillä olen elänyt keskellä satua nimeltä Sammakko vesitankissa! Tiedättehän sen tarinan kun Prinsessa suutelee sammakkoa ja siitä muuntautuukin hetkessä kas upea Ylkä! No joo. Minun Plinssini kutsuu minua KUULUVASTI KURNUTTAEN takapihalla olevassa vesitankissa ja kun tankki vielä tuhatkertaistaa jo ennestää yössä upeasti kumahtelevan kurnutuksen, voitta vaan uskoa että siinä ropisee uni silmästä. Joku ilta menen ja pussaan sitä myrkkykonnaa, hittolainen! =D

Yöllisiä ääniä tänne villiin Afrikkaan toki mahtuu muitakin! Läheiseltä Acholien alueelta kuuluu oikein Tarzan elokuvistakin tuttua viidakkorummutusta ja kiljuntaa aika-ajoin. Iibis linnut rääkyy järkyttävästi ja sehän villitsee pihallani olevat vahtikoirat hurjaan haukuntaan, josta taas naapuripihan koirat häiriintyy ja alkaa haukunnan jne.. jne... Ja kun Afrikassa ollaan niin täällä on toki käärmeitäkin, ihan sellaisia pieniä ja ystävällisiä Kobra merkkisiä muun muassa. Niitä tässä asuinalueellammekin mennä suhisee. Mutta ettei menisi ihan liian villiksi niin täällä on todella paljon kauniita, isoja ja värikkäitä hämäkke.. EIKUN perhosia myös!!! hihi.

Hassu olo! :P

Lopettaskohan tähän.... hmm... ok :)

No moi!

Kuvasia

2009-07-07T18:18:00.005+02:00

Rehema ja kumppanit. Suomivieraat visiitillä :)

Kommentoinnista

2009-07-05T21:18:00.002+02:00

Huomasin että asetukset olivat hassusti siten, ettei muut kuin kirjautuneet käyttäjät saaneet kommentoida blogiani. Nyt asetukset ovat muutettu ja kaikilla on mahdollisuus laittaa sananen tai muutama niin halutessaa.
Kiitos - Webale!
Nam.

Kalaharin tuulet

2009-07-05T19:37:00.005+02:00

Päivät ovat pyörähtäneet nopeasti. Tänään on puhaltanut kova tuuli, Kalaharin tuuli, etelästä. Päivä on muuten ollut kuuma ja kaunis.

Sunnuntain kunniaksi vierailin kokemusjalkaa näyttämässä tutussa sairaalassa The Surgeryssä. Jalka paranee hienosti, Suomen visiitin aikana tehty pienehkö operaatio oli paikallaan. Kokemusjalka piti niin sanotusti perata pohjamutia myöten auki! Nyt luonnonhunaja haude hoitaa loput ja pian minulla on muistona vain "Afrikan pureman" arpi :D

Sitä taitaapi olla puolisentoista viikkoa kun viimeksi pääsin tänne kirjoittelemaan. Välillä ei ole ollut nettiä ja toisinaan vaan on niin väsy päivän jälkeen ettei ole jaksanut muuta kuin pelata erän tai pari täppiä :D
Täppi on muuten hauska korttipeli, jonka olen nyt tässä Happosilla oppinut, Kannattaa lähteä Afrikkaan vapaaehtoiseksi!!! Heh!

1.7. oli rankka aamu... Ulla lähti takaisin koto Suomeen ja kyyneleiltä ei säästytty... mutta 29.6. meillä oli läksiäisjuhlat. Caring Handsin naiset oli kaikki kutsuttu, samosat ja erilaiset hedelmät ja kakut koristivat pöytää, pidettiin puheita, halattiin monta kertaa ja ennenkaikkea tanssittiin ja laulettiin rummutuksen tahtiin! Oli aivan mahtavat kemut. Oli ihana nähdä miten nämä useat naiset olivat laittautuneet parhaimpiinsa, mekot olivat kauniit ja kampauksetkin uudistetut. On uskomatonta, kun tietää millaisista mutamajoista muutamat heistäkin ovat juhliin saapuneet... uskomatonta.

Kesäkuun viimeisenä oli minulla aikamoinen esiintyminen. Kuunteleppa tätä!
Kampalan Public Health Nurses Collegen virallinen avajaispäivä oli silloin ja sinne oli tullut kutsu HADCOlle. HADCO on siis se järjestö jonka kautta olin Ugandassa ensimmäisen 3 kuukautta tekemässä työharjoitteluani.
No mutta siis, kun kenelläkään Suomesta ei ollut tilaisuutta tulla edustamaan HADCOa juhlaan, niin minua pyydettiin... VAU! Sanoin heti että tottakai, sen enempää ajattelematta!
Juhla oli hulppea ja enpä ole ennen pitänyt puhetta keskellä niin suurta ihmismäärää, varsinkaan kun yleisössä istui ministereitä ja paljon muita korkea-arvoisia henkilöitä... Mutta HYVIN MENI! Minähän ihan nautin tilanteesta :D

Mitäs muuta... NO VAIKKA MITÄ!
Ulla kun lähti, niin samantien tuli vieraita Suomesta, sillä vieraiden määrähän on pakko olla vakio! Tosin Ullan korvasi 4 henkilöä!!!
Suomen Caring Handsin keulahahmo, ihana Liisa, seurueineen tuli Kampalaan viihtymään ja tekemään vähän töitäkin siinä sivussa. Vietettiin heidän kanssa sellainen rivakkaräväkkä "kuudenkympin päiväkin". Se tahtoo sanoa sitä, että mentiin marketeille ja ostettiin 60 saippuapötköä, 60 isoa pesuvatia, 60 kahden kilon sokeripussia, 60 voirasiaa, 60 pakettia teetä ja 60 kahden kilon pussia puurojauhoja! Suomesta oli tullut lahjoitusrahoja ja niitä sitten aloitettiin jakamaan tuotteiden muodossa.
Kun minä vaan voisin sanoin kuvailla kaikkien tähän mennessä lahjoituksen saaneiden naisten ilmeet, eleet ja kiitoksen sanat... Laitan kuvia heti kun saan niitä tänne liitettyä (ei onnistu nyt jostain syystä)... UPEA PÄIVÄ SLUMMISSA!
<3
<3
<3

Eilen muutin uuteen kotiin, ISOON valkoiseen taloon! Tässä compaundilla jossa Caring Hands sijaitsee on muutama Suomalaisten asuttama talo ja nyt yksi niistä jäi tyhjäksi. Iso valkoinen kaksi kerroksinen talo, kauniine puutarhoineen, terasseineen, sisustuksineen, kolmine koirineen (Nippe, Topi ja Pimu) sekä kissa Nappi, talonmies, taloudenhoitaja, yövahti ja minä, Pia, sen kaiken keskellä.. uuuhhh... aikamoista. Elelen ja oleilen tässä nyt sitten tovin tai kolme :)

Kalaharin tuulet pyörii verhoissa, pimeys on verhonnut koko Kampalan...
Welaba!
Hei hei taas hetkeksi.

My name is Järvinen, Pia Järvinen.

2009-06-24T19:28:00.001+02:00

HiiHoo ja hunajaa purkki!

Sain eilen hienon ID-kortin Caring Handsiltä ja arvatkaapas mikä mun numero on!!??
TIETYSTI double 0 seven, 007 :D Kivaa!
Harmi vaan kun just nyt en saa sitä liitettyä kuvana tähän, kun se on mun koneella pdf-tiedostona ja en tiedä yhtään miten sen sais muutettua sellaiseen muotoon, että se ois liitettävissä tähän... mutta sitä ootellessa muuta.

Täällä alkoi maanantaina TOT (training of trainers) konferenssi, joka on USaidin ja Caring Handsin yhteisprojekti, jossa koulutetaan meidän naisia yhteisölliseen työhön tukemaan perheitä joissa on orpoja ja muutenkin herkillä olevia lapsia. Pitkiä päiviä ja sitä rataa, toivottavasti vuoden kestävä projekti kantaa hedelmää.

Family Happonen, eli madam Caring Hands perheineen saapui Suomen visiitiltään tiistai-iltana ja sitten syötiin oltermannia ja ruispaloja ja suklaata ja kaikkee ihanaa ja namia.

Tiistai-iltana myös kokemusjalka alkoi hieman näyttämään varoitusmerkkejä punastellessaan... iiiks... meinas ihan pieni debis iskeä. Sunnuntaina loppu antibiootit niin tuntu että taasko se alkaa vihoitelemaan... No nukkumaan ja aamulla tuttuun ja turvalliseen The Surgeryyn Dr. Stockleyn pakeille.

Ja aamun koitteessahan niin tein. TUOMIO: Kokemusjalassa ei ole mikään vikana, ainoastaan se on hieman päässyt sorbact hoidolla kuivahtamaan ja nyt aloitimme hunajahoidot, nami :)
AI NIIN!!!! Tähän väliin on ihan pakko kertoa yhdestä upeasta Ugandalaisesta tuotteesta, hunajasta, joka on nimeltään "Not tonight HONEY" =D
Mietittiin että vastapainoksi kaupanhyllyille voisi viereen lanseerata "Yes tonight HONEY" hunajan, heh.

Tänään menimme vielä työpäivän päätteeksi Ullan kanssa ompelijattaren luo tähän lähelle visiteeraamaan, kun olimme jättäneet muutamat jutut korjattavaksi ja parit kankaat hameiksi ommeltaviksi. Hikisen sovittelurumban tulos: Ullalle kaunis printtihame ja minulle kaksi hamosta, paita ja mekkonen ja no joo myönnetään, että pari työtä jäi vielä sinne korjattavaksi... Pitäähän sitä nyt olla hametta ja paitaa hyvänen aika!

Nyt taas kello hujeltaa kymmenessä ja aamulla aikanen herätys, joten öitä muruset puruset!

Postitusta, pöllönä puuhastelua, poshon keittoa, palkanmaksua ja pedimania!

2009-06-20T20:18:00.000+02:00

Hmmm... mitäs tässä nyt on päiviä vierähtänyt... to-pe-la.. niinpä kaiten juu. Siis Suomessa juhlitaan keskikesän kauneita aikaa Juhannusta ja jos olen oikein kuulostellut niin suhteellisen kylmissä ja märissäkin oloissa, voi itkut.
Täällä päiväntasaajalla onkin hankalampi keskikesää miettiä, mutta on Juhannus ja iki-ihana Savonranta useasti mielessä ollut... kaiholla saunanlauteille könyämistä ja uimaan juoksemista oon aatellu :)

Töiden merkeissähän tässä päivät ovat hujahtaneet, mutta niitähän tänne on tultu tekemään joten mikäs siinä.
Ke-pe ovat Caring Handsilla myös siitä erilaisia päiviä, että kaiken tilausten tekemisen ja muun mukavan lisäksi silloin onohjelmassa koulua, Aikuisten lukuohjelma. Kolmessa tasossa opetetaan englantia, matikkaa, sosiallisia aineita. Puhutaan ihmisoikeuksista ja käydään läpi ensiapuohjeita jne.
Minultakin taisi jäädä yksi opetus kesken edellisen blogini (päiväkirjani) aikaan, nimittäin lukusanat lugandaksi, joten tässäpä ne nyt ykkösestä kymmeneen:

YKSI = EMU
KAKSI = BILI
KOLME = SATU
NELJÄ = NNYA
VIISI = TAANO
KUUSI = MUKAAGA
SEITSEMÄN = MUSAAMWU
KAHDEKSAN = MUNAANA
YHDEKSÄN = MWENDA
KYMMENEN = KUMI

Kielestä muuten lisää seuraavaa. Huomionarvoista on se, että monissa heimokielissä täällä on tosi vähän konsonantteja käytössä ja lugandassakin on sellainen juttu että kirjaimia L ja R käytetään ihan miten sattuu, tai siltä se tuntuu. Siitä koituu joskus ihan hauskojakin tilanteita, mietitäänpäs esim. sanaa vaalit... sehän voi olla lugandaa puhuvalle sekä election että erection... =D

Ok, no mitäs muuta! Perjantai oli hassu päivä. Postitettiin helmilasti Suomeen ja samalla tehtiin tutustumiskierros Kampalan keskustaan, lähinnä paikkoihin, joita tulen tarvitsemaan (posti, gsp-office, immigrant-office...) ja toki Ullan piti päästä ostoksille, kun paluu Suomeen lähenee ja tuliaiset oli vielä hankkimatta.
Friday marketilta lähtikin sitten mukaan pussia, kassia, nyssäkkää, kaislahame, rumpuja ja kaikenmaailman kippoa ja kulhoa = puoli Ugandaa! Sitä piti ottaa sitten privaatti taxi alle kotiin mennessä, kun matatuun ois ollut änkääminen.

Siinähän se loppu perjantai vierähti sitten auringon pussaamaa nenänpäätä aloe vera geelillä voidellessa <3

Lauantai on työpäivänä puolikas ja ei siis edes pakollinen ollenkaan minulle, mutta kyllähän sitä tuppaa työksi helposti menenmään. Keittelin pihapoika Fredin kanssa talon eläimille poshoa (maissipuuroa) ja sekaan raakaa jauhelihaa, maksoin parit palkat ja vastailin sähköposteihin ja kappas kello olikin jo liki 14.00 ja oli aika mennä nauttimaan annos hyvää ja ravitsevaa mani- ja pedikyyriä alá Tsasourite Salong! Himputti että se on kerrassaan ihastuttavaa ja rahanarvoista :)

Varpaankynnet punaoranssina ja käsivarret hierottuina, hoidettuina ja kynnet kauniisti lakattuina painunkin tästä kauneusprinsessaunilleni.

TULA BAGANE ENZA! (Huomiseen!)

DUDU! BANANGE!

2009-06-17T18:19:00.001+02:00

Dudut, nuo Afrikan pikku jättiläiset! pläääh...
Ne ovat pienen pieniä, yksittäisenä miltei huomaamattomia ja liki läpinäkyviä muurahaisia, harmittomia kyllä, mutta ikäviä peijakkaita ja niitä on kaikkialla! Ihan kaikkialla! Ja jostain syystä niillä on veto kosteisiin paikkoihin makeiden paikkojen lisäksi. Siispä voit löytää niitä hammasharjastasi, vesilasistasi, keksipurkistasi, sängystäsi... ihan miltei mistä vaan. Tänään minulla on ollut tunne, että olen niiden peittämä! Grrrr..

Tänään oli jälleen matkailua tiedossa, slummeihin, kotikäyntien ja vaatelahjoituksen merkeissä. Kahdessa paikassa käytiin, mutta mikähän se toisen paikan nimi olikaan... Kirinya tai Kireka... mutta joka tapauksessa parilla matatulla sinne piti mennä.
Matkalla matatussa sattui ratsia. Hyvin tiukkailmeinen naispoliisi pysäytti pikkubussin ja alkoi penäämään ajokorttia. Onneksemme meidän matatukuljettajallamme ei ollut "muropaketista leikattu" vaan ihan oikea ajokortti. Poliisi määräsi meidät kaikki myös turvavöihin. Niin... juu ja turvavyöt oli rullattu mikä mihinkin rakoon penkkien väleihin sekä ne olivat niin lyhyitä, että yksi henkilö taisi oikeasti voida sen ympärilleen laittaa. Matatussa, jossa on yleensä aina muutama kyydittävä liikaa ja jonka ruosteensyömän pohjan läpi näät maan vilisevän jalkojesi alla, herää kysymys: "mikä virka on oikeasti turvavöillä?" Siellä ollaan kuitenkin aika omalla vastuulla, hehee... No mutta LAW AND ORDER ja toteltiin kaikki, mutta kuten arvata saatattte kun ovi lyötiin lukkoon, tilanne palautui ennalleen... eli mikäköhän oli tämänkin tarkoitus?

Tällaista tapahtuu paljon, likennettä yritetään rauhoittaa ja tehdä turvallisemmaksi, mutta, (sanon nyt rumasti), jossain se homma kusee ja kunnolla!

Toinenkin visiitti tehtiin, Namuwongoon :) Se tehtiin kyllä ihan taksilla suhaillen, tosin ei se nyt kovin suhailua ollut, kun välillä sai ISTUA HILLOSSA! (Vapaa suomennos lausahduksesa sitting in a jam, eli juuttua peevelinmoiseen ruuhkaan) :D

Jokaiseen päivään on ihana herätä, täällä on toinen koti, vaikka sydän kaipaa ja ikävöikin Suomen rakkaita <3

You never walk alone

2009-06-16T21:17:00.000+02:00

Tänään satoi ja ukkosti, mutta paistoi toki aurinkokin.
Minulla kun on taipumuksena bongata sydämiä ympäriltäni, niin tämä yllä oleva märkä puunlehti odotteli minua tämän hetkisen asuinpaikkani takapihan rappusilla, kun Ullan kanssa lähdimme taas viemään vaatelahjoituksia.

Takana on kaksi aikamoisen väsyttävää helmienostopäivää. Naiset puhua pulpattavat ja valuvat hiljalleen paikalle kassit, muovipussit, reput pullollaan kätösiensä tuotoksia. Helmet tarkastetaan ja sitä kautta ostetaan sisään ja raha vaihtaa omistajaa. Tässä muutama terhakka helmentarkastaja työnsä ääressä :D

Ennen pimeän tuloa käveltiin kukkulalla, ihasteltiin maisemia ja hiljalleen mailleen painuvaa aurinkoa ja katseltiin kun koululaiset lopettelivat päiväänsä. Pitkät ovat päivät lapsillakin...
Hello Mzungu huutojen ja lapsilauman saattelemana palasimme kotikonnuille. You never walk alone in Africa!

Päiväisestä sateesta ei ollut enää jäljellä merkkiäkään.

~ KUVASIA eiliseltä ~

2009-06-15T21:05:00.001+02:00

Kinawatakan elokuvateatteri ja illan tarjontaa...

Kaurapirtelöä Kampalalaisittain lalaa!

Siellä siellä se Pia on :)
href="http://1.bp.blogspot.com/_9o8ziKW6QpQ/SjafgHGwpGI/AAAAAAAAAL4/2KB3Ty2QqPw/s1600-h/Kuva+147.jpg">

Rolexit!

2009-06-14T20:45:00.000+02:00

Vähän lisää tästä päivästä, sunnuntaista.
Sehän on tavallaan siis vapaapäivä, mutta kun nyt oli tuota liikaenergiaa niin sitähän piti lähteä purkamaan reippaalla kävelyretkellä slummeihin, jeps.
No mutta totuuden nimissä siis, Ullan kanssa olemme lajitelleen vaatelahjoituksia pusseihin ja päätimme sitten yllättää kaksi Caring Handsin naista mukavalla vaatelahjoituksella.

Ihana lämmin päiväntasaajan aurinko helli nahkaamme ja punainen tomu värjäsi varpaat kun valuimme lasten saattelemana Mbuya Hilliä alas Kinawatakan slummeihin. Tuoksupölläykset toivat tullessaan keitetyn riisin, ulosteen, hautuvan matokebanaanin seka palavien roskien hajut neniimme. Naisten kiitollisuutta on vaikea kuvailla vaatepussukat saatuaan. :) Kiitos myös kaikille HADCOn kanssaopiskelijoilleni, jotka vaatteita lahjoittivat meidän Ugandan aikanamme 24.2.-22.5. KIITOS!

Lenkin jälkeen on aina nälkä ja alkoi tekemään kovasti mieli samosoja, sellaisia nyyttejä joiden sisään on leivottu esim. kaalta ja porkkanaa tai riisiä ja porkkanaa tai lihaa jne. Mutta johonkin oli nyt kaikki samosat piilotettu, ei löytynyt ei, banange! Jotain kuitenkin löysimme, baarin! HAH! Äijjät ja muutama lady istuivat ringissä saavin ympärillä ja imivät piiiiiiiiiiiitkillä pilleillä epämääräistä velliä... milletmaissikaljaa. Olisihan sitä toki meillekin riittänyt, mutta ei nyt ihan kuitenkaan... uuhhh... kovin oli kuitenkin vieraanvaraista porukkaa :)

Mutta jotta koska ja kun ei saatu samosoja niin rolexit on ainakin hankittava pitkän päivät päätteeksi! NAM!
Paras toistaiseksi tuntemani rolexmesta on ihan kotikulmillamme ja sinne siis kipinkapin. Rolex on ihanaa pikaruokaa alá Uganda. Zapatileipä jonka sisään on käärästy kaalitomaattimunakas, oih OIH, hyvä ruoka, parempi mieli!

Alla onnellinen Pia ja muhkea rolex raamattumainokseen kääräistynä.

Rolexithan on nautittava kuumana ja koska nainen ei saa syödä ja kävellä samanaikaisesti, niin siinä sitten pikkuruisella penkillä kera kanojen ja vuohien niitä nautimme. Elämä on ihanaa!

Nyt vois mennä nukkumaan.... kello tulee jo öööö paljon... LIIKAA!
Huomenna on Caring Handsillä helmienostopäivä, eli naiset tuovat helmensä ja saavat palkan sitten niistä kun me ostamme.

Pakko sanoa että jostain syystä Caring Hands meinaa koko ajan kääntyä mulla puheessa Caring Hunks nimiseksi xDDDD Kamalaa!

Näihin tuoksuihin, aatoksiin, ja hassuihin tunnelmiin pulputtaviin sanon Sula Bulungi baseebo ne banyabo!

Hiljaa hyvä tulee. TULEEHAN!?

2009-06-14T09:00:00.000+02:00

Siis hei WOW! tai JEI! Kuten Ulla täällä Caring Handsissä ruukaa huudahtaa!
Viikko takana ja voi pimpulapampula kun on työtä ja työtä mutta on mukavaaihanaakivaa 100 prosenttisesti!

Palatakseni otsikkoon:

Kokemusjalasta. Se paranee päivittäin, mutta hiljaa hyvä tulee. TULEEHAN!?
Reikä on olemassa, mutta se määrä mitä leikkauksen jälkeen sinne sisälle rättiä tungettiin (anteeksi herkkävatsaiset) on nyt pienentynyt jo alle puoleen.Mahtavaa!
Dalacin antibioottikuuria jatkan kaiken kaikkiaan 2 viikkoa ja hitto se saa pään särkemään ja tekee suuhun ihan karmivan maun... Joten suihkuttelua suihkuttelua ja suihkuttelua sekä rättisulkeisia, jalan koholla oloa ja sitä rataa. Kyllä se siitä!
Mutta pakko myöntää, että Milla, siis tämän Caring Handsin ihana Madam sanoi haavan nähtyään, että "Kyllä sinä olet Pia rohkea kun lähdit tänne tuon jalan kanssa". =D OLEN! Mutta kun halusin!

Työstä: Caring Hands on aivan valloittava ja upea paikka ja todellinen aarre oli löytää se ja onni päästä tänne vielä töihin! Mutta töitähän täällä piisaa yllin kyllin. Tällaisena pedanttina ja "minä haluaisin kaikki oppia heti-ihmisenä" meinaa pukata stressiä kun VARSINKIN lähetykset ja kaikki niihin liittyvät jutskat sisältää niin paljon koukeroita ja muistamista että voihan kettu!
Vakuuttelen kyllä itselleni, että kun selvisin KYS:n Kirran Kolomoslta kesän 1996 mä selviin mistä vaan (asianomaiset tietää mitä puhun) ;)
Joten, hiljaa hyvä tulee. TULEEHAN!?

Koulusta: IIIIIIK, stressiä pukkaa siitäkin, mutta hiljaa hyvä tulee. TULEEHAN!?

Kouluhommiin paneudun ihan just. OIKEESTI!
Mutta ensin lajitellaan Ullan kanssa lahjoituksena saatuja vaatteita ja aletaan viemään niitä tähän lähelle parille naiselle ja samalla käydään kotikäynnillä. KIVAA!

Mutta on tässä nyt keretty hieman työn lomassa villiintyäkkin, heh.
Kävin eilen jalkapallo matsissa KCC Football Club vastaan URA Sports Club. Ugandan liigaa ja loppuottelu. Oli ihan kiva tunnelma Mandela Stadionilla, mutta KCC siis Kampalan seura hävisi...

Eilen myös törmäsin oikein kunnolla tähän aikakäsitykseen täällä. Kun siis meille kello 15 on kello 15 mitäs sitä selittämään sen enempää, mutta paikallisille se on kello 9, JOO-O! ON ON!
No katsokaas, kun täällä päiväntasaajalla on yö 12 tuntia ja päivä 12 tuntia niin päivä alkaa ammu klo 7 ja se on ensimmäinen päivän tunti eli 1. Meidän kello 8 on täällä 2 jne. Yö alkaa taas luonnollisesti meidän kello 19 ja on täällä ensimmäinen yön tunti. Täytyy siis olla tarkkana kun sopii tapaamisia!!!

Nyt hommiin!

BANANGE!
(se on lugandaa ja tarkoittaa, VOI HITSI!)

PS. Tässä myös kaunis kuvanen minusta ja Ullasta, saanen esitellä The Pallokalat

HALAUS

kellon ajat ja päivämäärät...

2009-06-06T04:56:00.000+02:00

...on näköjään tässä blogissa aika lailla päälaellaan... asiaan perehdytään tuonnenpana.
(6.6.2009 klo 5:57)

KOKEMUSJALKA PUHUU!!

2009-06-06T04:52:00.000+02:00

Reilut 2 tuntia lähtöön, vielä en ole matkaa perunut, mutta kyllä vetää kokemusjalka tiukille...

Pikainen selvitys:
4.6. aamulla hereäsin ja jo parantuneen koipeni entisen haavauman vieressä oli patti, josta painaessani alkoikin tihkumaan märkää. Siitä seurasi puolitoista vuorokautta kestävä lääkäri/sairaalarumba. Lopputulos: Rönten:ei mätää luussa, ultraääni: ei paiseita ihon alla, bakteeriviljely: staf.aureus +++, tulehduskokeet verestä suht normaalit. Kilo antibiootteja sekä suoneen annosteltuina että suun kautta (Rocephallin+dalacin). Jalkaan tehty toimenpide ja nyt siinä noin 3 sentin levyinen, 3 sentin syvyinen vuotava haava, hoitona sorbact. Ei kuumetta, koskee sieluun ja ruumiiseen!
Matkaa ei ole peruttu ja lähtöön noin 2 tuntia... tahto lähteä on kova, eikä lääkärikään lähtöä kieltänyt, TOSIN sanoi, että jos tulehdus näyttäisi levinneen aamulla 6.6. on tultava takaisin KYS:lle, ja toki niin teen, en oo ihan hullu kuitenkaan...

Kohta avaan sidoksen ja tsekkaan tilanteen haavalla...

POSITIIVISIA JA LÄMPÖISIÄ AJATUKSIA SEKÄ VOIMIA KAIKILTA TOIVOEN!

ps. edelleen, ajan ja kaiken muun tarvittavan pikkusälän löydyttäessä parantelen näitä sivuja. Maltti on valttia... joka suhteessa, juu nou juu nou...

No niin!

2009-05-29T11:21:00.001+02:00

ALOITTAKAAMME!

Tässä alla näet nyt webbisivuiltani www.webbisivu.com/piajauganda siirretyt tekstit. Blogihan on järkevämpi paikka kirjailla näitä muistoja, tuntemuksia ja olotiloja, kuin mikään muu.
Kunhan tästä pääsen jyvälle kirjoitan loput Ugandan reissuni kuviot tänne ja muokkaan sivutkin mukavimmiksi... mutta nyt oli vaan saatava tekstit talteen.

Kuullaan, ollaan, haistellaan ja maistellaan :D

TIETOJEN SIIRTELYÄ WEBBISIVUSTON UUMENISTA!

2009-05-29T10:58:00.000+02:00

21.5.2009 KUN EI NETTI TOIMI JA KONE TOKKII!

Niin onneksi sain mahdollisuuden kirjoittaa muutaman rivisen lainakoneella tassa viimeisena iltana...

Huh huh, tama sivusto laahaa jaljessa TIEDAN, mutta en ole saanut paivitettya juttuja tanne, toisaalta oman hienoisen laiskuuteni vuoksi, mutta enimmakseen tan sivun kompelyyden seka minun koneeni sekoilun vuoksi, anteeksi!

Mutta AFRIKAN IMU on ollut mieletpon ja on tosi hankalaa tavallaan lahtea, mutta on myos ihana palata koska naan taas TEIDAT kaikki ihanaiset ihmiset siella Suomessa!

Keniassa meni 2 viikkoa, Kisumussa 1 viikko konferenssin pyorteissa aamusta iltaan ja sitten 1 viikko peraan lomaa. Tuli nahtya Masai Maran luonnonsuojelualue elaimineen, se oli todella vaikuttava kokemus. Mika luonto! Kaksi paivaa safariautossa tukka hulmuten (jos tama nyt juurikaan hulmuaa) heh. Masai heimon kyla oli aikamoinen paikka... ja huh huh mita myyntimiehia ja naisia nama immeiset ovatkaan!

Mombasaan matkattiin yojunalla oikein kunnon vanhaan malliin. Ravintolavaunussa oli valkoiset poytaliinat ja hopeat :D

Mombasassa meni 4 paivaa, mutta pakko myontaa etta ihan minun paikkani se ei ole... rantapojat ui suoraan sanottuna liiveihin ja olo oli pikemminkin ahdistunut kuin lomalaisen helpottunut ja huoleton MUTTA 1 paivareissu Wasini saarille pelasti reissun, ihana paikka, hieno laivamatka, meri ja DELFIINIT!!! OI ONNEA!

Nairobiin Mombasasta 9 tunnin bussimatka ja yo siella ja aamusta taas 12 tuntia bussissa Kampalaan... pylly oli puutunut!

Viikko toita Caring Handsilla ja sitten heti maanataina loman jalkeen eka tyopaivana, mulle pudotettiin pommi niskaan... POSITIIVINEN pommi, uskomaton juttu tapahtui...

Kaykaahan nyt istumaan tiiviisti!

Noh... MUA PYYDETTIIN JAAMAAN TANNE!

Caring handsille, vuoden loppuun WHOAH!

Taidan jaada... tulen kylla Suomeen, mutta... Afrikan imu... upea mahdollisuus hienoon tyokokemukseen upeassa paikassa... en voi kieltaytya, EN VAAN VOI!

Toivotaan nyt etta homma onnistuu, ja onnistuuhan se :)

Sananen kokemusjalasta, se otti nokkiinsa Keniasta palaamisen jalkeen ja tulehtu viela kerran hieman, mutta nyt, ei ole reiasta jalassa kuin pieni olematon kolonen olemassa!!!

Mutta jottei homma menis ihan liian helpoksi, niin ruokamyrkytyshan mun piti tassa vimppa paivina viela kehia ittelleni ja se veti mut nopeassa ajassa niin huonoon kuntoon etta rytmihairioissa oksennelle menin taas The Surgeryyn tohtorin pakeille. Myrkytyksesta on jaljella enaa pari pierua suolissa pyorimassa, ONNEKSI... voisi muuten olla lentomatka huomenna tuskaa..

Mutta mutta... taman pikaisen pika pika PIKApaivityksen paatan nyt tahan ja kun olen Suomessa niin laitetaan tohon valiin vahan tarkempaa tekstia ja facebookkiin kuvia...

Kaikkia on ikava, mutta olen nauttinut kaikesta kolmesta kuukaudestani niin taysilla, en olisi koskaan uskonut Afrikan olevan tata mita se on. Suosittelen lammolla kaikille kokemuksia haluaville, ETTE JAA KYLMIKSI!

Virtuaali halaus ja pian ihan oikeakin!

<3 <3 <3

24.4.2009 Kauneudenhoitoa ja ulkoilmakonsertti

Tämä päivä oli aikamoinen. Tunteikas ja tekemistä pullollaan.

Töissä pohdittiin kiivaasti auttamiseen liittyvää vaikeutta ja sitä onko avun katkaisuun hyviä syitä. Kyyneleiltäkään ei pohdintojen keskellä säästytty. Helmiä tehtiin ja siinä se päivä taas pyörähti illan puolelle.

Illaksi olin saanut kutsun konserttiin Hotel Africanaan, jonne olin lähdössä Jeanetin ja Red Chillin työntekijä Shoberin kanssa. Ennen konserttia piti kuitenkin käydä testaamassa hostellimme läheistä kauneudenhoitolaitosta. Mani- ja pedikyyriin siis!

Kaksi naista oli meitä vastaanottamassa ja ohjaamassa tuoleille. Kauneudenhoitoammattilaiset tuntuvat olevan täällä enimmäkseen miehiä ja niinpäs siinä sitten oli molemmilla, minulla ja Pirkolla omat mani- ja pedikyristi miehet hääräämässä.

Käsivarren kuorittiin ja hierottiin, kuten jalatkin polviin saakka. Kynnet viilattiin, hoidettiin ja lakattiin lopuksi. Aika taivaallista. Juu ja kynsiin sai halutessaan myös hienot ”disainit”, minulle laitettiin hauskat raidat valkoisella ja hopealla ukkovarpaita koristamaan :D Koko homma kesti reippaan tunnin ja kustansi 15000 shillinkiä, elikkäs noin 5 euroa!

Ugandalaiset naiset ovat pääsääntöisesti hyvin huoliteltuja kynsistään ja hiuksistaan ja pääsinpähän nyt hieman katsastamaan mitä salongeissa tapahtuu.

Huomionarvoista on muuten se, että työntekijöitä oli pilvin pimein. Nämä kaksi naista, jotka meitäkin olivat vastaanottamassa, toimivat selkeästi vain niin sanottuina sisäänheittäjinä ja rahastajina, kuten matatu äijät konsanaan. Muun ajan he istuvat tiskin takan ja selailevat kulmista hiirenkorville kuluneita vuosia vanhoja muotilehtiä ja katselevat musiikkikanavalta r’n’b musiikkia non-stoppina. Mikäs siinä, jos siitä maksetaan… tavallaan…

Taksisuhari Angelo kyyditsi minut ja Jeanetin Hotel Africanaan kahdeksaksi ja Shober odotteli meitä perillä. Aika kivat puitteet oli kasattu ja hostina toimi 2 Kampalalaista radioasemaa. Homma alkoi ilotulituksella ja sen jälkeen lavalle tuli esiintyjiä toistensa perään esittämään kappaleen tai pari. Illan pääesiintyjä oli Sophie ja hän sai raikuvimmat aplodit kieltämättä.

Aplodeista puheen ollen, oli aika outoa huomata, että tämä rytmeistä nauttiva afrikkalainen kansa istui aika tyynesti tuoleillaan, taputuksiakin jaettiin nihkeästi. Mutta toisaalta oli hauska nähdä kuinka joku katsojista saattoi kesken lauluesityksen mennä lavalle osoittamaan suosiotaan esiintyjälle tanssimalla! Tapahtuma oli kokemuksena vertaansa vailla, vaikka monet esiintyjät kuulostivat toistensa kopioilta. Ja yhtään ainutta toista mzungua en satojen ihmisten joukossa nähnyt!

Päivän sana on seitsemä,

MUSAAMVU

23.4.2009 HYVÄ RUOKA – PAREMPI MIELI. FANG FANG!

JA HETI ALKUUN ONNITTELUT SIRPALLE!!!!!! Hyvää synttäriä :D

Tämä olikin oikein päivien päivä kaikessa hienoudessaan. Ensin oli mukava päivä töissä ja sitten illalla päästiinkin juhlistamaan Suomen Suurlähettilästä Fang Fang nimiseen aikamoisen hienoon kiinalaiseen ravintolaan.

Suurlähettiläs Heli Sirve oli ottamassa koko porukkaa vastaan. Hieno ja hyvin äidillinen, lämminhenkinen nainen tämä Heli. Alkajaisiksi kohotettiin malja Presidentti Tarja Haloselle kiitokseksi siitä, että oli myöntänyt Suurlähettiläälle oikeuden edustaa nyt myös Ugandaa Kenian lisäksi. Kiitos Tarja!

Kun Suomessa on tullut käytyä enimmäkseen kiinalaisissa pikaruokaloissa, oli käsittämättömän hienoa syödä niin ihanaa ruokaa ja voi taivahan talikynttilät sitä tarjoilua. Ei se riitä että ruoka oli hyvää, vaan se tarjoiltiin myös veistoksellisen kauniina. Muun muassa isoista papaijoista oli veistetty lohikäärmeen ja fenixlinnun muotoisia koristuksia vähän niin kuin tarjoillun ruuan henkivartijoiksi, heh.

Aaah sitä kulinaristista nautintoa, jonka sai vielä jakaa itseään paremmassa seurassa. Ruoka oli hyvää, mutta ei ollut tosiaan seurassakaan valittamista. Jutustelu sujui ja aiheet vaihtelivat niin ulkomailla asuvien suomalaisten äänestämisen tärkeydestä luonnon ihasteluun ja kylläpä välillä jo vaihdeltiin ruokareseptejäkin.

Pöytään ui myös pieniä laivoja, joissa tarjoiltiin kalaa ja ihanasti hampaiden välissä rapsahtelevia pitkiä vihreitä papuja… Jälkiruokakorit oli veistetty isoista meloneista ja täytetty tuoreilla hedelmän paloilla. Ja se viini… kaikki oli vaan suhteellisen tai suhteettoman täydellistä. Namis namis.

Yöksi laitettiin Pirkon kanssa mahat vastakkain ja nukuttiin makoisasti :D

Ai juu niin, se sana lugandaa.

Kuusi, sehän on tietysti

MUKAAGA

22.4.2009 9 tunnin levon jälkeen hampaitakin naurattaa =D

Huhhahhei ja STONEYtä pullo! Stoney… mmm… ihanaa inkiväärijuomaa ja se on totaalinen huutava vääryys että sitä ei saa Suomesta!

Mutta kylläpä tosiaan on ihana olla, kun on nukkunut kuin murmelin poikanen kesäyönä sammalmättäällä käperössä, AAAAAAH!!!! Eikä painajaisista tietoakaan. Töihinkin oli kiva kävellä niin kepein jaloin että!

~~~~~

Tänä päivänä olisi ollut mahdollisuus lähteä takaisin Mpigiin viemään lahjoja, joita ostimme porukalla keräämillämme rahoilla. Pirkon kanssa kuitenkin jäimme töihin, mutta muu porukka oli vienyt synnytyssängyt, sähköimut, episiotomiasakset jne. ja oli siellä ollut onnesta soikeata porukkaa vastassa!! Ihanaa!

Meidän päivän kohokohta töissä oli koulun aloitus. Caring Hands tarjoaa aikuisille suunnattua koulutusta, siis ihan perus matikkaa, enkkua jne. Moni naisista ei ole osannut kirjoittaa/lukea, mutta nykyisen Literature programmin kautta he ovat oppineet paljon. Hitsi, se on ihmiselle tärkeää, että osaa nimensä kirjoittaa sormenjälkensä painamisen sijaan. Upeaa työtä!

Tänään ohjelmassa oli englannin opetusta ja sehän on vallan helppoa kun ei ole yhteistä kieltä, heh. Aiheena oli THIS and THAT sanojen erot, opettajina Pia ja Pirkko ja kyllä me tytöt hienosti vedettiin homma kotiin.

Jiihaa!

Mulla on nyt tällainen ylitsepursuavanpositiivisenerginenlataus, joka vaan pulppuaa ja pulppuaa!! Ihan pelottaa miten korkealta sitä alas tippuu, mutta näääh, CARPE DIEM! =D

Opetetaan teillekin sana, lukusana viisi,

TAANO

Ai niin, ai niin, AI NIIN. Illalla saimme aika mukavan puhelun kera Pirkon, ja tämä puhelu kruunasi hömppäpömpelöpositiivispäiväni lopullisesti. Soittaja oli Ulla ja me saimme Pirkon kanssa kutsut seuraavana päivänä pidettäviin juhliin, joissa juhlistetaan Suomen Suurlähettilään juuri saamaa lupaa edustaa myös Ugandaa Kenian lisäksi. VAU!

21.4.2009 Painajaiset pahenee, hengitys tihenee, Pia

kalpenee…

Viime yö meni sitten aivan, minne lie, mutta nukkumiseen sitä en kyllä käyttänyt. Ihan kauheita painajaisia. Nythän fiksut voi siis pohtia ja kysellä, että miten voi nähdä painajaisia, vaikka ei nuku? KYLLÄ VAAN VOI! Se on sellaista valveunta, todellisuuden ja epätodellisuuden rajalla keikkumista… näiden on kyllä loputtava pian.

Töihin sitä kuitenkin taas peräkkäin kapealla tiellä Pirkon kanssa käveltiin. Ja sitten taas Surgeryyn hakemaan vakuutuspapereita, jota odottivatkin minua valmiina! No eivät todella odottaneet… pah!

~~~~~

Illan kekkulehdin Red Chillin baarissa, netissä ja kouluhommia tehden. Nukkumaan meno pelotti, vaikka väsymys painoi niin paljon silmäluomissa, ettei mittään määrää! Pirkko paineli pehkuihin hyvissä ajoin ja minä jäin vielä tarinoimaan baariin Jeanetin ja hänen kolmen miesystävänsä kanssa. Voi sitä kysymysten ja tanssiinkutsujen vilinää, kun nämä miekkoset innostuivat minua juttumaan! Oloni oli pikemminkin vaivaantunut ja hassu, kuin ihastunut. Enkä yhtään kutsua hyväksynyt.

Lopulta oli pakko uskaltaa vetäytyä nukkumispuuhiin. Jospa ensiyönä saisi edes nukuttua neljä, NNYA lugandaksi, tuntia rauhassa!

20.4.2009 Neverending nightmares!

Väsyttää, sanoi Pia kun oli nukkunut 2 tuntia ja katsellut järkyttäviä, kauheita ja todella raakoja painajaisia loppu yön… niitä ei oikeasti edes voi kertoa, sillä niille ei löydy kauheudessaan edes sanoja. Lariam ilmeisesti tekee tepposiaan.. en tiiä, mutta hirvittävää oli!

Töihin joka tapauksessa on lähdettävä, ei auta itku markkinoilla!

Ja töitä piisaa! Tänään teimme rannerenkaita oikein talkoovoimin ja PALJON. Suomeen on tilattu niitä satoja. Kuminauhalankaa, helmiä ja sakset, jotka makasivat milloin missäkin nurkalla pöytää. Niin muuten sakset ovat lugandaksi MAKASI.

En voinut olla sanomatta tätä tähän väliin, hih.

~~~~

Vaikka Surgery sairaala reissut olivat tavallaan ohitse kokemusjalan hoidon takia, oli minulla siellä vielä pari muuta juttua kesken, vakuutusasioita nääs. Sinne sitten työpäivän päätteeksi hengailemaan ja samallapa piipahdin viereisessä kampaamossa, Sxxi Salongissa, hiustenleikkuussa.

Vakuutuspaperit eivät tietenkään joutuneet mukaan tälle päivälle, joten huomenna uusiksi.. *hmph*.

Red Chilliin iltapäivällä saapuessani, minua odotti säteilevä hymy ja iloinen halaus, joita tarjoili Jeanette. Hän oli saanut tänään tiedon, että viisumi on nyt myönnetty! Onnea!

19.4.2009 Jäätelöannossateenvarjostako suoja kokemusjalalle?

Huh hellettä, sano jänis pakkasella!

Kun me ei olla tuon Pirkon kanssa juurikaan lihaamme auringossa käristetty, niin olkoon tämä päivä sitten sellainen päivä.

Kodissamme, tässä hienossa Red Chillissähän on mahtava uima-allas. Siihen mahtuu jopa 3-4- ihmistä sujuvasti istumaan ja kun oikein yrittää niin kyllä siinä saattaa muutaman uimaliikkeenkin saada tehtyä heh. Ei mutta, oikeasti, allas on aivan ihana pieni pulahduspaikka kuumuuden keskellä. Sinne siis suuntasimme, altaan reunalle löhöilemään.

Kokemusjalkahan se aina heittää omat mausteensa mukaan, ettei kaikki kävisi liian helposti. Kun se ei oikeastaan saisi lojua auringonpaisteessa, eikä se saisi mennä uimaan, niin mitä himputtia sitä sitten oikein keksisi!

ÄLYNVÄLÄYS! Laitetaan sellainen pieni paperinen sateenvarjo, joita jäätelöannoksien mukana ravintoloissa tarjoillaan, kokemusjalkaa suojaamaan, kun siinä on reikäkin ihan sitä varten! JEE!

Ok, no ei laitettu kuitenkaan, mutta idea oli loistava!

On kieltämättä ihana tunne välillä vaan maata ja antaa auringon hivellä…

Pitkään ei meidän tosin tarvinnut yksin altaalla oleilla, sillä lämmin päivä houkutteli muitakin pulahtelijoita paikalle. Muun muassa Jeanetin, ihanan naisen, siskoni Ruandasta.

Jeanette on naimisissa ruotsalaisen miehen kanssa ja on asunut Ruotsissa jo useamman vuoden ja nyt odottelee Red Chillissä uutta viisumia. Jännittävää haastella ruotsiksi hänen kanssaan ja todeta miten ruosteessa tuo oma ruotsinkieli onkaan… hyi minua.. ja anteeksi.

Jottei ihan lohnotuksen puolelle menisi koko päivä, ”rankaisimme” itseämme pienellä kävelylenkillä läheiselle Bugolobin supermarketille. Ja kuinka ollakaan, löysimme perillä kivan pikku puodin, josta mukaan lähtivät Pirkolle parit shortsit ja vyö ja minullekin yksi pikku hamonen, hävettävää törsäystä… mutta liha on heikko, varsinkin koko päivän grillattu liha =D

Ja illalla sitten aloe vera geeliä selkään… sen siitä saa kun äkkinäisesti auringossa makaa… ja nauttimaan Red Chillin sunnuntai BBQ annoksista.

~~~~~

Päivä oli siis grillailua aamusta iltaan, mutta harmiksenne on todettava, ettei minulla ole harmaata haisuakaan mitä se grillailu mahtaisi olla lugandaksi, joten jatkan jo hyvään alkuun päässyttä lukusanojen opettamista.

Kolme, se ei ole pelkkää tarua vaan se on

SATU

Ja niin on taas yksi viikko purkissa.

18.4.2009 Himoshoppaajat karkuteillä!

Lauantai on aina hyvä shoppailupäivä! Ainakin ostaa esimerkiksi olohuoneen verhot Kampalasta, eikös vaan? Tähän on ihan turha sanoa ei :P

Joo, no siis hommahan meni näin, että, kun tänään oli viimeinen sairaalareissu kokemuskoiven kanssa, niin pitihän sitä hieman ”kulutusjuhlistaa”!

Hidasta ja arvokasta kävelyä ostosparatiiseille ja sitten vaan raha haisemaan! No, oikeastaan ei se ollut alkuperäinen suunnitelma, mutta niin siinä vain kävi.

Kasseihimme tiensä löysivät niin verhot, paidat, kengät, korut kuin hameetkin ja pakko myöntää että meni usea tunti kuin siivillä ja oli kivaa!

Lopen uupuneina sitten Spurriin syömään salaatit, sillä eihän sitä voi törsätä kalliimpaan ruokaan HAHA! Ja Tonnyn kyydissä takaisin kotiin juhlistamaan lopulta päättynyttä himoshoppailijoiden päivää siemauksella kylmää ja helmeilevän rapsakkaa ugandalaista Nile Special olutta.

Molemmille yksi olut, joten yhteensä kaksi ja kuinka sujuvasti tästä taas pääsenkään kertomaan teille sanan lugandaa, siis kaksi:

BILI

17.4.2009 ”You are 39 and single, I know you!” YEAH

RIGHT!

Ok, siis otsikko kertookin kivasti päivän kohokohdan, HAH!

Tekis mieli sanoo perkele, mutta enpähän viitti, tämä päivä oli ihan jees päivä!

Kuten eilen jo mainitsinkin, oli tänään tulossa suurta kulttuuriantia oikein roppakaupalla teatteriesityksen muodossa. Mutta ennen illan huipennusta oli tietysti käytävä The Surgeryssa, kuten jo hyviin tapoihin kuuluu. Kokemusjalka olla öllöttää niin kuin on, antibiootit tehoavat, mutta pahaolohan niistä tulee… Joten mennään suoraan illan kulkuun.

Teatteri esitys alkoi klo 19 ja mehän oltiin koko porukka hyvissä ajoin paikalla todistamassa kuinka Kansallisteatterin esitys ”To love is to die” alkoi komeasti Ugandan kansallislaululla ja perään jollain toisella viisulla, josta en ole aivan varma mikä se oli, mutta voisin kuvitella sen olleen Lugandalaisten laulun, koska itse olisin veisannut Savolaisten laulun siihen perään mukavasti!

Itse näytelmän saatteli alkuun räiskyvä pyllynvatkuutanssi, jota meille esitti suurehko naisjoukko kera yhden miehen, jepjep. Koko näytelmä oli ylinäyteltyä farssia tragikomediaa ja jotain outoa sekasotkua, jossa kuulkaahan kaunarit ja salkkarit ja mitä ihmeitä niitä nyt onkaan jää toiseksi!! JUMALAVITA! Nauratti ja itketti ja kaikkea muuta.

Ugandalainen teatterikulttuuri ja – käyttäytyminen oli myös huomionarvoista. Pariskunnat ja muut joukkiot hakivat kesken näytelmän itselleen drinkkejä, popcorneja ja muuta pikkusuolaista, syöttivät ja juottivat toisiaan, puhuivat ja kommentoivat kovaäänisesti näytelmää ja kaiken lisäksi kännykät soi. Minunkin takana istuskeleva neitokainen hihkui kesken shown, että ”sori vasan kun en voi nyt puhua, kun olen täällä teatteriesitystä katsomassa”! Jessus…

Näytelmä huipentui kohtalokkaaseen ampumisvälikohtaukseen, jossa surmansa sai yksi neljästä päähahmosta ja kuolemasta järkyttyneenä toinenkin kupsahti siihen viereen. Tralalaaa.

Noh, ei tämä vielä tähän loppunut. Näytelmää seurasi tanssi- ja lauluesityksiä, joissa pääosaa veti Obsession niminen tyttötrio. Mitenkähän tätä nyt kuvailisi… hmm… karmeetahan se enimmäkseen siis oli. Shakirat ja muut idolit oli tarkkaan seurattu ja pantu opittuihin liikkeisiin mukaan pari omaa juttua, vai mistähän se hurja ilmakitarasessio oikein oli settiin pulpahtanut, liekö typykät kuitenkin pistäytyneet Oulussa oppia ottamassa =D

Asuja ja tanssiliikkeitä myöten kaikki oli niin ylitsepursuavan seksististä että ihan hurlumhei vaan. Mikään ei oikein liittynyt mihinkään ja kaikki vaan teki omiaan, niin näytelmässä kuin tanssilauluhommeleissakin.

Mutta silti, kokemus oli hurjan hauska!

Hienon teatteriesityksenkin jälkeen on kotiin lähdettävä. Tonny oli soitettu meitä viemään ja heti ensimmäisen valkoisen taksin kurvatessa teatterin eteen, minä ja Pirkko etunenässä taksiin sisään vaan. Etupenkille tupsahdin istumaan ”Tonnyn” viereen, kunnes tajusin vilkaista miekkosta tarkemmin. Aika oudonnäköinen heppu siinä istui ja tajusi varmaan minun hämmennykseni ja tokaisi sanoa: Don’t worry, I know you. You are 39 and single!”

NAUROIN!

Kerranhan me olimme kyseisen miehen kyydissä olleet ja silloin hän oli siviilisäätyäni tivannut ja suureen ääneen ihmetellyt, kun en ollut naimisiin mennyt.

Mutta silti… oli olo kun Bridget Jonesilla! :D

~~~~

Nyt on oikea aika alkaa opettelemaan lukusanoja!

EMU

se on toki lintu, mutta se on myös yksi lugandaksi.

16.4.2009 KUNINKAAN HAUTA, EIKU PALATSI, TÄH?

Suloista kielen sekamelskaa ja väärinkäsityksiä =)

Pia päästetään tänään vapaaksi, liikkumaan muuallekin kuin sairaalaan ja takaisin, lal-laa, hurja päivä’ tästä sukeutuikin!

Taksiautoilijamme Tonny ei ole kovin hyvä englanninkielessä ja kun mukaan ympätään Savolainen ja Varsinaissuomalainen niin soppa on valmis ryypättäväksi.

Tehdäänpäs näin, että kerron ensin kuinka kaiken piti mennä:

Pia ja Pirkko hyppäävät Tonnyn taksiin ja sitten huristellaan Surgeryyn sidevaihtoon. Sitten ajetaan vanhan taksipuiston lähellä sijaitsevaan turistikohteeseen kuninkaiden haudoille ottamaan annoksen historiikkia päivään. Nähtävyyden jälkeen suunnistetaan African Village nimiseen paikkaan, jossa myydään taidetta ja matkamuistoja ja rumpuja ja vähän kaikenlaista. Sieltä meidän oli tarkoitus sitten suoriutua omin nokkinemme kotikonnuille.

MUTTA

näin kaikki sitten menikin:

Red Chillin pihalla jo aloimme selvittää Tonnylle tulevan päivän kulkua ja kaikki tuntui menevän hyvin ja niin lähdettiin matkaan. Ajoreitti Surgeryyn on tullut minulle jo hyvin tutuksi päivien saatossa ja tovin päästä ihmettelinkin jo ääneen, että mihinkäs tässä ollaan oikeastaan matkalla? Tonny pahoitteli, että oli ajanut harhaan ja jatkoi matkaansa. Hetken päästä hän kysyi yllättäen, että mihinkäs sairaalaan olittekaan menossa? Siis, niin… öööh… siihen missä minä olen joka päivä sinun kyydissäsi käynyt. Vaihdoimme Pirkon kanssa pitkän katseen, mutta lopulta päästiin klinikalle ja side tuli vaihdettua. Haavan märkiminenkin oli jo aikalailla loppunut, tilanne siis siltä osin rauhoittumassa, heh.

Sairaalareissun jälkeen oli sitten tarkoitus mennä niille Kuninkaiden haudoille. Asia oli harvinaisen selvä ja matkaan lähdettiin. Tovin ajeltuamme ja isolle kukkulalle noustuamme edessämme nökötti suuren suuri asumus, joka paljastui Kuninkaan palatsiksi. Todettiin siinä sitten että no, paikka kuin paikka, mennään sisään! Tonny sanoi jäävänsä odottamaan.

Palatsin pihalla meidät otti hoteisiinsa mukava miekkonen, joka kertoi näin, että sisäänpääsy on 5000 shillinkiä ja jos ottaa kuvia niin jokaisesta räpsäyksestä tulee pulittaa 3000 shillinkiä, jaahans jaahans, noh katsellaan.

Kierrokselle lähdettiin kuitenkin. Paikkahan oli upea, siis palatsi Kampalan korkeimmalla kukkulalla, ne maisemat! Itse Kunissi (Kuningas Pirkon kielellä) ei ollut meille ikävä kyllä tarjoamassa lounasta puutarhassaan, sillä hän ei edes asu tässä asunnossaan, vaan muualla. Sisälle ei vilkaistukaan, mutta ulkona kierreltiin ja tarinoita kuunneltiin. Alueelle oli rakennettu myös tekojärvi joskus 1800-luvulla ja siellä se oli edelleen, vesi siihen tuli suosta.

Kauheuksia ja Idi Aminin ”kulta-aikaa” edusti karmiva kidutuskammio, vankila, joka oli lopettanut toimintansa vasta 1973 muistaakseni. Opas esitteli meille tyrmät ja kertoi kuinka niiden edessä oli iso vesihauta, johon oli johdettu sähkö. Pienet tyrmät oli ahdettu täyteen vankeja, jotka olivat siellä ilman ruokaa ja juomaa. Paikasta ei kukaan ollut koskaan paennut, se oli ollut mahdotonta. Vihoviimeisessä tyrmässä lojui sääriluut hienosti… sieltä oli päästävä pois ja äkkiä!

KAPPAS! Maassa oli tassun jälkiä ja opas kertoi että alueella asuu kaksi pantteria, WHAT!? Niitä ei tarvitse pelätä, ne ovat ystäviä! Ok, mutta joko mentäisiin pois, JOKO!?

No ei näkynyt panttereita, muuta kuin maassa jälkinä, hih.

Kierros oli kieltämättä kaikessa kauheudessaan myös kaunis ja otimme jopa kaksi valokuvaa =D

~~~~~

Palatsin porttien ulkopuolella meitä odotti Tonny, missä? Puhelinsoitto paljasti, ettei hän ollutkaan odotellut, oh lord! No keskusta ei voi olla kaukana, koska ytimen korkeat talot tuntuivat näkyvän suhteellisen lähellä. Siispä nokka kohti niitä ja tossua toisen eteen. Laskeuduimme alas kukkulalta, talot vaihtuivat betonisista savimajoihin, laskeuduimme edelleen ja niinhän siinä kävi, että olimme päätyneet keskelle mojovaa slummiseutua. Kukkuloiden pohjalla oli maa mutaa, ellei jopa vettä paikoitellen. Vierivieressä oli puljua, tönöä. Yhdessä tehtiin saavissa zapatileipätaikainaa ja vieressä korjattiin autoja, lankattiin kenkiä. Ihmiset tuntuivat tulevan lähemmäksi ja lähemmäksi ja kaikkialla haisi suoraan sanottuna pahalta. Ensimmäistä kertaa näkyi lapsikerjäläisiä, jotka meidät nähtyään kävelivät perässä ja toistivat monotonisesti käsi ojossa: hello, hello, hello… Keskustan korkeita talojakaan ei enää näkynyt missään.

Täytyi vain edetä. Maa alkoi pikkuhiljaa muuttua kovemmaksi kenkien alla ja niinhän siinä kävi, että pian oltiinkin ”kuivalla maalla” kokonaan. Vanhan taksipuiston matatut kyhjöttivät vieri vieressä edessämme ja olotila tuntui hieman huojentuneelta. Ruuhka-aika oli käsillä ja kaduillakaan ei voinut kävellä törmäilemättä, Olimme siis ruuhkassa kävellenkin. Keskusta-alueen lähestyessä pikku puodit muuttuivat isommiksi, musiikki raikui hengellisestä reggaehen ja oli pirskatin kiva käveleksiä siellä =D

Mutta mikä on kivaa minulle ja Pirkolle on liikaa kokemusjalalle ja pakkohan se oli taas taipua kumijalan päälle. Boda-bodat ja matka tuttuun ja turvalliseen Garden Cityyn, jossa Tuulikki ja Riikka meitä jo odottelivatkin ruokailun merkeissä.

Täällä on muuten erittäin hyödyllistä tietää sanonta MPOLAN MPOLA kun astut boda-poikien kyytiin. Se tarkoittaa HILJAA. Ruuhkaisessa Kampalan keskustassa, jossa bodalla kyllä pääsee nopsaa paikasta toiseen, saattaa päästä tosi nopsaa myös jaloistaan, käsistään tai hengestään! Silti niillä on aika mukavaa mennä :D

~~~~~

Liekö tämän päivän kokemukset ja pienet yllätykset, vai ruoka vai mikä lie, mutta syötyäni hyvässä seurassa tunsin oloni tosi kurjaksi. Muiden jatkaessa matkaa Afrikkalaiselle torille, oli minun pakko mennä nukkumaan… ne antibiootit…

Joten bodalla kotiin ja peiton alle.

~~~~~

Pirkko tulla kopisteli kaikenlaisten mukavien ostoksien kanssa myöhemmin, minun vielä vaan nukkuessa. Olivat tyttöset pienoiset varanneet meille teatteriliputkin huomiselle, VAU!

Sitä odotellessa…

14.–15.4.2009 ALLA GUAVAPUUN

Seuraavat kaksi päivää ei paljon esittelyjä kaipaa, ne menivät enemmän tai vähemmän, ENEMMÄN kuitenkin, maatessa jalka ojossa. Tonny The Taximan vei minut joka päivä Surgeryyn.

Takapenkillä istuessani tajusin sen miten silmät ja mieli alkaa tottua tähän Afrikkalaisuuteen. Alussa sitä aika shokissa silmät ymmyrkäisinä katseli vaan likaa, roskia ja sitä ihmispaljoutta, pakokaasua… köyhyyttä, rikkauttakin. Nyt kaiken sen lisäksi huomaa paljon kauneutta, vihreyttä, upeita ihmisiä, uutteruutta ja onnellisuutta olla Afrikkalainen, Ugandalainen. Täällä on ihana olla!

Mutta jalka… no sehän alkoi märkiä sitten kunnolla. Hoitoa ja lepoa ja pillereitä, niin kyllä se siitä!

~~~~~

Meidän huoneen ikkunan edessä kasvaa kaksi kaunista puuta ja toinen on guavapuu. Tänään saimme tuoreet maistiaiset guavoja, kun Red Chillin jokapaikanhöylä Fred poimi ne Pirkolle. Siinä he olivat, kuin Aatami ja Eeva, alla guavapuun. Hihiii.

En muista olenko jo kertonut teille mikä on puu lugandaksi, mutta kerronpahan kuitenkin. Se on MUKI.

Antibiootit alkavat toimia, sen huomaa karmivana vellovana pahoinvointina.

Tra-la-laa…

13.4.2009 Hohhoijakkaa…

Nonni! Nyt sitten onkin tuollaisen viikonlopun jälkeen taas aika arjen ja raadannan. HAH! Pois raadanta, Caring Handsilaiset ovat pääsiäislomalla ja nythän on sitä paitsi pääsiäismaanantai. Meillä on tämä viikko lomaa, jippii!

Ystävämme Tuulikki tulla tupsahti luoksemme aamusella ja mepä otimme boda-bodat allemme ja huristimme siihen samaiseen taidegalleriaan jossa jokunen aika sitten kävimme Ullan kanssa. Mutta voi surkeuksien surkeus… se oli kiinni. No mitäpä pienistä, kyllä sinne kerkiää.

Mutta voi SURKEUKSIEN SURKEUS… kokemusjalka alkaa punoittaa, kipuilla, turvotella!

Se on sitten The Surgery reissu taas. Jos kalavelat on rilluttelu viikonlopusta maksettava, niin maksetaan sitten, mutta tyhjin mahoin ei mennä minnekään! Intialaisen kautta piti pyörähtää =)

Surgeryssakin oli Intialainen vastassa, nimittäinen ihana Intialainen naislääkäri. Mutta, mutta, Pia, Pia… voi voi, sehän on sitten tulehtunut, koipipolo. Kaksi antibioottikuuria (flukloksasilliini ja rifampisilliini), täällä ei nimittäin oteta mitään herkkyysmäärityksiä haavoilta, vaan mennään suoraan järeisiin ”joukkotuhoaseisiin”! Onkaloon laitettiin tutut peroksidikompressit ja sitten vaan lepoa, lepoa ja LEPOA! JOO JOO! Uskotaan! Sain myös määräyksen käydä näytillä joka päivä, kunnes toisin sanotaan. Edessä on siis aika pöllöt päivät, mutta mennään nyt niin sitten.

Taksilla kotiin, siis Red Chilliin ja nukkumaan… Jep.

NJAKULABA MANGU!

Nähdään pian!

10–12.4.2009 NIILIN KUOHUT TUTUIKSI. Kanoottiretki,

rafting ja vähän muutakin ;)

Perjantaiaamu, pieni tihkusade, tunnelma kuin olisi Suomen suvessa! Seitsemän jälkeen olimme Pirkon kanssa laittaneet rinkat ja matkalaukut säilytykseen ja odottelimme muun porukkamme saapumista matatu-taxilla.

Vaille kahdeksan istuimme jo kaikki yhdeksän autossa matkalla kohti Jinjaa ja siellä määränpäämme oli Adrift, joka on varsinainen keidas huvittelijoille HAHAA! Osaa pystyi ottamaan kaikenlaisiin aktiviteetteihin niin maalla, vedessä kuin ilmassakin, JIIHAA! Luvassa oli siis mieleenpainuva pääsiäinen.

Asetuimme kaikki samaan dormiin nimeltä Overtime, jossa vuoteet olivat muuten neljässä kerroksessa. Jokainen löysi itselleen parhaimman makuusijan ja niin alkoi paikkoihin tutstuminen. Itse Adriftin alue ei ole mikään laaja, mutta se on kauniilla paikalla liki Niilin alkulähdettä. Ravintolan terassilta avautuu upeat näkymät ensimmäiselle Niilin pikku koskelle, joka on nimeltään enteilevästi Morning Shower =). Siinä vaiheessa, kun ihailimme näkymiä, en vielä ollut edes osannut kuvitellakaan mitä kaikkea kivaa viikonloppu tuo tullessaan.

Koska päivä oli vielä nuori eikä meillä ollut mitään suunnitelmaa tälle päivälle, otettiin kumijalat alle ja lähdettiin hieman tutustumaan Jinjan kaupunkiin. Jinjahan on muistaakseni kolmanneksi suurin city Ugandassa, mutta mikään suurkaupunki se ei silti ole. Aika siistinnäköinen paikka Victoriajärven rannalla. Toimivaa pankkiautomaattia etsiskellessämme ajelehdimme kaupungin laidalta toiselle ja löysimme hauskan kuppilan/toimiston, joka tarjosi muun muassa kajakkiretkiä Victoria järvelle. Ja niinhän siinä sitten kävi, että minäkin, joka en ollut eläissäni melonut, jolla oli kiva pikku hole kokemusjalassa ja jonka ei pitänyt sitä juurikaan kastella oli menossa sitten melomaan Victoria järvelle auringonlaskuun… ONNEKSI! :P

Reissun tarjoaja oli Kayak Cruisings/The River Nile Explorers ja heidän oli määrä tulla noutamaan meitä Adriftilta noin klo 16. Kiirehän siinä meinasi tulla, kun piti vielä se pankkiautomaatti löytää ja keritä takaisin ja etsiä kamppeet jotka edes jotenkuten soveltuisivat melomiseen, hih.

Ykskaks yllättäen sitä sitten istuttiin parikajakeissa, oranssin värisissä ja oranssit pelastusliivit päällä ja onnellinen hymy huulilla =)

Meikäläisistä seitsemän lähti melontaretkelle ja lisäksi mukana oli Kanadalainen naiskaksikko, melontaope Ibra ja uskomatonta, mutta totta bartender (VAU) ja tavaroiden kuljettaja hmmm… jonka nimen nyt yhtäkkiä unohdin :O

Reissu kesti noin 2,5 tuntia eikä siinä mitään suurensuurta melomista tarvinnut tehdä, mutta toki jotain kuitenkin. Sai siinä hyvän tuntuman mistä hommassa on kyse. Maisemat olivat taivaalliset ja vaikka ilta oli hieman pilvinen, värjäsi auringonlasku taivaan kauniin lilan oranssiksi. Horisonttiin kun katsoi, tunsi itsensä niin pieneksi järven ja taivaan rajoilla, ihanaa.

Reissuun sisältyi myös juomat =), ja kun olimme meloneet noin 200 metriä, olikin bartender jo ”baarikaappinsa” avannut ja kyseli kohteliaasti mitä kullekin madamelle saisi olla. VOI TAUTINEN! Siinä me istuttiin oransseissa kajakeissa takapuolet märkinä keskellä Victoria järveä ja muovimukeissa helmeili gintonic xD. Tähän kohtaan ei voi oikeasti todeta muuta kuin että ELÄMÄ ON! Nautin kyllä ihan 100 % tästä reissusta.

Kalastajaveneitä kaksin miehin sousi siellä täällä ja verkkoja heiteltiin saaliin toivossa hämärtyvässä illassa. Meloimme Niilille saakka ja kyllä virtaavan veden armottoman mahdin huomasi, kun alkulähteelle saavuttiin. Kuningaskalastaja linnut veivät parhaat palat kalastajamiesten nenän edestä ja bartender täytti lasimme uudestaan, huh hei. Olisi siellä pitempäänkin viihtynyt, mutta pimeys teki tuloaan ja silloin on parempi vetäytyä vesiltä maan kamaralle.

Rantauduimme The Nile River Explorersin majapaikoille ja siellä meitä odotteli bussi, joka vei meidät turvallisesti perille Adriftiin. Suosittelen kaikille, kokemus on uskomaton edes kuvailla!

ps. kokemusjalka hörppi onkaloonsa aimo annoksen Victoria järven vettä, mutta… KYLLÄ KANNATTI!

~~~~~

Illalla vähän pizzaa popsimaan ja mitäs sitten… ei nukuta ja tunnelmakin on vielä mukava melonnan jälkeen. Adriftin ravintolabaarissakin alkoi jo hiljentyä joten, entäpäs jos käväistäisiin hieman katsastamassa Jinjan yöeloa, MIKSEI!?

Loppupeleissä meitä ei sitten lähtenyt kuin minä ja Noora ja paikallinen herrasmies Nuren matkaan. Mikäs siinä. Taksilla mentiin katsastamaan ensin pieni pubi, jossa tuntui olevan hyvin urheilupainotteinen tarjonta (jalkapalloa joka tuutista). Rytmikäs musiikki raikui ja tanssittajia olisi piisannut yllin kyllin ja pitihän siinä sitten parit kuumat rytmit pyörähtää, tanssista kun edelleen NIIN kovin tykkään ;)

Pubista mentiin vielä katsastamaan Sombreros niminen yökerho, ja nyt meitä olikin jo 4 matkalla, sillä eräs Adriftin rafting oppaista liittyi seurueeseemme. Sombreros oli kiva paikka, hyvin täynnä paikallisia, mutta joukossa myös meitä mzunguja. Ulkona oli kiva istuskella ja jutella ja ja ja… no kaikenlaista ja voi sitä tanssia, se oli niin ihanaa että!

Lopulta kotiuduimme dormin sänkyihin noin kello 3 väsyneinä, mutta onnellisina odottamaan seuraavaa päivää ja Niilin koskia, RAFTING!

~~~~~

Tokkopa tuota tuli edes nukuttua kovinkaan montaa silmällistä, mutta ei sitä kuitenkaan paljoa aamulla väsyttänyt kun lopulta sängystä ylös nousi kello 7 jälkeen. En kyllä ymmärrä miksi näissä dormeissa ei ole malariaverkkoja… ikkunoissa on kyllä verkot, mutta tuntui noita hyttysiä ja elukoita tulevan sisään vaikka mistä. Naamassa oli muutamia pistojälkiä rivissä…

Aamupalan jälkeen sitten maksamaan raftingia, joka tarkoittaa siis kumilautalla koskessa melomista, sellaista mukavaa pikku ajanvietettä. Minun ja Pirkonhan piti mennä sellaiselle kevyelle Family Floatille, kokemusjalan ja Pirkon pienen pelkäämisen takia, mutta miten sitä sanotaankaan, ”joukossa tyhmyys tiivistyy” ja niinhän sitä oltiin sitten menossa ihan kunnon puolen päivän sessioon! Eikä mitä, se oli hyvä juttu se! =D

Pia yhdeksän kumiveneellistä, jossa jokaisessa 9 matkustajaa ja opas + turvaveneet + kanoottimiehet + kuvaajat jne. olivat kypärät päässä, liivit tiukasti kiinni ja melat käsissään valmiina kohtaamaan Valkoisen Niilin hurjat kosket. Minä, Pirkko ja Niina olimme kolmestaan valittu puolikas päivä, mutta muut 6 menivät koko päivän raftingin. Puolikkaan päivän valitessamme luulimme että pääsisimme helpommalla, mutta… eikä mitä, se oli se osuus jossa oli kaikista pahimmat eli ihanimmat kosket HAHA!

Sitten meitä vietiin, oppaamme Saddle (jos hänen nimi nyt noin kirjoitetaan) oli mahtava nuorukainen ja piti meistä kyllä hyvän huolen. Kaikki ohjeet vaaratilanteiden varalle ja välttämiseksi käytiin läpi (jäikö niistä mitään siinä vaiheessa päähän, oli taas toinen juttu). Käskyt meloa eteenpäin, taaksepäin, istumaan, jne. käytiin läpi. Niiliinkin meidän piti veneestä hypätä, kun harjoittelimme kellumista. Vesi oli lämmintä ja virtaavaa ja perhosia oli mahassa iso joukko!!!

Eilen ihailemamme pikku koski Morning Shower oli ensimmäinen ja siitä se homma sitten alkoi. Olikohan niitä kaiken kaikkiaan kuusi vai seitsemän vai monta lie, niitä koskia, mutta välillä tuntui että taivas on vettä ja vesi taivasta ja narusta pidettiin kiinni ja melasta ja naurettiin ja huudettiin ja tiputtiin ja melottiin ja ympärillä tyrskyi ja kuohusi, oli AIVAN MAHTAVAA!

Meidän veneemme ei kaatunut tai sitä ei kaadettu kertaakaan ja se oli oikeastaa vaan ihan hyvä juttu. Koko retki on kuvattu pieneksi filmiksi ja siitä on otettu valokuvia, joita laitan facebookkiin taas nähtäväksi. Mutta missään filmissä tai kuvassa ei saa lähellekään sitä tuntumaa mikä siellä oikeasti on, veneessä istuessa. SUOSITTELEN!

Puolen päivän reissu päättyi lounaaseen, joka nautittiin saaressa ja sen jälkeen vielä Niilin ylitys mantereelle ja ”200 metrin” matka kävellen bussille. 200 metriä on lainausmerkeissä, sillä matka osoittautui varmaan liki 2 kilsaksi haha! Vettä tuli taivaan täydeltä, kun paljain jaloin liivit päällä, kypärä päässä ja melaan nojaten talsimme Afrikan punaisessa mudassa banaanipuumetsässä. Olo oli vähän eksyksissä oleva ja sanoinkin Pirkolle kun siinä sateessa hiljaa kypärät päässä seistiin, että tämähän on kuin Jenkkien tekemästä Vietnaminsota leffasta… Pakko kuitenkin myöntää että jaloissa tuntui muta kivalle ja samalla sai hyvän jalkahoidon :D

Lopulta bussi löytyi parin paikallisen pojan opastamana ja matkattiin takaisin majapaikkaan Adriftille.

Olo oli niin onnellinen ja ydintä myöten märkä!

Kokemusjalkaa hoidellessa ja lepäillessä ilta sujui ja sitten ajoissa maaten.

~~~~~

Mikä hemmetin ryminä kuuluu dormin katolta!? Ihan kuin monen kilon jackfruitteja tiputeltaisiin taivaalta sinne! Ahaa, ok… ne ovat vaan apinoita, eli HERÄTYS APINAHERÄTYSKELLOON! Kiva! :D

Adrift tarjoaa muuten myös benji- hyppyä, tai Bungee, niin kuin se täällä sanotaan. Sen jätin väliin… mutta pakko myöntää että ihan pikkuisen ajatus Niilin päälle hyppäämisestä houkutteli, vaan en tiedä olisinko oikeasti uskaltanut.

Se oli siis sunnuntai ja kotiutumispäivä. Vaatteet märkinä repussa rötköttäen matkasimme takaisin Kampalaan, porukka oli väsynyttä, mutta jokaisella karehti pieni hymy huulilla onnistuneen matkan kunniaksi.

Jinja Road, joka siis menee Kampalan ja Jinjan välillä, on huomattavasti kauniimpi ja paremmassa kunnossa kuin Masaka Road, jota pitkin ajettiin Mpigiin ja aikoinaan Mpigistä Masakaan, kun menimme Ssese-saarille. Kauniit teepellot viheriöivät paikka paikoin ja sokeriruokopelloilla oli ihmisiä töissään. Oli aukeaa maisemaa jossa näkyi paljon taivasta ja kukkuloita. Silmät menivät väkisin kiinni ja pienet torkut otin etupenkillä matatussa istuessani.

~~~~~

Red Chillissä meillä olikin uusi huone CHILACA, aikas kiva huone onkin, EI HIIRIÄ! =D

Lepäilyä ja huoneeseen majoittumista ja jalanhoitoa, siinäpä se loppu sunnuntai sitten menikin. Seuraava viikko onkin vapaa viikko, katsellaan mitä on silloin luvassa.

Pia ja Niili kuittaavat. PLUMPSIS!

Ai juu se lugandan sana… hmmm… koska koko viikonlopun aikana tuli opittua kaikenlaista uutta, on sanakin tällainen

OKUSOMESASA

se tarkoittaa opettamista.

9.4.2009 T.I.A!

Tänä päivänä kuului otsikon mukainen huudahdus useammin kuin kerran, milloin kenenkin suusta. T.I.A tarkoittaa koodikielellä This Is Africa! heheee.. Ja usein se huudahdetaan silloin, kun jokin asia ei mene ihan justiinsa silleen kuin on tottunut, esimerkiksi homma sujuu turhan verkkaisesti jne.

Pääsiäinen lomineen pakkaa päälle ja kiirehän siitä äityi. Kaikki ne helmet ja tilaukset oli saatava oikeisiin läjiin, tarkistettava uudelleen ja taas tarkistettava. Läjät oli siirrettävä laatikoihin, laatikot oli nimettävä, numeroitava ja paperiin pyöritettävä sekä lopuksi laatikot kruunattiin upealla ”spider web naruverkostolla” =D. Osoitteet kirjoitettiin, laatikot punnittiin ja autoon kannettiin.

Illalla koski päähän! Mutta oli hienoa kun homma hoitui ja paketit saatiin kuin saatiinkin ajallaan postiin, Suomeen ja Kanadaan!

Hyvä me!

Illalla alkoi myös armoton paketoiminen ja pakkaaminen meillä. Rinkat ja matkalaukut laitettiin ojennuksiinsa ja vain välttämättömät kamppeet pakattiin pikkureppuihin, kun aamusella lähdettäisiin Jinjaan pääsiäisen viettoon!

Jännittävää!

Laukku on lugandaksi MSAWO ja nyt niitä msawoja on meidän huone pullollaan!

8.4.2009 RYTMIKÄSTÄ!

Onnea Krista ystävälle, synttäriiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiit!!!!!!

Tämä oli päivien päivä! Täynnä kaikkea HUH HUH!!! Ihan pyörryttää jo ajatella kuinka saan sen kaiken kirjoitettua tähän tuoksuineen, hikipisaroineen, rytmineen ja kaikkine mahdollisine tunnelmineen päivineen… mutta yrittänyttä ei laiteta!

Kun eilen päästiin kotikäyntien makuun, niin tänään jatkettiin ja käytiinkin kaiken kaikkiaan neljän naisen luona! Naiset asuivat suhteellisen lähellä, ainakin toisiaan, mutta aikamoisia reittejä ja raitteja saimme kävellä kylillä. Välillä piti varoa, ettei tipu kuoppaan, joka oli kaivettu maahan banaanikaljan tekoa varten, HUI! Pyykit kuivuivat narulla tai sitten niitä vielä pestiin, lapset juoksentelivat, köyhyys loisti millimetrin päässä! Silmiin pistävää oli kuitenkin myös se miten monet vaan istuivat tai seisoskelivat, kuluttivat ”Afrikan aikaa”, jota heillä on, sillä heillä ei ole työtä, ei rahaa, ei oikein mitään minkä vuoksi tehdä jotain…

Välillä jostain talosta huuteli juopunut mies meidän perään, samalla kun heräili uuteen baaripäivään. Baarit ja kirkot oleilivat aikalailla vierekkäin, eikä aina tiennyt kumpi oli kumpi. Ai niin, sitä banaanikaljaa, jota kuopassa ”käytetään”, heh, juodaan baareissa sitten isosta sammiosta, yleensä lämpimänä ja jokainen omalla pillillään, maistuis varmaan sullekkin!UHHUHh

Kaikki naiset asuivat yhden huoneen asunnossa ja jokaisen luona asusteli monenkirjava sakki aikuisia ja lapsia. Sänkyjä oli yleensä yksi, ja se jaettiin muutaman kanssa, loput nukkuivat joko patjoilla tai ohuilla matoilla lattialla. Lattioista puheen ollen, ne ovat yleensä hyvin siistit ja puhtaat, sillä tämän Afrikan punaisen maan pölyn määrä on niin roima, että lattioita pestään paljon! Ja koska lattia toimii niin ruokapöytänä kuin nukkuma- ja seurustelupaikkana, niin onhan sen oltava siisti.

Monessa kodissa kiehui teevesi tai maissipuuro pienellä retkikeittimen näköisellä liedellä lattialla. Sähköä ei ollut saatavilla, mutta energianlähteenä toimii chako, sellainen hiilen näköinen puu, joka piti lämmön tasaisena ruokaa keitellä. Perheen yhteinen päivän ainoa ruoka saattoi usein olla iltaisin syöty maissipuuro.

Naiset vaikuttivat onnellisilta, hymy oli herkässä, mutta heidän sisin itki sydäntä särkevästi. Kokemukset ja elämän julmuudet eivät ole kaunista kerrottavaa. Moni perhe on menettänyt pieniä lapsiaan mm. erilaisten noituuksiin uskovien lahkojen uhreiksi, joskus ex-aviomiehet tulevat ja pieksävät koko perheen pahoin tai pahat sairaudet/luonnonkatastrofit iskevät kyntensä koteihin. Tämä on vain pieni pintaraapaisu täällä oleviin varjopuoliin, mutta se kertoo kuitenkin jotain.

On uskomatonta nähdä nämä naiset uutterína päivästä toiseen ja ei voi kuin ihailla heidän uskoaan elämään!

~~~~~

Kotikäyntien jälkeen palailimme armottoman kuumuuden saattelemana takaisin Mbuya Hillille Caring Handsin toimistolle sillä illemmalla olikin tulossa maailmalta vieraita! Kanadalainen pariskunta, joka vetää yli 50 vuotta vanhaa talk showta maassaan, on esitellyt joku aika sitten Caring Handsin ohjelmassaan ja ovat nyt tulleet Ugandaan tapaamaan helmien tekijät. Pariskunta on tosi julkkiksia maassaan :D

Naiset olivat ottaneet rummut esille ja harjoittelivat lauluja mahtavien rytmien säestyksellä. Kun sitä on tuo rytmi veressä itsellänikin ja tanssijalka alkaa helposti vipattamaan, niin siihenhän sitä oli pakko mennä pyörimään naisten sekaan Ullan ja Pirkon kanssa. Meille laitettiin tanssihuivit lanteille ja sitten vaan KAPAPALA eli PYLLY PYÖRIMÄÄN! Oli aivan mahtavaa ja naiset olivat aivan haltioissaan kun tanssimme heidän kanssa! Rumpu soi, ylistyslaulu raikui! Kun eilen näköjään jäi yksi sana lugandaa opettamatta, niin tähänhän saan sen sopivasti ympättyä, nimittäin NGOMA, se on rumpu.

Kun vieraat saapuivat ja naiset esittivät ohjelmansa, niin he vetivät minut ja Ullan taas tanssimaan kanssaan WOOHOOOOO!!!! Hitsinpujut miten mahti fiilis! <3

Kyllä halattiin monet kerrat ja kapapalaa naurettiin ennen kuin Pirkon kanssa kotimatkalle työpäivän jälkeen päästiin!

~~~~~

Kun rättiväsyneenä päivän jälkeen istuin pikkuvaatteissani sängyn päällä Red Chillin Jalapeño huoneessamme (hiirten kera… iiiiks…), katseli Pirkko minua pääkallellaan, ja sitten itseään ja tuumasi, ”Pia, meillä on oikeat Kleopatra rusketukset”!

Siinäpä jokainen mietiskelee mielessään mitä se mahtaakaan tarkoittaa, hahaa!

*HALAUS*

7.4.2009 THE SURGERY KUTSUI TAAS

Aamulla työpaikalle pääsyäni näytin kokemusjalkaani Caring Handsin Millalle ja tuumasimmepa sitten yhdessä, että ehkä on taas paras mennä näyttämään sitä lääkärille. No OK, mennään vaan!

Päivystyksessä oli tunkua ja tunnelmaa, monen kirjavaa kansallisuutta oli tullut näyttämään kolottavia kohtiaan. Oli myös pari reppumatkaajaa, joilla tuntui olevan samankaltaisia ongelmia raajoissaan kuin minulla, sinne heti extra sympatiat minulta =D

No pääsin sitten tohtorin pakeille, mutta eipä tässä nyt muuta voi kuin jatkaa onkalon hoitamista ja rukoilla, niin se sitten paranee! SELEVÄ! Ja sitten takaisin töihin!

Ryhmämme muut opiskelijat tulivat kera tutorimme Tarjan ja Keniassa vaihdossa olleen Elisan kanssa vierailulle ja helmien ostoon tänään. Loppu työpäivä menikin heidän kanssaan pyöriessä, helmikauppoja tehdessä ja tutustuessa Caring Handsin toimintaan power point esityksin ja Hannun, Millan miehen, tarinoita kuunnellen.

Päivän päätteeksi olimme varanneet pöydän upeaan ravintolaan nimeltä Quality Cuts, sillä Tarja ja Elisa lähtisivät huomenna takaisin Suomeen.

Oli siis hyvästien aika.

6.4.2009 HELMIÄ SIELLÄ JA HELMIÄ TÄÄLLÄ, PIA SE ISTUU HELMIEN PÄÄLLÄ

Maanantai käsillä ja sehän meinaa sitä että uusi ihanainen työviikko on aluillaan. Nukkuminen teki hyvää, mielikin hieman parempana taas.

Työpäivä alkoikin heti kotikäynnillä Rehema nimisen naisen ja hänen perheensä luo. Rehema asuu ihan lähellä, joten pitkää matkaa ei tarvinnut taittaa. Kotikäynneillä on suuri merkitys, se on naisille todella tärkeää, kun saavat meidät vieraikseen ja meille samoin. Käyntien yhteydessä kartoitetaan vähän ketä kodissa asuu nykyään, kysellään terveydentilaa, katsellaan pakkoja ja täytetään samalla käyntiin liittyvä lomake. Käynnit ovat aivan ihania, niissä pääsee tutustumaan niin syvälle perus Afrikkaan, afrikkalaisiin, savimajoista vähän parempiin koteihin jne. Lapsia on omia ja kuolleiden sukulaisten perheille jättämiä, rakkaita yleensä kaikki. Rehemankin muutaman neliön huoneessa asui 8 henkilöä, hän on äiti, MAAMA lugandaksi, monelle.

Myös vessat kuuluu katsastaa, sillä hygienia täällä on tärkeää tautien ehkäisemiseksi. Opin tänään myös yhden uuden vessa-asian… ”Flying toilet”… se on aika sotkuinen juttu se, mutta kerronpa kuitenkin. Noh… kun ihmiset asuvat tiiviisti, slummeissa, tilaa ei ole edes oikein alkeellisillekaan vessoille, joten sitä tehdään tarpeet pusseihin ja sitten heitetään yhteiseen kasaan. Voitte vaan uskoa miltä se haisee tässä kuumuudessa ja mitä kaikkea siellä pesii…

Ja kaippa ne ”vessaläjätkin” polttamalla hävitetään niin kuin kaikki täällä yleensä. Milloin palaa muovi, milloin palaa kipinöiden patterit! Milloin mikäkin, mutta hyvin usein savuaa joku läjä jossain ja katku kirvelee ja yskittää… Paljon on opettamista ja toki samoin myös oppimista meillä toisiltamme… Suomi ja Uganda, Eurooppa ja Afrikka…

Mutta jos en ole koskaan sanonut niin

RAKASTAN OLLA TÄÄLLÄ!

Caring Handsillä on paljon tilauksia ja tänään tehtiin loppu päivä tilauksien mukaisia helmiä, eli purettiin ja uudelleen rakennettiin kaulanauhoja jos jonkinlaisia, ihania kaikki! Naisia oli paljon töissä, he istuivat matoilla ja purpattivat, nauroivat ja tekivät koruja. Aivan mahtavaa on olla osallisena tätä yhteisöä!

Hikinen päivä!

5.4.2009 VIRVON VARVON!

Aaaah, just another manic Monday… eiku.. siis Easy like Sunday morning… jeee-eee.. meni biisit sekasin, heh.

Pyykkäystä, kaupassa asiointia, suklaata! Formuloita *hmph*, kanamaisuutta, kouluhommia (niin vissiin!) ja nettailua. Siinäpä tämä sunnuntai olikin lyhykäisyydessään. Ai juu, käytiin taas tien toisella puolella olevassa intialaisessa illallisella, kun Tuulikki, Riikka ja Niina tulivat vieraisille meille. Ravintolan nimenkin muistan nyt, se on El Gazel Bar.

Kokemusjalka äksyilee ja mieli vähän matalana sen takia…

Menen nukkumaan…

KILO

se on yö

4.4.2009 LAUANTAITA TAITEEN HUUMASSA

Lauantai alkoi heti aamusta hyvin kultturellisti. Oli ihanaa lähteä kävelemään Pirkon ja Caring Handsin Ullan kanssa kuumuuteen, kun tiesi kohta pääsevänsä nauttimaan maalaustaiteesta. Odottelimme matatuja varmaan puoli tuntia, mutta kaikki livahtivat täysinä ohi niin että vaan humina kävi. Matkaa ei ollut kuin vajaa 3 kilsaa, joten se taittui lopulta kävellen.

Matkalla näimme jopa JUNAN, joka on suhteellisen harvinainen täällä. Toki täällä on rautatie ja asemiakin, mutta eipä niitä käytetä, koska matkaaminen junalla on hidasta. Ihmiset ovat hoksanneet kuitenkin, että rautatiet ovat hyviä kävelyteitä ja siinä sitten väistellään, kun tavarajuna kerran kuussa puksuttaa hiljalleen ohi.

African Art Galleryssa oli kahden Ugandalaisen taidemaalarin, miehen ja naisen, taidenäyttely. Toinen toistaan upeampia värejä uhkuvat taulut löysivät paikkansa meidän sydämistä. En muista taidemaalareiden nimiä nyt ollenkaan… mutta naisen maalaustekniikka oli jotain joka ihastutti minua, se oli hyvin pikkutarkkaa, mutta supervärikästä ja jotenkin ei pikkutarkan näköistä HAHA!! Sekava selitys, mutta yritän muistaa laittaa kuvia vaikka facebookkiin näyttelystä ;)

Pieni sade rankka yllätti meidät, kun kävelimme näyttelystä kaupungille päin, mutta kunnon suomalaisella on aina ”kättä pitempää” mukana ja säästyimme kastumiselta.

Täällä on aina hauska seurata paikallisia naisia ja kuinka he suojaavat hiuksensa muovipusseilla pienenkin sateen yllättäessä. TUKKA HYVIN, KAIKKI HYVIN!

Kävimme nauttimassa taidenäyttelyn jälkeen golf clubilla (hihiii) lautaselliset hyvää ja ravitsevaa ruokaa jälkipaloineen ja kruunasimme kultturellipäivämme annoksella elokuvaa! Kampalan, minun tietääkseni, ainoa elokuvateatteri CINEMAPLEX sijaitsee Garden City ostoskeskuksessa ja sinne siis suuntasimme. Ei ollut monesta valita joten me 3 herkkäsieluista naisimmeistä menimme katsomaan Hollywood actionia… tiukkaa… elokuvan nimi oli The International ja… siinäpä tärkeimmät tai no, päänäyttelijä oli ihan kivan näköinen :P

Taksilla kotiin, koska pimeän tultua ei parane paljon matatuilla tai boda-bodilla liikkua.

Kiva päivä, vaikka avain meinasi olla kadoksissa kun Red Chilliin saavuttiin. Löytyihän se, kun laukut kumottiin!

KISUMULUZO eli siis avain

Heh.

3.4.2009 MINÄ SE TSEKKAAN HELMILÖITÄ JA

LUUTALLA LAKASEN LATTIOITA (Pirkko kyllä lakaisi

lattiat, mutta se vaan kuulosti niin hyvältä tossa perässä) :P

Minä en nykyään asu sitten enää vain ja ainoastaan Pirkon kanssa, vaan me olemme saaneet 2 alivuokralaista… MEILLÄ ON HIIRIÄ!

Voihan himputti! Pirkon ollessa suihkussa ne peijakkaat viipotti huoneen seinän vierusta pitkin hännät ojossa, hiiri pariskunta. Eipä kai siinä sitten mittään…

Se on joka tapauksessa työpäivä tänäänkin, kiva!

Kukkulalle kävellessä sitä näkee monenmoista asumusta. Silmiin osuu aivan mielettömiä kultakrumeluuri portteja, jonka takana häämöttää upeita taloja puutarhoineen ja vieressä tiukkaan rakennettuja paikallisia hökkeleitä kaikenkarvaisine pikku myymälöineen ja kuppiloineen.

(APUA, nyt kun tätä tässä kirjotan, töllössä ajaa Räikkönen, vieressä istuu Aussi poju ja sisään astui KANA!)

Ok, ja takaisin asiaan :D

Tänään helmikaupoilla kävi taas tohina ja huiske. 23 naista tuli myymään kauniita tuotoksiaan ja me näppärine sorminemme niitä tarkastelimme. Tuntuu niin hyvälle kun oikeasti voi olla avuksi.

Välillä vesisade äityi pauhaavaksi ja ukkonenkin jyrähteli kaukaisuudessa. ”Sadekausi on virallisesti avattu”: sanoi Milla ja huokaisi perään, että ”onneksi” =D

Opettajamme Tarja tuli tänään myös viralliselle vierailulle, osti paljon kauniita koruja ja sovimme meidän harjoittelumme jatkosta. Päätimme yksimielisesti siten, että teemme Caring Handsillä kaikki harjoittelumme, sillä saamme siitä niin paljonmahtavaa kokemusta, että on turhaa tehdä viikkoa toisaalla ja toista muualla. Muissa paikoissa käydään vierailulla jne. Hyvä näin, erittäin hyvä!

Pääsimme Tonnyn kyydissä kotikonnuille ja loppuilta menikin ihan vaan lötköillessä, syödessä ja huoneessa asustelevien hiirien rapinoita kuunnellessa… tosin päätimme Pirkon kanssa, että se sellainen outo haju joka huoneessamme leijuu, ei tule hiiristä vaan huoneessamme olevasta isosta matosta eli HIIRIMATOSTA! Haha! Väsynyttä juttua =D

MWUDDE YO on vastaus eilen opittuun tervetuloa toivotukseen ja tarkoittaa vapaasti suomennettuna että TÄÄLLÄ OLEN.

2.4.2009 BACK IN BUSINESS

KULIKA YO elikkäs TERVETULOA!

Hitto kun oli mukavaa herätä aamuun ja lähtee töihin! Vettä satoi, mutta me vedettiin sadeviitat niskaan ja lampsittiin kukkulalle, Caring Handsille!

Pikkuisen, siis ihan vaan pikkuisen, meidän sadeviitat hymyilyttivät paikallisia.

Eilisestä vielä sen verran, että kun Pirkko tuli töistä niin ”pakotin” sen väsyneen reppanaisen lähtemään vielä pienelle seikkailulle noin klo 17. Hypättiin matatuun ja lähdettiin vähän katsastamaan isoa ostoskeskusta, Garden City. Matatun apukuski, eli sellainen sisäänheittäjä, joka viuhoo kädellään bussin ikkunasta ulos ja yllyttää ihmisiä kyytiin, kertoi että JUU, toki tämä menee Garden Cityyn!! Sisään vaan vaikkei mahtuisikaan, sillä toisinaan siellä istutaan aika liki, miltei päällekkäin ja uskokaa tai älkää, niin siellä istutaan HILJAA!

No juu, mutta siis olimme matatussa matkalla ja kierreltiin ja kaarreltiin ihan ihme reittejä, kunnes sisäänheittäjä sanoi että nyt Garden Cityläiset pihalle. Jaa-a… ei me ihan vierelle päästy, mutta kysyvähän ei tieltä eksy, tai no… saattaa eksyä kerran tai pari =D

Aiemmin olen jo maininnut tästä karmivasta liikenteestä täällä, ja nyt edessämme ammotti ihan (anteeksi sanavalintani) helvetillinen RisteysLiikenneympyräMikäHittoLie ja meidän piti selviytyä siitä. Pikkuautoja, rekkoja, matatuja meni minun mielestä melkein ihan miten sattui VAIKKA siellä oli liikenteenvalvojia ja LIIKENNEVALOT, ja boda-bodillahan ei siis edelleenkään ole minkäänlaisia liikennesäänbtöjä *hmph*! Ai juu, liikennevalot ovat sen verran harvinaisia täällä, että ne ovat ihan karttaan merkityt, heh.

Käsi kädessä me Pirkon kanssa lopulta paikallisten perässä mentiin yli, ensin puoleenväliin ja sitten siinä seisten ja odotellen samalla kun autot viuhui niin läheltä ohi ja lopulta yli! JEAH! Mutta, hitto vie, me mentiin väärään suuntaan ja ei kuin takasin tien yli haha!

Lopulta, kun pääsimme kaupoille, kello oli jo sen verran, että pimeän tuloon ei ollut liikoja aikoja ja silloin ei suositella ulkona liikkumista, ellei ole aivan pakko. Toisaalta Kampalan on kyllä sanottu olevan ihan turvallinen kaupunki Afrikan mittapuun mukaan. Kiltteinä tyttöinä otimme pikkutaksin takaisin kotiin. Seuraavalla kerralla kauppareissuun on varattava enemmän aikaa, sillä matkantekoon ja odotteluun/eksymiseen (hihi) menee aina aikaa!

Perille päästyämme, kotipihalla meidän ohi vilisti pieni apinalauma, ihanaa :D

OK, nyt palaammekin sitten virallisesti tähän päivään.

Carin Handsillä on kerran kuussa, torstaisin ja perjantaisin helmienostopäivä. Silloin nämä naiset, jotka tekevät helmiä tulevat kassien ja nyyttiensä kanssa myymään valmiita korujaan. Me sitten kera Millan, Ullan, Laaduntarkastaja Justinin ja muutaman muun naisen kanssa käytiin kaikki korut läpi. Katsottiin lukot ja tarkistettiin onko helmet hyvin tehty. Malleja on paljon ja niiden mukaan naiset saavat sitten rahaa tekemistään koruista.

Voi sitä puheensorinaa ja värien määrää, kerrassaan hienoa on olla osana tätä työtä ja kokonaisuutta!

Naisia kävi kaiken kaikkiaan tänään 25 kappaletta, syömäänkin kerettiin sen verran myöhään, että kala oli jo loppunut ja jäljellä oli vain poshoa ja RASVAISTA kalalientä… nam… Posho on siis sitä tiukkaa maissipuuroa, oikeastaan se on aikalailla liian jämäkkää tapettiliisteriä, mutta ruokaa se on silti.

Illalla kotiuduttua olivat sormenpäät kipeät lukkojen availusta ja ruuan jälkeen olikin aika ihanaa mennä taas Pirkon viereen köllölleen.

1.4.2009 HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ TUIJA!

ONNEA TUIJA YSTÄVÄNI SIELLÄ KAUNIISSA KUOPIOSSA!

Tämä päivä täällä menee tässä vähän niin kuin seuraavaa päivää odotellessa… Huomenna taas menen takaisin Caring Handsille, kun olen jaksanut kokemuskoipeani hoitaa ja lepuuttaa kuin kiltti tyttö konsanaan!

Olemme suunnitelleen pääsiäisen aikaan retkeä Jinja nimiseen paikkaan tässä lähellä. Jinjasta se Niilikin saa alkunsa ja sieltä pääsee niille hurjille Niilin lasku kinkereille kumiveneineen! No joo, en varmana osallistu niille minä, kera kokemusjalkani, eikä Pirkkokaan, kun se ei uskalla! Hihii, Pirkon lapset varmaan tämän luettuaan kertoo, että niin se Pia tänne kirjoitti =D. MUTTA olemme lueskelleet, että siellä olisi mahdollisuus kuitenkin osallistua myös sellaiseen Family Float nimiseen Niili matkailuun, joka on tarkoitettu 4-vuotiaasta ylöspäin… Voi tauti! Joskus on vaan pakko hieman laskea sitä alkuperäistä vaatimustasoaan… tai jotain. No mutta katsellaan mitä tuleman pitää J

Tämä oli tällainen MISANA (päivä) tämä!

ps. misana kuulostaa kyllä epäilyttävästi japanilta… onkohan inua huijattu!

31.3.2009 KUUN VIIMEISTÄ VIEDÄÄN

Blah blaah blaaah, kyllä mukavassakin paikassa voi olla super tylsää, kun vaan pittää maata ja olla öllöttää!

Tämän päivän saldo:

- 24 kirjoitettua korttia ja kirjettä

- niihin ostetut postimerkit

- kirjeet ja kortit postilootaan

- makailua ja makuuhaavojen estoa…

Ilta toi onneksi tullessaan kivan visiitin tien toisella puolella olevaan ihanaiseen Intialaiseen ravintolaan. Mikä ruoka, mikä palvelu ja mitkä puitteet! Eipä olisi ulkoapäin uskonut, että sisällä avautuu kauniit pöydät ja muhkea sohvaryhmä ja puutarha, jossa lisää romanttisesti ripoteltuja pöytiä kahdelle lyhtyjen valossa… Minä haluan sinne uudestaan jonkun IHANAN MIEHEN kanssa! Sorry Pirkko :P

Miehestä puheen ollen, se on Lugandaksi MUSAJJA

30.3.2009 CARING HANDS!

Herätys klo 7, kimpsut ja kampsut kasaan ja laukkujen raahaus respaan ja siitä säilytykseen, sillä uuden huoneen saamme vasta illemmalla. Sitten aamupalalle mars! Tonny ”The Luottokuljettajamme” tulikin meitä säntillisesti noutamaan klo 9, jotta saamme kyydin Caring Handsille Mbuya kukkulalle. Autokuljetushan on siis vain ja ainoastaan kokemusjalan syytä, löytäisimme perille toki ilman kuljetustakin…

Koska tämä maa on kukkuloita pullollaan, on se tärkeä sana myös Lugandaksi

LUSOZI

~~~~~

Vastassa meitä jo olikin Ulla ja Milla. Milla on siis Milla Happonen, Caring Handsin alkuunpanija ja Ulla taas on Suomesta oleva nuori neitokainen, joka on päätynyt erinäisten sattumien summana tekemään työtä Caring Handsiin. Ihania Naisia! Taas kerran pyydän teitä googlettamaan ja lukemaan mm. ihmisistä, jotka saavat avun Caring Handsin kautta.

Itse kuulimme monta selviytymis- ja kauhutarinaakin päivän mittaan samalla, kun teimme paperista valmistetuista helmistä kaulanauhoja. Kiireistä aikaa, paljon tilauksia!

Oli ihanaa tehdä töitä ja tuntea itsensä oikein tarpeelliseksi, täällä on mahtava olla J

Ruokailemme paikallisten kanssa klo 13–14 ja tänään ruokalistalla oli poshoa ja papuja, ei nyt ihan suosikkiani, mutta hyvin se alas meni.

Päivän päätteeksi reippailimme kävellen takaisin Red Chilliin, mutkan kautta suoraan, eli siis aika paljon pitemmän lenkin kuin olisi ollut tarpeen, hitto vie. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun mutta kun MUTTA KUN tämä perhanan jalka…

No rapatessa roiskuu ja sairaanhoitaja Järvinen määräsi itsensä Pirkon säestämä kahden päivän lepoon tästä hetkestä alkaen ja katsotaan taas sen jälkeen asiaa uusilta kantimilta, kiitos ja nam!

ps. Caring Hands koruja saa ostaa ainakin Kuopiosta! Muistaakseni jostain käsi- ja taideteollisuus akatemian myymälästä ja sitten siitä Haapaniemen kadulla olevasta käsityömyymälästä, joka on Sampo pankin vieressä. Hopi hopi, ostoksille.

29.3.2009 LEPOA LEVON JÄLKEEN

Sunnuntaina saa maata ja levätä oikein luvan kanssa J Korttien kirjoittelua, tutustumista muihin hostel asukkaisiin, lampsimista lähikauppaan, jalan lepuuttelua ja tietysti visiitti Surgeryyn sidevaihtoon. Nyt sain sitten Surgerystä mukaan ”matkaeväät”, jotta hoitelen sidevaihdot itse tästä lähtien.

Myös tavarat taas pakattiin kasaan, sillä aamusta on kämpän vaihto isompaan ja ehompaan!

Sunnuntai-iltaisin Red Chillissä on grilli-iltamat ja Noora, Tuulikki sekä Niina tulivat Cardinalista meitä moikkaamaan ja syömään kanssamme. Ihana oli istua leppeässä lämpimässä tuulessa kivassa seurassa. KIITOS TYTÖT!

Rauhallinen ihana päivä!

~~~~~

RAUHA = DEMBE

28.3.2009 THE RED hot CHILLI peppers HIDEAWAY

Porukka hajaantuu kahteen, 7 jäi matkalla Cardinal Nsubuga nimiseen paikkaan ja meidät saateltiin The Red Chilli Hideaway nimiseen paikkaan Pirkon kanssa.

Afrikkaan matkustusta suunnittelevat, painakaan tämä hostelli mieleenne, ette tule kyllä pettymään. Paikka on backpackersien unelma: suht edullinen, hyvin organisoitu, täynnä mahtavia safareita ja muita retkiä, joita he myös täältä käsin järjestävät, kiva henkilökunta jne. Omistaja on ilmeisesti Britti, mutta en ole varma. Googlaamalla löytyy helposti J. Täällä asuu myös 2 koiraa, joita saa kävelyttää ja hoitaa, kunhan EI ruoki. 2 vuohtakin löytyy maan tapoihin kuuluen. Nämä vuohet kirmaavat keskenään, nukkuvat rinta rinnan romanttisesti milloin maan kamaralla, mutta toisinaan heidät tapaa köllöttelemässä myös pihapöydillä! =D

Kun en tiedä mikä on Lugandaksi koira tai vuohi, niin kerronpa mikä on KISSA ja sehän on KAPA.

Meille oli olemassa vain yhden viikon varaus kahden sijaan, mutta saimme järkättyä asian. 2 ensimmäistä yötä ollaan pienemmässä huoneessa ja sitten seuraavat vajaa 2 viikkoa isommassa, jossa on myös oma suihku ja vessa!!

~~~~~

Aloilleen asettumisen jälkeen olikin taas aika paneutua kokemusjalan kipuileviin asioihin… Soitto Erasmukselle, joka on HADCO:n luottohenkilöitä Kampalassa, ja hän järjesti kyydin, jo tutuksi tulleelta Tonnylta, The Surgeryyn minulle ja Pirkolle.

Pääsin lääkärille ja siitä se sitten alkoi, pienimuotoinen operointi, iiks! Nyt jalassa on reikä sellainen onkalo, jonka kautta siitä poistettiin mittava määrä vanhaa maksoittunutta verta. Ympäröivä iho ei oikein tunne mitään ja on oudon kova ja tummanpuhuva. Tarkoitus on nyt hoidella haavaa, onkaloa päivittäin sinne tungetuilla sideharsotaitoksilla, jotka kastellaan mietoon vetyperoksidiliuokseen… Ei jumalavita! Liki 13 vuotta haavanhoitotyötä tehneenä on pakko sanoa, että sairaanhoitajan sieluuni sattuu, miltei enemmän kuin kokemusjalkaan, MUTTA niin kuin sanonta kuuluu, näillä mennään!

~~~~~

Mitä ihmettä minun korvani kuulevat? Pirkko puhuu suomea meidän kämpän ulkopuolella ja ei taatusti ole puhelimessa! Pakko mennä vaklaamaan. No niin, syyksi paljastuivat uudet tuttavamme Netta ja Aune, tyttökaksikko Suomesta J

27.3.2009 TÄÄ ILTA ON VIIMEINEN, TIEDÄN SEN. ERI

SUUNTIIN AAMUN TULLEN LÄHDETÄÄN…

Oli synkkää ja myrskyistä. Pia ja Kokemusjalka istuksivat lakanaan kääriytyneenä kuistin penkillä Afrikan yössä, Mpigin kylässä. Vettä satoi kuin miljoonat enkelit itkisivät pilvenreunoilla. Räystäistäkin vesi suihkusi luotisuoraan ilmaan paineella, maa oli punaista liejulammikkoa. Kello oli noin 5 aamulla, kokemusjalkaa kolotti.

~~~~~

Edessä häämötti viimeinen päivä, ilta ja sen mukanaan tuomat juhlat ja armoton tavaroiden pakkaaminen! Koska tiedossa oli muutaman tunnin mittaista seisoskelua ja rasitusta jalan suhteen, meni tämä aamupäivä taas kinttu taivasta kohti maatessa… Vaan kyllä sitä siinä maatessakin kerkeää kaikenlaista tekemään, muun muassa laulamaan GLORIA, IN EXELSIS DEO laulua vessaa siivoavan kotihengettären kanssa, heh.

~~~~~

Sisustus-/koristeluryhmä, johon mm. Pirkko kuuluu, sai vettä myllyynsä ja alkoi laittaa ruokailutilaa juhlakuntoon. Kaikilla tuntui olevan Juhannusfiilis ja sen kunniaksi Pirkko kantoi huoneen nurkkaan Jakarandapuun oksan Juhannuskoivua mallaamaan J. Edellisenä iltana seinille oli ripustettu Ugandan- ja Suomenlippuja ja kun ikkunoihin oli saatu uudet verhot ja pöydätkin laitettu uuteen järjestykseen, oli paikka todella kaunis!

Juhlien oli määrä alkaa klo 17 ja kestää klo 19 saakka ja me olimme kauniisti puetut ja laitetut tarkalleen klo 17, mutta missä vieraat?!? Julietilta kyselin, että mihin aikaan mahdollisesti vieraita voisi odottaa saapuvaksi, hän sanoin naurahtaen, että jotkut voivat tulla vaikka klo 19! Lopulta suurin osa juhlakansasta oli saapunut perille puoli kuudeksi ja päästiin syömään.

Puheita pidettiin puolin ja toisin, laulu ja nauru raikuivat. Ollin hieno valokuvista koottu esitys sai suuret aplodit ja minut tituleerattiin taas uudella nimellä: Julianna!

Tämä Julianna on oikeasti kuulemma hyvin kaunisääninen Ugandalainen naislaulaja ja kun sen kuulin niin minähän liki punastuin.

Juhlat olivat kerrassaan aivan valloittavat, tuntui kuin koolla olisi ollut suuri PERHE Lugandaksi MAKA. Vieraat poistuivat noin klo 20 ja sitten alkoi tavaroiden raivaus ja pakkailu, sillä aamulla noin klo 10 koitti lähtö Kampalaan.

Lähtöitkut on itketty, Mpigistä kauniit muistot mieleen painettu ja on aika jatkaa matkaa.

26.3.2009 JOS YHTEISÖPEDAGOGIOPISKELIJA EI PÄÄSE HARJOITTELUPAIKKAAN, HÄN OTTAA HARJOITTELUN SIITÄ PAIKASTA MISSÄ ON!

No niinhän se on, että jo Afrikka sinänsä tarjoaa hyvän maaston työharjoitteluun, jossa halutaan painottaa yhteisöllisyyttä, kulttuurien välistä kirjoa, oppimista/opettamista jne. ja kun kokemusjalka on sitä mieltä, että kämpillä pysytään, niin otetaan sitten siitä kaikki irti!

Yksi tavoitteistani tänne lähtiessä oli päästä tutustumaan, kokemaan ja tekemään asioita naisyhteisössä ja juuri sitä minä voin tehdä lähtemättä Mpigin asunnolta mihinkään J

Kokkimme/Kotihengettäremme Juliet on viikkojen kuluessa tullut minulle hyväksi ystäväksi ja hänen kaksi aisaparinaan työskentelevää naista myös. Ja kun minä nyt tässä kotosalla kykin, niin ei muuta kuin ruuanlaittoon vaan. Matooke banaanit saivat kyytiä, kun niitä veitsellä kuorittiin, papusoosit väsättiin ja chapatileipätaikinankin opettelin tekemään! Juliet valmistaa työnään myös paperipusseja, joita hän myy läheiseen ruokaravintolaan ns. ”Take Away- pusseiksi”. Näiden pussien valmistamista opettelimme Pirkon kanssa jokunen päivä takaperin ja niiden tekoa nyt sitten taas harjoittelin lisää. Juttelimme paljon myös vaatteista, heh, naisia kun ollaan. Sain Julietilta kivoja vinkkejä mekkojen ja hameiden tekoa varten!

Hieno päivä siis oppimisen kannalta ja koska naisten kanssa touhuilin, on sekin sana Lugandaksi opeteltava, eli

MUKYALA (y lausutaan kuten meidän j)

NAINEN

~~~~~

Huominen onkin sitten jännittävä päivä! Se on viimeinen yhteinen ilta täällä Mpigissä ja me järjestämme ryhmänä FAREWELL PARTYT! Laulamme Finlandia hymnin ja Maamme-laulun ja We’ll meet again biisin. Puhekin on kirjoitettu ja minähän sen sitten pidän!

Vieraskutsuryhmä on kutsunut reippaat 20 vierasta juhliimme ja ruokaa on tulossa yllin kyllin. Muutaman kerran vetäistiin biisit lauluryhmän kanssa läpi, kyllä se siitä J

Kokemusjalan punoitus on laskenut puoleen, ainoastaan se ydin pahkura haavoineen on kuuma ja punainen ja KIPEÄ! Antibioottikuuri jatkuu… ja lepo…

24.–25.3.2009 MATALALENTOA KAMPALASSA

Lahdin siis sitten tiistai aamuna kokemusjalan kanssa Kampalaan, The Surgery sairaalaan tapaamaan lääkari setää (sellainen hauska britti, joka eräälle ryhmämme jäsenista tokaisi "Keep up your dirty habbits", kun tämä jäsen oli saanut chiardian kolmessa viikossa, heh). Mutta mukava ja asiantunteva heppu hän oikeasti on!

Jalkani nähtyään oli tuomio seuraavanlainen: Tämän kanssa ei ole leikkimistä, tässä kaikkivoipa antibioottikuuri (flucloksasilliini, huh hei, mita lie...) ja jos koipi ei parane pikaisesti, se leikataan, WHAT!? Siinähän meinas itku tulla (ja tulikin, mutta vasta illalla/yöllä yksin verkon alla pötkötellessä... :( ... )

Yön muuten vietin Namirembe Guesthouse nimisessä paikassa. Todella kaunis paikka, pullollaan kukkia eli kimuleita. Lugandaksi KIMULI on siis kukka =D

Noh... tänään keskiiviikkona menen taas Mpigiin takaisin ja JOS huomenna jalka ennallaan tulen aamusta takas.. PEUKUT PYSTYYN!!!

Kotiinpaluuta Mpigiin onneksi juhlisti uusien vaatteiden hakeminen ompelimosta! Olin jättänyt tilauksen maanantaina ja nyt minulla on käsissäni IHANA mekko, hame ja paita! Oih onnea! :D

Sitten, voi hitto. Ma huomasin etta taa sivu syo mun aikasemmat kirjoitukset!!! Taahan ei oo mikaan blogi, joten siina kai se juju piilee, ei mahdu Jarvisen Pian sepustukset... MUTTA on ne mulla tikulla kaikki PAITSI pari paivaa, se sunnuntai kun muutettiin Kampalasta Mpigiin (oisko ollu 1.3), ei kellaan sattuis loytymaan kopioo ? Hehee..

Nyt on taas mentava. Jalan pitaa olla kohoasennossa vaan...

23.3.2009 RIIKAN SYNTTÄRIJUHLAT MPIGISSÄ!

Mukavilla mielin, mutta kolottavin koivin alkoi uusi viikko. Korjattakoon kuitenkin, että vain yhtä koipea kolotti, TÖ KOKEMUSKOIPEA, grrr…

Joka tapauksessa suuntasimme kera Pirkon, Ollin, ja KAHDEN tutorimme, Annan ja Tarjan, kanssa HADCO:n tukea saavalle koululle nimeltä Kibuuka Memorial. Tämä viikko olisi sitten tarkoitus tehdä työharjoittelu siellä, lähinnä yläasteen puolella.

Ai niin siis Tarja tutorimme oli saapunut viime perjantaina Kampalaan tarkoituksena jatkaa kanssamme siitä mihin Anna jäi. Molemmat opet ovat vuorollaan kanssamme kuukauden ja viimeinen kuukausi onkin sitten pärjäiltävä omin keinoin, no problemos!

No, mutta koululle olimme menossa siis. Siellä meitä odottelikin jo aivan ystävällisyyttä pursuava kaksikko, yläasteen rehtori Domenic Otucet ja ala-asteen rehtorinna Joyce Nansubuga. Tavattoman ihania ihmisiä ovat molemmat!

Alkuseremonioiden, eli vieraskirjaan kirjoittelun jälkeen, lähdimme katsastamaan uutta terveydenhoitajaa, joka oli tänään aloittelemassa työtään. Terveydenhoitaja ja hänen työtilansa, sekä ala-asteen ruokasali ja keittiö ovat nimenomaan niitä kohteita, jotka HADCO on rakennuttanut ja aikaan saanut Kibuukan koululla. Uusi terkkari oli vastavalmistunut nuori neitokainen, hyvin hiljainen ja aran oloinen, mutta kyllä se siitä suttaantuu, kun alkuun pääsee!

~~~~~

On pakko taas poiketa hieman polulta ja palata takaisin aiheeseen nimeltänsä VIERASKIRJA. Käsite vieraskirjahan on ihana ja itseäni harmittaa, kun liian harvoin muistan pyytää ystäviäni siihen kirjoittamaan meillä käydessään, mutta täällä sitä ei unohdeta. On aivan sama millaiseen paikkaan astut sisään, niin ensimmäisenä käteesi lykätään vieraskirja. Ei siinä oikeastaan ole mitään hassua, mutta kun on kirjoittanut kymmeniä kertoja muutaman viikon aikana nimensä, osoitteensa, allekirjoituksensa ja lyhyen kommentin alkaa homma jo hymyilyttää.~

~~~~~

No Kibuukalla loppupäivän otimme osaa tunneille. Minä menin opiskelemaan historiaa ja aiheena oli joku turkkilainen ryöstö homma, Ali Baba… ääääh, en muista HAH! Mutta JiiHaa, pääsin kirjoittamaan taululle pitkät rimpsut ja kertomaan Suomesta ja itsestäni jne. Luokassa oli aika huisi tunnelma, oppilaita n. 50. Siellä hölistiin, viitattiin, toistettiin kovaäänisesti opettajattaren sanoja, mutta ällistyttävintä oli huomata se suuri oppimishalu, joka kaikilla tuntui olevan.

Toki mzungu luokassa vei huomion ja kaikilla olisi ollut hirveästi kysymyksiä esitettävänä. Haluttiin kätellä, koskea, vaihtaa emaileja ja sitä rataa.

Kotiin päästiinkin Domenicin kyydillä ja sitten katsomaan onko Riikalle suunniteltu synttärikakku jo tullut!

JA OLIHAN SE! J

Illallisen jälkeen laitettiin yllätyskemut pystyyn kera Afrikkalaisen kakun ja banaanimunkkien. Ystävyys on ihanaa ja tänään tuntui hyvin ystävälliseltä päivältä, joten YSTÄVÄ = MUKWANO

Aiemmin minulle oli kerrottu, että mukwano tarkoittaa rakkautta, mutta sain tänään tarkennuksen asiaan J. Rakkaus on KWAGALA.

~~~~~

Kokemusjalan tarinaa: se pirulainen alkoi ”kukkimaan” kuin ruusu ja niinpä aloitimme penisilliini kuurin. Jos huomen aamulla homma ennallaan, ei kuin sairaalaan näytille!

20.–22.3.2009 VAARILLA ON SAARI SE SSESE SAARI ON J

Huh hah hei ja olipas mukava mutta hikinen reissu!

Lähdettiin perjantaina lounaan jälkeen noin klo 13 matatulla Mpigistä Masakan kautta Bukakataan. Matkahan meni mukavasti, tosin hieman piti suostutella kuljettajaa ja vänkäriä viemään meidät todella perille Bukakataan, sillä tie oli aika kehnonlaisessa kunnossa Masakasta sinne. Homma kuitenkin klaarattiin Riikan hienon puhumistyön avulla ja perille päästiin!

Bukakatasta meidän oli määrä ottaa lautta Ssese saarten suurimmalle saarelle nimeltään Bugala ja sen satamaan nimeltään Bugoma, iik näitä nimiä! Odotusaikaa lautan lähtöön oli vielä 1,5 tuntia, mutta mzunguja kun ollaan, niin kuljetusmahdollisuuksia tarjottiin muitakin, heh.

Hypättiin isohkoon puiseen kirkkaan siniseen moottoriveneeseen ja niin Victoria järven ylitys alkoi!

Kaislikossa suhisee! Onko se krokotiili Niilin? Hui-jui! Kyllähän niitä järvessä köllöttelee, mutta ei tehty lähempää tuttavuutta… Toisaalta harmi, toisaalta… niin.

Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja niin sitä hypättiin Bugalan saaren kamaralle.! Satama-alueella oli vastassa tuttu näky: pikkukauppoja ja ruokakuppiloita, kioskeja. Vettä pari pulloa mukaan ja boda-bodan kyytiin, sillä matatuja ei ollut saatavilla kuin vasta myöhemmin illasta. KALE. (Kale on Lugandaa ja tarkoittaa yksinkertaisesti OK.)

Ehkä paras boda-boda kyyti ikinä! Kumpuileva maasto, välillä silmiähivelevää kaunista Victoria järvimaisemaa, sitten taas aukean laakeaa peltomaisemaa, kyliä ja hups, kohta sukellettiin taas viidakko maisemiin. Kyllä siinä silmä lepäsi, vaikka pylly puutui! Matkaahan sanottiin olevan 15 km, MUTTA istuin kyllä reippaan tunnin siinä kyydissä ja veikkaanpa, että matkaa oli 25 kilsaa ainakin.

AI NIIN! Matkalla meidän edessä tien yli juoksi ihastuttava apinakin, hyvä etten hihkuessani tippunut kyydistä :D

Määränpää Pearl Garden Beach Hotel avautui silmien eteen lopulta ja WHOAH, aika nasta mesta puitteiden puolesta, SUOSITTELEN J

Huoneet olivat kivat, mutta teltat olivat ylivetoja. Hinta oli noin 4 euroa yö tilavassa kahdenhengen teltassa, patjat, petivaatteet ja pyyhkeet mukaan kuuluen. Ihan mahtavaa! Ja mikä uskomatonta, telttamme siivottiin samoin kuin hotellihuone. Yön jälkeen vaihdettiin petivaatteet, pyyhkeet ja meidän sotkuiset vaatekasatkin oli viikattu siistiin pinoon. Pienellä harjalla ja rikkakihvelillä siivooja ripsutteli meidän varpaissamme kantamat hiekatkin pois! Moista palvelua en ole kyllä aiemmilla telttaretkillä saanut J

Victoria järven vesi huuhtoi valkoista rantahiekkaa, tosin uimaan siellä ei voi mennä kuin omalla vastuulla… bilharziaa nääs… iuh :/ Rantabaarista sai virvokkeita ja pientä ruokaakin. Iltaisin paloi suuri nuotio, vähän kuin olisi viettänyt juhannusta kokon äärellä. Tähtitaivas oli taas kerran niin lumoava että! Kinattiin Otavasta, voiko se näkyä täällä… Joka tapauksessa taivaalla keikkui aivan Otavan näköinen tähtikuvio, tosin väärinpäin Suomen tähtitaivaaseen verraten. Afrikassa kaikki on toisin, hihii.

Biljardipöytäkin löytyi rantahietikolta katoksesta ja pitihän sitä hieman testailla paikallisten opastuksella perjantai-iltana.

Lauantai-aamu häikäisikin jo kuumuudellaan. Aamupalan (kuivaa leipää ja ”albiinomunia”, siis keltuainenkin oli valkoinen, sekä kahvia/teetä) nautittuamme oli pakko testata rannan tuolit ja ihailla maisemia. Innokas ”aktivointi miekkonen” tuli kyselemään millaisista jutuista olisimme kiinnostuneita. Tarjolla oli melontaa, pyöräilyä, veneilyä, kävelyretkiä, aasiratsastusta jne. Meni siis miettimishommeliksi…

Kävely vei lopulta selätysvoiton veneilystä ja iltapäivästä paikallinen oppaamme Thomson johdatteli meidät kalastajakylän, metsän ja Kalangalan kylän läpi huikeille ”Million dollar wiev”-maisemille, joita Victoria järvi ja sen lukuisat saaret meille tarjoili. KIITOS!

Sunnuntai aamuyön pienehkö ukkosmyrsky herätteli minut ani varhain. Vettä tuli ja tuuli viuhui kilvan salamoiden. Pikkuisen, ihan TOSI pikkuisen vaan pelotti, hihi, Sunnuntai on myös kotiinpaluun päivä ja sinne palataan eri reittiä kuin tultiin.

Lautta Entebbeen lähti aamu kahdeksalta ja siihen siis. Turvatarkastuksen läpäistyämme, alkoi kolmen tunnin matka. Entebben satamasta matatu miltei kaappasi sakkimme uumeniinsa ja körötteli hikiseen, kuumaan ja ruuhkaiseen Kampalaan!

Pieni ruokatauko oli paikallaan ja kuinkas ollakaan, 3 viikkoa paikallista ruokaa syöneenä, löysimme itsemme hampurilaisten ääreltä :P Oli maittava kasvishamppari, pakko se on myöntää!

Matatuja kutsutaan myös muuten taxeiksi ja niiden koti on Kampalan vanha ja uusi taxipuisto. Melekosen vinhoja paikkoja molemmat! Kylki kyljessä eri suuntiin matkaansa aloittavia matatuja ja ihmisiä välissä puikkelehtimassa myyden erilaisia yleispäteviä hyödykkeitä/turhakkeita (pumpulipuikoista pattereihin) ja ruokaa sekä virvokkeita.

Taxipuistossa tuntuu myös viesti kulkevan ääntäkin nopeammin. Kun sisään tullessamme ilmoitimme menevämme Mpigiin ja kun pääsimme paikalle, josta Mpigiin lähtevät matatut olivat, tuntuivat jo kaikki tietävän odotella yhdeksää mzungua. Eikä siinä taatusti soiteltu kellekkään!

Kiva oli reissu, mutta kiva oli palata kokemusjalkaakin hoivaamaan kotiin…

19.3.2009 LAREMIAAKO?

Aamulla kokemusjalka oli sininen, punainen ja sellainen hassunoloinen. Asetin sen tarkkailuun, jatkoin kylmä- ja kohohoitoa ja toivoin parasta sen pikaiselle paranemiselle. Lanseerasin maailmalle myös uuden sairauden nimeltään laremia, se on lariamin, malarian ja anemian yhteisvaikutuksesta aikaansaatu tauti. Jos siihen liittyy ripulia, tauti onkin yllättäen nimeltään larremia tai jopa larrremia! HAH!

No, tärkeintä tässä lienee kuitenkin se, että kenelläkään meillä ei moista tautia ole.

Päivän luennon aiheena oli STD (Sexual Transmitted Diseases). Luentoa odotellessa katseltiin ohikulkevia ihmisiä. Nuori nainen ajeli boda-bodalla synnytysosastolle maha pystyssä. Mukana kyydissä oli vanhempi sukulaisnainen, iso kassi ja pesusaavi, joka toimittaa pissa-astian, pyykinpesuastian sekä pian syntyvän vauvan- ja äidinpesuastian tointa. Kovin vaivattomasti he siirtyivät mopon kyydistä osaston hoiviin odottamaan uutta vauvaa maailmaan tulevaksi.

~~~~~

Pian on viikonloppu ja huomenna olemme suunnitelleet pientä matkaa Ssese saarille, jotka sijaitsevat luoteisosassa Victoria järveä. Matkaamme matatulla Masakaan ja sieltä Bukakataan, josta menee lautta saarille. Perillä on mahdollisuus yöpyä teltassa 10000 shillingin hintaan/yö tai hotellissa 30000 shillingin hintaan/yö.

Saaret koostuvat kaiken kaikkiaan 84 erillisestä saaresta, mutta mitään tarkempaa suunnitelmaa siitä mitä siellä puuhailemme, ei ole olemassa. Kerron sitten myöhemmin, mitä tehtiin ja minne mentiin.

Joten

WELABA

eli hei hei J

18.3.2009 KOKEMUSJALAN KOKEMUSRIKAS PÄIVÄ…

Voe helevettiläenen! Suhteellisen mukavan näköinen pahkura on taas kokemusjalassa. Meninkin manailemaan pari päivää sitten… Jalka sai myös lempinimen ”Stunt-jalka”.

Kerron likaiset yksityiskohdat myöhemmin, sillä nyt on aika paneutua Lugandaan ensin.

Waka

Se on koti ja sinne on toisinaan vähän ikävä, toisinaan paljon ja sitten taas ei yhtään J

~~~~~

Tästä pölystä huoneessa, tyynyssä, patjassa, peitossa jne. saa ihan älyttömän nuhan ja tukkoisen olon. Aamulla oli oudonnäköisiä puremia Tuulikilla, ne eivät näyttäneet kyllä minkään sääsken pistolta, luteita? En ala arvailemaan… Oli mitä oli *hmmm*.

Tälle päivälle oli suunniteltu luennot vedestä ja yleisestä hygieniasta. Luennoitsijana oli Mpigin alueen yksi terveystarkastajista Francis Sendikwanawa. Luentojen jälkeen mentiin vielä tutustumaan Mpigin vesilaitokseen, käytiin ex-tempore vierailulla paikallisessa kodissa ja lopuksi vielä käytiin katsomassa lähdettä.

Matkaa taitettiin ambulanssilla ja täällä se on lava-auto, pick up tai joku sellainen. 5 sisällä ja 6 lavalla ja vesisade mukana, heh. Lavamatkustus on hauskaa, pakko myöntää, vaikka näillä köntteikkö teillä selkänikamat huutaa hallelujaa helposti J. Mutta voi mitä maisemia ja kun vielä vettä ropisi tulla, niin tuntui että luonnon väritkin oikein leimahtivat loistoonsa.

Ai mitä tapahtui kokemusjalalle? Jaa-a, se vaan pikkusen kolahti johonkin, ambulanssissa, mutta jälki olikin suurenmoinen. Puolikkaan kananmunan kokoinen patti ja ihan hauska mustelma kyhäelmä ja kylläpä se onkin kipeä. En ymmärrä, miten se taas meni itsensä telomaan. Kokemusjalka, jalka joka kulkee omia polkujaan. Voi itku!

17.3.2009 KIIPEILYA JA APINAN BONGAILUA

Uusi aamu, kolme viikkoa takana, neljättä siis aloitellaan. Aamulla oli jotenkin vetämätöntä sakkia, kaikilla oli enemmän tai vähemmän maha sekaisin. Imodiumia jo kaiveltiin laukuista. Ollaan kyllä oltu kaikki hyvin terveitä koko ajan, joten kiitos siitä! Eikä tämän päiväinenkään ollut muuta kuin pieni varoitus.

Koska rakkaus on universaali asia ja kaunis asia ja maailman tärkein asia, on se myös tämän päivän Lugandamme. Siis, saanen esitellä

KWAGALA

Tämä päivä oli viimeinen päivä Kampiringisassa, joten pitkät boda-boda reissut ovat ohitse, ainakin toistaiseksi. Mutta voi onnenpäivät, se minun ihana ja suloinen kuskini, joka minut ensimmäisenä päivänä kuljetti, oli siellä odottelemassa kuin tilauksesta, joten sainpahan mukavan ja turvallisen kyydin takaisin kotiin J Rumpu jäi nyt vielä ostamatta, mutta ajateltiin jos mentäisiinkin koko porukka boda-bodilla ostoksille joku päivä.

~~~~~

Ihan pakko tähän väliin kirjoittaa tästä hetkestä juuri nyt. Tämä on vaan niin ihana. Samalla kun kirjoittelen tässä ruokailu-/olohuoneessamme, niin talkkarimme Brohan silittelee edessäni kauluspaitojaan ja housujaan, kokkimme Julietilla porisee padoissa iltaruokamme, radio pauhaa uutisia ja reggaeta ja lämmin tuuli pyörii ovesta sisään, aaaah… Olen yksin keskellä tätä ja se tuntuu nyt niin hyvältä, että ihan mahanpohjaa kutittaa! J

~~~~~

No niin ja takaisin Kampiringisaan. Tänään sitten kiivettiin ja kiivettiin. Läheiselle Kampiringisan kukkulalle, korkealle on rakennettu yläaste ja siellä teimme pienen visiitin. Vierailimme kolmessa luokassa ja papupellolla =D Ihana paikka ja näköalat silmiä hiveleviä. Apinoita ei perhana vieköön nähty, vaikka kovasti yritimme tiirailla lähimetsään.

Päivän päätteeksi sain sitten päänsäryn politiikan puhumisesta. Talkkarimme Brohan intoutui kyselemään demokratiasta ja diktatuurista mielipiteitäni, mutta loppu peleissä hän puhui ja minä sanoin vaan ”samaa mieltä, eri mieltä…”

Noh... kiva kun paasin illan paatteeksi viela kuitenkin nettiin ja taa tuntuu toimivan suht rivakasti. Etusivukin aukes jopa kolmannella kerralla :D

16.3.2009 AFRIKAN TÄHTITAIVAAN ALLA

Uusi viikko, maanantai ja lariam-päivä. Lariam, siis malarialääkkeemme, jota koko ryhmä vetelee.

Ei oikein meinannut Pimpula irtaantua unimaailmasta tänä aamuna, sänky veti puoleensa ihan melkein väkisin. Täällä on muuten ollut aivan mahdottoman hyvät sängyt nukkua. Tyynyt nyt ovat olleet kauttalinjan isoja mölökeröitä, mutta sängyt ovat olleet oikein hyviä nukkua.

Nukkumisesta tulee mieleen sana tai toivotus Lugandaksi, joka menee näin:

SULA BULUNGI

ja nokkelimmat jo varmaan hoksasivatkin, että sehän tarkoittaa HYVÄÄ YÖTÄ.

Kampiringisa kutsui minua, Pirkkoa ja Ollia taas tänään. Matkaan vaan boda-bodalla ja matatulla. Perille päästyämme meitä vastaan tuli paikan pomo Paul ja lyhyen jutustelutuokion jälkeen hän opasti meidät läheiselle ala-asteelle nimeltä Mbute, jota myös osa Kampiringisan lapsista käy.

Meille olikin tarjolla aikamoinen jobi! Päästiin nääs valvomaan kokeita. Pirkko oli pienemmässä luokassa valvomassa yksin kuudesluokkalaisia ja minä ja Olli katseltiin isomman joukkion tekemisiä.

Koska luokkahuone oli avoin tila, koepaperit välillä lentelivät tuulen mukana ja kynät tipahtelivat. Siellä kuiskuteltiin ja sipateltiin ja piti ihan silmä tarkkana olla, koska kovia olivat lunttausyrityksissään nämäKIN koululaiset ;)

Koe kesti 2 tuntia ja 15 minuuttia ja kysymykset olivat uskonnon, maantiedon ja oikeastaan ihan yleisen tietämyksen alueelta. Kun tavasin englanninkielistä koepaperia niin tajusin, että enpä olisi moneenkaan osannut vastata kunnolla, en ainakaan kohtaan jossa pyydettiin piirtämään elefantti :D Tyydyin siis vaan jementämään lapsukaisia ja katselemaan pääskyparia, joka välillä pyrähteli kierroksen luokkahuoneessa.

Kotiin tultiin taas koko matka boda-bodalla ja ensimmäisen kerran pystyin katselemaan maisemiakin jo hieman rennommin. Onhan se kieltämättä mahtava tunne kun pyyhältää papyruspeltojen ympäröimällä tiellä. Vihreä kasvillisuus ja punainen maa vilisevät silmissä. Täytyy vaan olla varovainen, ettei liikaa pidä suuta auki tai saattaa saada epämiellyttävän ”lihalounaan” ajamisen tuiskeessa ja sitten on ikävä iltapuhteilla kaivella hyönteisiä hampaistaan :D

Matkalla on myös muutamia rummuntekijöitä ja heidän putiikkejaan, ja huomenna jos onnistuu, niin menen EHKÄ ostamaan rummun. Siinäpä sitten mietitään kuinka se kuljetetaan ehjänä koto Suomehen.

Tänään boda-bodakuljettajallani oli jopa kypärä päässään, sillä yleensä täällä ei moista kapistusta juurikaan näe käytettävän., siis ei ”takapenkkiläisilläkään” tietenkään. Totta puhuen, jos tietäisin, että esim. lapsukaiseni liikkuisi kyseisellä kulkuneuvolla paikasta toiseen, olisin niin sanotusti kakat housussa…

Noh, mutta mitä ihmettä, LÄTS! Pikku pisara tipahti naamaan kesken ajonautinnon ja LÄTS LÄTS, lisää! Kohta satoikin jo kaatamalla, mutta kun ei olla sokerista, niin selvittiin sulamatta.

Kassissa oli toki sadeviitta, mutta kesken vauhdin hurman ei voinut sitä alkaa päälleen asettelemaan, joten se siitä.

Matka (n. 13km) bodalla maksaa 5000 Ugandan shillinkiä. Sen verran paikallisesta rahasta, että noin 2500 shillinkiä on 1 euro.

Illalla pimeän taas tullessa ja kaskasten sirittäessä katselin taivaalle. Tähtitaivas oli lumoavan kirkas, tuntui kuin jokainen tähti olisi halunnut tulla näytille. Ajattelin kaikkia ihania ystäviä ja rakkaita ympäri maailman ja ehkäpä huomasitte kuinka vilkutin teille kaikille. Sula bulungi.

15.3.2009 SAFARI ANTS’ HIGHWAY TO HELL!

Suvisunnuntai ja herätys sateiseen viileään aamuun.

Koko aamuyön satoi kaatamalla, ukkonen jyrisi ja salamat valaisi huoneen. Sadetta piisasi aamun tunneille, mutta heti sen jälkeen kuuma kosteus taas liimasi paidan kiinni selkään.

Sunnuntaina ei kiirehditä, mutta silti olen niin rohkea, että valitsen tämän päivän sanaksi tämän:

KAKATI

Se tarkoittaa NYT, mutta olen huomannut sen olevan myös jonkinlaisen täytesanan. Monet aloittavat sillä myös virkkeen, kun esimerkiksi ohjaavat ja selostavat tilanteita. Että semmoinen sana on kakati.

Tälle sunnuntaille oli ohjelmaan suunniteltu matka läheiselle Mpangan alueelle. Se on iso metsä alue, jossa liikutaan oppaan kanssa ja tarkoituksena on nähdä kaunista luontoa eläimineen. Menimme liian myöhään paikalle, joten meillä oli vain noin 2 tuntia aikaa käyskentelyyn.

Ihan mahtavia puita, ISOJA! Yli 100 vuotta vanhoja viikunapuita ja paljon hämähäkkejä ja perhosia, hehee. Apinoita ja lintuja ei nähty, koska olisi pitänyt tulla aamupäivällä, aika plääh juttu, mutta mahtavaa oli rämmiskellä siellä viidakossa. Safari muurahaiset ja heidän moottoritiensä on kyllä asia, jota en jää kaipaamaan paikasta, JUMANKEKKA! Jäbät vetelevät siellä ylinopeudella ja niiden alle kyllä jää jos alkaa vitkastella. Kyseessä on suhteellisen iso, äkäinen ja punainen muurahaislaji, äääks. Murkut jyräs ja me juostiin!

Alan olla huolissani jo pikkuhiljaa sillä, kokemusjalka alkaa parantua! En tosiaankaan manaile nyt, mutta onpa outo olo, kun voi kävellä ilman että tuntuu pientä kolotusta jossain kohdassa koipea.

Illalla oli nälkäinen sakki odottamassa Juliet kokkiamme ja hänen AH niin ihania ruokiaan. Olipa kiva käydä sitten mahan viereen köllölleen odottamaan uutta viikkoa.

Kiitos ja niiaus J

14.3.2009 TÄMÄN PÄIVÄN JOS VOISI PURKITTAA

Heräsin kello 6, ensimmäisenä tietenkin, heh. Lauantaiaamu nousi viileänä. Pilvet laidunsivat kukkuloiden päällä, kuin karjalauma. Oli ihana tunne, kun iho meni kananlihalle ulkona yöpaidassa kuistilla istuskellessa.

Mietteliäs olo, sillä tavoin mukavasti.

Päivän sana tulee tässä:

SUUBI

ja se on TOIVO. Täällä on kuullut usein sanottavan ”There is HOPE!”

Meille oli suunniteltu tälle päivälle vierailu läheiseen orpokotiin klo 10. Matatulla liikkeelle ja pian jo oltiinkin perillä kauniilla kukkulalle rakennetulla paikalla. Lapsia orpokodissa on 52, mutta koska on lauantai, osa heistä oli koulussa. Koulupäivät lapsilla on täällä pitkiä, klo 8-17 ja sunnuntait on ainoita vapaapäiviä.

Orpokoti oli kaunis ja toivorikas paikka. Siellä asuttiin kolmessa tuvassa: Usko, Toivo ja Rakkaus ja kaikilla tuvilla oli omat äidit J

Asuinhuoneet olivat värikkäitä ja lasten tavarat ja piirustukset toivat ihanaa ilmettä niihin. Tuvista puheen ollen, keikkuipa yhden sängyn päällä Harry Potter reppukin hauskasti J

Orpokoti saa rahoitusta ja tukea toiminnalleen joltain Kanadassa toimivalta seurakunnalta ja siinä paikassa huokui välittäminen ja rakkaus lapsiin!

Orpokodin jälkeen käytiin visiitillä vielä Child Care Primary School:ssa, siis koulussa jossa myös orpokodin lapset käyvät. Paikka oli aivan samaa maata kuin orpokotikin, rakastava ja välittävä. Meille oli valmisteltu ihastuttava laulu- ja tanssiesitys, ihan tuli onnenkyyneleet silmäkulmiin.

Tämän päivän tunteet ja tunnelmat kun saisi purkitettua, lähettäisin teille kaikille maistiaiset! J

~~~~~

Sen verran tuli harjoittelusuunnitelmiin muutoksia, että olemme Pirkon ja Ollin kanssa menossa Child Care koululle ensiviikon torstaiksi ja perjantaiksi Kampiringisan sijaan. Huippu juttu!

13.3.2009 VESI VANHIN VOITEHISTA, KUNHAN SITÄ VAAN SAISI!

Ihan kuin tämä päivä olisi mennyt ohi Afrikan punaisen maan värjäämiä varpaita tuijotellessa… ja niin se taisi mennäkin.

~~~~~

Se saa tikkarin, joka arvaa mitä tämän päivän Luganda sana

MAZZI

tarkoittaa!

Nooo?? Arvauksia?

Sehän on vesi :D Mistä lie moinen sana mieleen tullut, who knows who knows, hehee.

Klo 14 menimme labraan tsekkailemaan, josko siellä olisi ollut mahiksia malariatesteille tänään, mutta nyt olimme myöhässä ja taas jäi hommat väliin.

Täällä tämä työn teko on vähän eri tahtista kuin mihin on tottunut. Kun on omassa työssään Suomessa toisinaan joutunut juoksemaan tissinväli märkänä, täällä ihmiset käppäilee, makoilee ja ottaa rennosti, mutta hmmm… tissinväli on silti märkänä… AHAA! Nythän mä sen hokasin! Kuumuus on lamaavaa!

Ihan oikeasti ja suoraan sanottuna, kyllä täällä töitä tehdään. Jo pelkästään synnytyksiä täällä Mpigin Health Centressä on noin 100 kuukaudessa ja päälle kaikki neuvolahommat ja valistukset. Täällä on meneillään myös projekti äitikuolleisuuden sekä hiv:n äidiltä lapselle siirtymisen ehkäisyksi. Tämän ympärillä töitä riittää, sillä ensinnäkään kaikki äidit eivät edes tule välttämättä sairaanhoidon piiriin, vaan jäävät kyliin synnyttämään. Mutta jalkautuminen kyliin ja siellä tehty ohjaus ja opastustyö kantavat hedelmää, pikku hiljaa.

~~~~~

Tässä on nyt ollut pari tämmöistä häläpätihämmää päivää, tuntuu että kaikkia vähän väsyttää, itkettää ja olo on nuutunut. Lienee asiaankuuluvaa tällaisella reissulla, näin tuumasimme me PISTE

ps. saimme muuten Ollin ja Pirkon kanssa paikalliset nimet Kampiringisassa keskiviikkona.

Pia = Nassanga

Pirkko = Namubiru

Olli = Nsubuga

Kuulumme nyt Mamba-klaaniin ja meillä on paaaaaljon paaaaaaaaljon siskoja ja veljiä J

ps2. ILLALLA ALKOI VEDEN TULO! JIPPIII!

12.3.2009 SIIVOOJAOPISKELIJALLE HARJOITTELUPAIKKA AUKI!

Päivän sana ei liity siivoiluun mitenkään, vaan kuuluu näin:

Helppo sana ja suomennos on KYLLÄ. Y lausutaan kuten J, eli sana on je, mutta usein kuulee sanottavan enemmänkin eee ja samalla nostellaan kulmakarvoja ja vaihdellaan äänensävyä, riippuen millaisessa tunnelmissa sana sanotaan.

Päivä alkoi toiveikkaalla hanan väännöllä, josko vettä tulisi jo. Suihkutta piti kuitenkin töihin lähteä, eikä kukaan oikein herännyt. Pientä kärttyä oli siis ilmassa. Pirkko ja Olli lähtivät Kampiringisaan, mutta minä pidin Health Centre päivän, siis kierto äitiysosastolla ja sitten malaria-luento ja synnytysosastolle hiimailemaan. Tänään oli aika hiljaista joka paikassa ja olo oli itsellänikin hieman vötkelö, joten maleksin ympäriinsä katsellen vähän asioita sieltä ja täältä.

Labrassa katseltiin malarialoisia mikroskoopilla ja toiveessa oli, että olisi omatkin verinäytteet saatu tutkittua, mutta ”not today, come tomorrow about 2 pm”.

Hiki virtasi pitkin selkää ja suihku olisi poikaa… MUUTEN, en ole varmaan kertonut vielä oikein näistä meidän elinoloistamme täällä sen kummemmin, nythän siihen onkin hyvä sauma, veden tuloa odotellessa, hah! Totta puhuakseni, taidan olla aika sopeutuvainen, koska en ole valitellut puutteita täällä, jos sellaisia nyt edes on :P

Voisin aloittaa lohkaisemalla tähän, että siivoojaopiskelijoille olisi täällä aikalailla harjoittelupaikkoja :D Tai sitten meidän käsitykset yleisestä puhtaudesta keittiöissä, vessoissa jne. on aivan eriluokkaa. TOSIN mainittakoon erikseen, että paikallisten rinnalla tuntee toisinaan itsensä aika rähjäiseksi. Heidän kodit saattavat kyllä olla hökkeleitä, savimajoja tai muuten vaan suhteellisen räjähtäneen näköisiä virityksiä, mutta asukkaat itse tepastelevat ulos aivan putipuhtaissa silitetyissä vaatteissa ja ennen kaikkea kengät kiillotettuina! VAU!

Mpigin hostellimme on todella ihastuttava paikka ja se, että ruokailutilan välikatto on homeessa ja reikäinen ei oikeasti pahenna tilannetta. Pienet gekkoliskot juoksentelevat pitkin seiniä, meidän huoneen oveen on joku, mikä eläin sitten liekään, rakentanut pienen ”kerrostalon” toukilleen ja vessanovessa vahtii ampiaisen Afrikan serkku muniaan :D

Elämme siis elämää kuin Disney elokuvassa tai jonkun mielestä ehkä kuin kauhukomediassa, IIIK ampiainen, aaAAARGH mikä TUO on!? jne.

Kylppäristä meni muuten valo rikki noin viikko sitten, kun joku, nimeltä mainitsematon (siis en ainakaan minä, tittidii…) vetäisi katkaisijan narun katosta irti. Ei siis muuta kuin otsalamppu viritys pyykkipojalla kuivaustelineeseen roikkumaan ja valoa antamaan samalla kun toimittelee vessa-asioita. Hämärässä täytyy vaan varoa putoamasta ”vessanpönttöön”, sillä sen virkaa toimittaa reikä lattiassa. Olen vakavasti harkinnut itsekin reikämallin lanseeraamista Suomeen, sillä se on paljon hygieenisempi yleisissä paikoissa ja kehittää somasti reisilihaksia :D

Suihkun hana on varustettu punaisella ja sinisellä hanikalla ja joka kerta avaan vain punaisen, toiveikkaana, heh. Kylmää vettähän sieltä tulee, mutta mitäpä tuosta, kun päivät ovat yleensä lajinsa kuumia, on kylmä suihku poikaa.

Tänä iltana käytiin hakemassa pesuvedet läheisestä tankista ja mikäs siinä, käyhän se niinkin. Oli oikein Helka neiti kylvyssä olo, kun pikku saavissa itseään peseskeli, tra-la-laa!

11.3.2009 NAPAPIIRILTÄ PÄIVÄNTASAAJALLE, KULTTUURIEROJEN KOUKEROITA

Hiostava päivä… ja päivä Kampiringisassa. Matatulla Kampiringisan tienhaaraan n. 10 kilsaa ja siitä boda-bodalla perille n. kolmen kilsan matka. Hyvin meni, uskomatonta mutta totta! :D

Mutta opitaanpas ensin tämän päivän sana ja mennään sitten itse asiaan:

WEBALE NNYO

ja sehän yksinkertaisesti tarkoittaa: kiitos paljon. J

Tänään pureudutaankin sitten vähän hankalampaan asiaan… Kulttuurien välisiin eroihin, siihen mikä on huumoria täällä, saattaa meidän kulttuurissa olla loukkaavaa, röyhkeää tai jopa julmaa ja aivan samoin toki toisinkin päin.

Puhun nyt vain omista kokemuksistani, mutta pakko myöntää, että harvemmin olen saanut tuntea itseni niin nöyryytetyksi kuin täällä muutaman kerran. Vaikka ihmiset ovat erittäin ystävällisiä ja vieraanvaraisia, niin tätä nöyryyttävää huumoria esimerkiksi ihmisten ulkomuodosta, luokkaeroista yms. on vaikea ymmärtää.

Itse olen joutunut pari kertaa suoraan sanottuna pilkan kohteeksi esim. kaupan kassalla ihmisten edessä, tyyliin ”You are so fat, hahahahaa!” Täälläkin on paljon isoja ihmisiä, mutta mzungu on mzungu ja siihen pätee ”eri lait”… tai jotain.

Ei näitä asioita pahalla sanota, kuulemma, vaan oikeastaan he ihailevat tai vitsailevat tai jotain, mutta minun on ollut yksinkertaisesti pakko alkaa valistamaan ihmisiä siitä tavasta, sillä se ON loukkaavaa. Ja ettei meidän kulttuurissa oikeastaan muut kuin lapset lauo moisia asioita päin naamaa, yleensä… Olen saanut muuten jo yhden anteeksipyyntökirjeenkin… ettei nyt IHAN tuulimyllyjä vastaan tässä täysin taistella…

No mutta, se on sellaista…

Eipä sitten muuta, vähän piti itkeä tirauttaa ja eihän tuossa toki kaikki ole, mutta ei sitä nyt viitsi ihan kaikkea alkaa tässä vuodattaa.

ps. veden tulo loppu päivällä, voi kökkö

10.3.2009 SYNTYMÄN ILO

Tämä päivä nousi jotenkin entistä kauniimpana ja punaisempana, ihan totta! Kun maa on punainen ja auringonnousu värjää taivaan punaiseksi, näyttää kaikki niin punaiselta J Kuuma päivähän se tuli sitten tästäkin, kuumempi kuin eilen!

Tämän päivän Luganda opetus seuraavaksi:

OLY OTYA?

Ja sehän tarkoittaa suomennettuna että ”Mitä kuuluu?”

Täällä sitä käytetään kuitenkin ihan yleisenä tervehdyksenä kuten meillä hei, moi tai terve.

Tänä päivänä oli ohjelmistossa tutustuminen Kampiringisaan. Kirjoittelin paikasta hieman enemmän tietoa sivulle ”Mitä minä Ugandassa?”

Paikka vaikuttaa ihan mukavalta paikalta harjoittelulle ja tällä hetkellä siellä oli noin 250 eri-ikäistä lasta, enimmäkseen poikia, mutta tyttöjäkin kyllä. Henkilökuntaa on kaiken kaikkiaan liki 40, muun muassa sosiaalityöntekijöitä, erilaisia opettajia kouluun ja muihin aktiviteetteihin, kuten maatilalle, puu- ja metallitöihin ja myös hoitohenkilökuntaa alueella toimivassa Health Centressä. Paikkaa johtava Paul oli vakaasti sitä mieltä että minä olen WONDERFUL WOMAN ja noooh… en yhtään pane vastaan :P Huomisesta alkaen sitten siellä harjoitellaan! Ainoa asia mikä vähän pelottaa on, että joudumme matkaamaan muutaman kilsan isommalta tieltä Kampiringisaan boda-bodalla… HUI!

Illan kähmässä menimme Tuulikin kanssa synnytysosastolle Mpigissä ja kuinkas ollakaan pääsin katsomaan ja todistamaan syntymän ihmeen! Sotkuista puuhaahan se on, mutta en voinut välttyä onnen kyyneleiltä.

On se aika jänskä katsoa tätä touhua täällä kun suku hoitaa potilaat ihan täysin. Osaston pihalla kokataan pikku tulilla ja pestään pyykkejä, jotka sitten sievästi ”ripustetaan” pensaiden päälle kuivumaan, pikkarit ja huivit sulassa sovussa.

Äitiysosaston edessä on myös toinen hauska ja hellyttävä näky, nimittäin äiti kissa kahden poikasensa kanssa. Kuinka se sopiikaan juuri tähän atmökseen :D

ps. Tänään Pirkko ei ennustanut sadetta kertaakaan! Outoa…

ps2. En ole muuten tarvinnut suihkaustakaan astmalääkettä koko aikana!!

ps3. Tähtitaivaalta yritetään bongata Etelänristiä ja Pirkko on EHKÄ sen nähnyt, etsiskelyt jatkuvat silti.

9.3.2009 ENSIMMÄISET KORTIT LÄHETETTY!

Varjossa +30, ilma seisoo ja niin myös järki.. uuhhh… mutta silti uusi viikko ja uudet kujeet! Ajattelin että voisin alkaa tässä hieman opettamaan Lugandaa teille, silleen vaikka sanan päivässä tai parissa.

Aloitellaan sanalla, jonka kuulemiselta ette voi välttyä:

MZUNGU

Lausutaan oikeastaan muzungu. Se tarkoittaa valkoihoista tai myös eurooppalaista joissakin Suomennoksissa, mutta täällä kaikki valkoihoiset ovat mzunguja. Se on siis ihan hyvä ja mukava sana J

Varsinkin täällä Mpigin pienissä ympyröissä saa kuulla koko ajan ”Hello mzungu, how are you?” huuteluja. LAPSET ovat AIVAN IHANIA, he tulevat juttelemaan, hulluttelevat ja haluavat valokuvaan. Kadulla kävellessä on koko ajan huomion keskipisteenä, koska on taatusti erilainen, mutta pääsääntöisesti kaikki ovat olleet hyvin ystävällisiä ja lämpimiä meitä MZUNGUJA kohtaan.

Tämä päivä harjoittelun suhteen oli sellainen, että lääkärinkierto missattiin, koska Dr. Jubilee lähti leikkaussaliin, kyseessä oli hätäsektio. Päivän luennon aiheena oli ravitsemus. Meillä on nyt ollut kaksi sairaalan ulkopuolista luennoitsijaa ja molemmilla naisilla on ollut aivan mieletön tyyli opettaa. Asiaan pureudutaan aivan perusteista, joten kun puhuttiin ravitsemuksesta, niin käytiin läpi vitskut, protskut, kitskut ja hivarit (miettiköön jokainen tykönään mitä ne sitten onkaan :P )

No mutta, oikeastaan ihan sama mistä luennoidaan, koska mieleen jää kuitenkin eniten se tapa MITEN luennoidaan. Fraasi ”ARE WE TOGETHER” ja sana WHAT? täyttävät miltei virkkeen kuin virkkeen. Tällä tyylillä luennoitsija pitää todella kuulijat hereillä ja otteessaan!

”Let’s talk about proteins Pia, are we together? When you eat it, you become WHAT? You become strong! Are we together?”

ps. aika hyviä proteiininlähteitä ovat muuten heinäsirkat ja valkoiset muurahaiset, joten ensin lähikauppaan ostoksille siellä sitten hopi-hopi ja eikun syömään! NAMI!

Hauskaa =D

Luennon jälkeen suuntasin Ollin ja Pirkon kanssa äitiysneuvola toiminnan pariin. Palpoitiin erikokoisia mahoja, laskettiin raskausviikkoja ja kuunneltiin sydänääniä. Kivaahan se oli.

Päivän päätteeksi tarvottiin postiin, joka oli AUKI!!! WOO-HOO!!!!! Vihdoin sain laitettua kortit postiin, ainakin osan, heh.

ps. sitä sadetta, jota Pirkko ennustaa tulevaksi noin 1-3 kertaa päivässä, ei tullut tänäkään päivänä hehee

8.3.2009 HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ!

Tein periaate päätöksen, että kirjoitan nyt tikulle joka päivä tätä tarinaa ja lisätä lävväytän koko materiaalin sitten kerralla tänne, kunhan vaan koneelle pääsen. Aika hyvä päätös eiks jeah?? Myös muita sivujani päivitän, joten kurkkikaa vähän niihinkin.

Mutta nyt lukija kallis, otapa hyvä asento, raikasta juomaa makusi mukaan ja ehkä vähän hyvää pikku purtavaakin ja rullaa sivu alas alas ihan sinne 2.3. päiväykseen saakka, sillä nyt tulee tekstiä koko viikolta!

~~~~~~~~

Sitten tähän päivään, naistenpäivään!

Aamu alkoi kauniina, sadetta olimme ehkä saaneet yöllä, koska maa oli hieman kostea. Olen yleensä ensimmäisenä hereillä ja niin myös tänä aamuna. Ihanaa aikaa venyttelyille ja mietiskelylle.

Vaikka olenkin sosiaalinen, niin nautin suunnattomasti aamun yksinäisistä hetkistä, kun aurinko nousee, linnut sirkuttavat, naksuttavat tai hölöttävät kukin omalla tavallaan, heh. Talkkari Brohan päästää "meidän" kanat vapaaksi ja niitäkin on hauska katsoa, kun ne alkavat kuopimisen ja ruuan etsinnän.

Pirkko, Tuulikki ja Niina heräilivät seuraavana. Aamun ihanuus houkutteli meidät, ryhmämme "lapselliset naiset", kiipeämään läheiselle kukkulalle. Matka eteni pitkin teitä ja polkuja läpi paikallisten asumusten, jossa lapset ja aikuiset tekivät aamuhommeleitaan, kantoivat vettä, kitkivät kasvimaata ja toki ihmettelivät meitä MZUNGUja. (Muzugu sana on selitetty tarkemmin 9.3. tarinassa J )

Kukkulan päältä avautui aivan mahtavat maisemat! "Banaanipuumetsää", peltotilkkuja, pikku taloja ja lisää kukkuloita. Tunsi itsensä todella pieneksi ihmiseksi suuressa maailmassa. Istuskelimme tovin ihastelemassa näkymää, kunnes sorkkien pieni kopse havahdutti meidät tähän hetkeen ja kappas, olimme lehmien ympäröimiä! Pakko myöntää, että tällaista "siti-sinkkua" moinen lauma vähän jänskätti, mutta eipä hätiä mitiä, sulassa sovussa ME lehmät siinä sitten lampsimme kukin omille tahoillemme. Tähän pienehköön aamukävelyyn saimme uppoamaan reippaat kolme tuntia!!

Olen ristinyt oikean jalkani polvesta alaspäin KOKEMUS JALAKSI, sillä näytän keräävän siihen kaikenlaista ikävää pikku nirhamaa ja rokamaa. Kaikkihan alkoi viime sunnuntaina.. ensin verinaarmut kirkkoreissulla, sitten haavat parin varpaan väliin. Kun nämä olivat miltei parantuneet, hiersin varvasläpökkäillä rakkulan ukko- ja akkavarpaan väliin eilen ja tänään sitten sain taas uudet verinaarmut sääreen, emmäätajjuu!!!

Noh eiköhän näistä selviä, onneksi on tuotu kassikaupalla kaikenlaista lääkintämateriaalia kotoa mukana HAH!

PS. Tekstarit koto Suomesta lämmittää mieltä, kiitos.

7.3.2009 EKA VAPAAPAIVA!

VAU! Huusi Pia ja muut kun aamulla sai nukkua niin pitkään kun huvitti, eli minun kohdallani kello viiteen HAHA!!! Se siitä kiitoksena kun oli edellisen päivän ja yönkin vielä päivän päälle maannut enimmäkseen.

Mutta olipa eri pirteä olo Pia Pimpulalla :)

Pyykinpesua, ruuanlaittoa, käveleskelyä, nautiskelua Afrikan auringosta. Pakkoruskettumista!

Olen nääs pikkuhiljaa paahtunut suhteellisen ruskeaksi vaikka nahassa on suojakertoimet 30–50…

Tämä oli siis sitä vapaapäivän riemua, KIITOS!

6.3.2009 rokulipäivä… MUTTA PIIPAHDUS PÄIVÄNTASAAJALLE PARANSI

Veto poissa, puhti hukassa, energiat nollissa...

emmääjaksa, hirvee ressi..

Näihin tunnelmiin heräilin uuteen aamun.

Mutta kuinkas ollakaan, kun päivän makasin, söin suolaa ja join sokerimehua, NUKUIN, niin illaksi jo pääsin kuin pääsinkin retkelle Päiväntasaajalle :)

Mukava matka, mikäs siinä! Tietysti turistipaikkahan se on, joten pikkupuotia pullollaan, mutta aurinko paistoi ja jotenkin tuntui mielettömältä ajatella että MINÄ SEISON NYT KESKELLÄ PÄIVÄNTASAAJAA!

Ice coffee ja kardemumma muffinssi ihanassa kahvilassa Päiväntasaajalla päivän päätteeksi oli juuri se mitä taisin tarvita, sillä asunnolle saavuttuamme olin jo aika normaalissa kunnossa, eli suhteellisen riehakas HAHAA!!

5.3.2009 AIDS-KLINIKKA PAIVA

Liekö eilinen liehuminen ja riehuminen metsässä ja pitkä päivä vai mikä lie, mutta kovin hankalasti ja voimattomana lähti tämä päivä käyntiin. Aamukiertojen ja luentojen jälkeen menimme kolmisin, minä, Pirkko ja Olli Aids-klinikalle hommiin. Klinikka on todella mukava paikka, välitön työporukka ja ÄLYTTÖMÄSTI asiakkaita vauvasta vanhuksiin. Tosin keski-ikä Ugandassa on alle 50, joten täällä vanhuuskin on hieman erilainen käsite, kuin meillä Suomessa.

Terveystarkastus, lääkärin luo ja sitten lääkkeet luukulta ja samalla paljon asiantuntevaa valistusta. Siellä tajusi jotenkin tämän sairauden todellisen olemassa olon ja paljouden. Monet klinikan henkilökunnasta tekevät vapaaehtoistyötä ja Aids-valistus alkaa pikkuhiljaa purra.

Loppu päivä meni kyllä ihan vetelehtiessä punkan pohjalla... ja seuraavaa päivää odotellessa, jospa se olo jo siitä kohenisi.

4.3.2009 KANSANPARANNUSTA AFRIKKALAISITTAIN!

Vinha päivä oli tämä keskiviikko, huhheijjaa.

Suuntasimme jälleen kerran Tohtori Jubileen kera erinäiselle visiitille, mutta nyt kohteena olikin paikka nimeltä PROMETRA (google, google ;) )

Tarkoituksena oli tutustua paikalliseen kansanparannukseen.

Matkasimme matatulla ja perille saavuttuamme painelimme siltä seisomalta metsään.

Tovin tarvottuamme saavuimme kengät mudassa kauniille paikalle, johon oli laitettu erilaisia "luokkia". Opetussuunnitelma koostui yrttituntemuksesta ja niiden vaikutuksesta, yrttien istutuksesta ja hoidosta, ihmisen anatomiasta ja jonkinlaisesta luutietämyksestä (bone setters), mielenterveyden hoidosta sekä henkiparannuksesta.

Kävimme kaikki luokat järjestyksessä läpi. Opiskelijat koostuivat hyvin eri-ikäisistä kylän miehistä ja naisista, nuoristakin. Luokissa istuttiin taivasalla vilttien päällä ja opetus tuntui olevan hyvin keskustelevaa, innostavaa ja kokemuksiin perustuvaa.

Meistä oltiin avoimen kiinnostuneita ja monet halusivat tietää millä tolalla kansanparannus on Suomessa.

Viimeisenä tutustuimme Spiritual Healing:iin elikkä henkiparannukseen. Jonkinlaista esimakua asiasta jo Suomessakin saaneena odotin sitä mielenkiinnolla. Prometran edustaja varoitteli meitä hieman etukäteen villistä menosta ja kertoi, että alueelle ei saa mennä kengät jalassa.

Ensimmäisenä meitä vastaanottamassa olivat muhkeat rummut ja hymyilevä mies, parantaja :D Miekkonen kertoili hieman heidän touhuistaan ja sitten alkoi laulu ja soitto!

Rummut jylisivät ja rytmit raikui! Saatiin tervehdyksiä erilaisilta hengiltä, jotka puhuivat parantajien kautta. Touhu vaikutti toisinaan hieman teatraaliselta, kuin kesäteatterikatsomossa olisi ollut, mutta näyttäväähän se oli. Liikkeet ja tanssi olivat aika mahtipontisia, kun parantaja toisensa perään meni transsitilaan. Tuli oli elementtinä mukana, sillä valeltiin rintaa ja päätä ja sen päällä käveltiin. Me emme tuleen toki koskeneet, mutta katselimme silmät suurina.

Mahtava päivä upea kokemus, pakko myöntää!!

3.3.2009 TIUKKAA FAKTAA JA VISIITTI PORMESTARIN PAKEILLE

Mpigi Health Centressä on naisten-, miesten- ja lastenosasto, sekä osasto synnyttäville ja leikkaussali. Päivystys on auki 24/7 ja alueella toimii myös perhesuunnitteluklinikka neuvolatoimintoineen. Aids-klinikka on avoinna vastaanottamaan asiakkaita maanantaisin ja torstaisin ja jalkautuu tiistaisin ja perjantaisin sitten lähi kyliin.

Meidän aamut alkavat klo 7 aamupalalla ja jatkuvat klo 8 lääkärinkierrolla kahdessa ryhmässä eri osastoilla, jos lääkäri selviää ajoissa paikalle, sillä klo 9 meillä on yleensä erilaisia luentoja mm. aidsista, tubista, mielenterveydestä jne.

Klo 10 jakaannumme pienissä ryhmissä eri paikkoihin tutustumaan toimintaan ja tekemään itse kaikkea mitä nyt vaan voi tehdä. Vaikka Englanninkieli on yksi Ugandan pääkielistä, niin ns. kouluttamaton väestö sitä vähemmän osaa, vaan he puhuvat Lugandaa. Toisinaan yhteisen kielen puuttuminen tuo hieman hankaluutta, mutta kyllä sitä selviää, jos ei muuten niin hymyilemällä : D

Ensimmäisen viikon myös me "ei hoitajaopiskelijat" olemme täällä Health Centressä, mutta 10.3. tiistaista alkaen siirrymme pariksi viikoksi Kampiringisa nimiseen paikkaan noin 10 kilsan päähän. Kampiringisasta enemmän oitis, kun tiedän siitä jotain, mutta se on lapsille ja nuorille suunnattu paikka.

Päivän päätteeksi kävelimme Dr. Jubileen johdolla vierailulle Mpigin kaupungin pormestarin Joseph Lumu Mazuukun luo. Mikä vallaton persoonallisuus hän olikaan, sellainen ihana parrakas arvokkaasti harmaantunut mies, oikea itse sydämellisyys. Olo tuntui hyvin arvokkaalta häntä kuunnellessa J

Mpigin kaupungissa on kauppaa, puotia, toria, markettia ja kaikenmoista pikku yritelmää rintarinnan. Meidän pian jo varmaan tutuksi tuleva lähikauppamme on D.K. Super Market (Donkey Kong Marketti minun puheessani). Kylille on matkaa ehkä noin puolen kilsan verran, alamäkeä. Takaisin päin tullessa onkin sitten mukavaa henkihieverissä nousta vesiastioiden ja muiden ostosten kanssa kämpille köllöttelemään. KUNTO KASVAA KOHISTEN!

2.3.2009 HEDELMÄLLISTÄ ELÄMÄÄ MPIGISSÄ

Ihan alkuun kerron nyt vähän tästä paikallisesta tavasta liikkua. Aiemmin mainitsinkin jo Boda-bodat ja Matatut ja niitä täällä vilisee!

Matatu on mini-bussi, joka liikkuu ilman aikataulua, mutta suurin piirtein ennalta sovittua reittiä. Mukaan kyytiin mahtuu 12 ja liikkeelle lähdetään, kun paikat ovat täytetty, eli jos ensimmäisten asiakkaiden joukossa astut sisään, kannattaa varautua odottelemaan puolikin tuntia. Kiirehän täällä ei passaa olla, SILLÄ (tähän väliin on pakko mainita, että) NAINENKIN ON SITÄ ARVOKKAAMPI MITÄ HITAAMMIN HÄN KÄVELEE, ja sehän sopii minulle J. Mutta nyt takaisin matatuun. Odotellessa liikkeelle lähtöä, voit helposti shoppailla hedelmiä, vettä, sähkökärpäslätkiä, pähkinöitä, paitoja, kenkiä jne.. jne.. ja ihan suoraan ikkunasta, sillä kauppa se on joka kannattaa ja täällä on yritteliästä porukkaa.

Boda-boda taasen on mopo tai sellainen vähän niin kuin Pappa-tunturi, mutta jos olen aivan oikein ymmärtänyt se voi olla myös pyörä. Mopoja on kyllä enemmän liikenteessä. Kuljettajat / Boda-boda yrittäjät ovat koristelleet kulkuneuvoaan toisinaan viehkeillä nauhoilla, jotka roikkuvat reteesti tangosta. Heti kuskin takana on "matkustamo" eli värikkäällä muovikankaalla päällystetty vaahtomuovityyny. Boda-bodalla ihmiset täällä kuljeskelvat paikasta toiseen, oikeastaan ihan minne vaan ja toisinaan kolme tai neljäkin päällä. Itse en ole kyllä moiseen kyytiin vielä uskaltautunut, sillä mainittakoon, että Boda-bodat ovat yksi suurimpia liikenneonnettomuuksien aiheuttajia ja sen kyllä huomaa. Tuntuu, että kuljettajilla ei ole olemassa liikennesääntöjä, kun puikkelehtivat kaiken muun liikenteen seassa ja sitä liikennettä piisaa! Mutta pakko myöntää tähän perään, että himputin käteviltä vempaimilta ne epelit vaikuttaa J

No niin sitä on nyt asetuttu tänne Mpigin kylään tai kaupunkiin oikeastaan, mutta kun tämä niin kylältä tuntuu niin sitä tulee usein vain kyliteltyä :)

Tavattoman ihastuttava paikka on tämä, en voi kyllä muuta todeta! Vahan kuin oltaisiin mökkilomalla! Asutaan siis sairaalan alueella pienessä talossa, neljän hengen huoneissa ja meillä on taloudenhoitaja Juliet, joka kokkailee ihanaa perusevästä (peruna, riisi, pasta, soosit ja lisäksi Afrikkalaisia herkkuja kuten matookea, kassavaa, taivaallista maapähkinäkastiketta, makeaa pottua, BANAANIMUNKKEJA jne..) Ainakin ruoka on parempaa kuin edeltävässä paikassa =D Meillä on myös talkkari Brohan ja oma piha avokado- sekä banaanipuineen ja MÄ VIIHDYN, kuten kyllä kaikki muutkin!

Dr. Jubilee on täällä sellainen luottohahmo meille, tämä ihana miekkonen näkee tavattomasti vaivaa meidän eteen järkätessään meille luentoja ja vierailuja ja hän on aidon kiinnostunut meistä ja siitä että saamme harjoittelusta irti sitä mitä pitää! Pohti oikein otsa rutussa mitä meille yhteisöpedagogeille voisi tarjota. Myös Sr. Fausta, joka toimii Mpigi Health Centren ylihoitajana, järjestelee paljon asioita meidän hyväksemme.

Dr. Jubileen johdolla me olemme menossa tutustumaan moniin isoihin herroihin ja rouviin täällä Mpigissa. Tuntuu että olemme todella arvovaltaisia vieraita ja sehän on mukava juttu!

Tänään aloitimme Mpigin vierailut alueen terveysjohtajan luota, etenimme hänen johtajansa luo ja lopulta menimme vielä ministeritason vierailulle. Toisinaan on hassua vaan kun täällä tämä välittömyys näkyy kaikkialla, esim. samalla kun korkea-arvoinen rouva tai herra keskustelee kanssamme päivän polttavista asioista saattaa hän kaivella nenäänsä, hihii. Toinen ryhmämme tulkitsema paikallinen tapa on kuljeskella/istuskella käsi housussa/hameessa kuten Al Bundy konsanaan Pulmusissa! =D

Illat pimenevät n. klo 19 ja sitten alkaa malariasääskien ruokailu-aika! Aurinko nousee samoin n. klo 7 aamulla. Tähän on kyllä hankala ollut totuttautua, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee. Sadetta on tullut lähinnä öiseen aikaan... ja silloin on kiva maata sängyssä ropinaa kuunnellen..

Mutta jos erehdyit luulemaan, että elelemme täällä rauhassa ja hiljaisuudessa niin ehei! Heinäsirkat sirittävät muuten aika pirskatin kovaa, kukot alkavat kiekumaan heti neljän jälkeen, Islamin uskoisten aamumessut alkaa kukonlaulannan jälkeen ja musiikkikin tuntuu pauhaavan aika aamutunneille kylillä. Mutta mitäpä pienistä, ihanaa täällä on!

25.2.-1.3 2009 RANTAUTUMINEN JA KADOTETUT TEKSTIT!

Tähän ajanjaksoon mahtui orientoitumista Ugandaan, Kampalan aikaa. Ne "onnelliset" jotka seurasivat webbisivuillani olevaa päiväkirjaa, lukivat tekstini silloin, mutta kun tämä tietotekniikka on mitä on, eikä sitä pieni ihminen aina ymmärrä, niin ne alkuperäiset tekstit ovat kadonneet avaruustuulien mukana menneisyyteen. Mutta ei se mitään CARPE DIEM! :D

Orientoitumisviikko oli pirskatin tiivis ohjelmainen, siihen mahtui ihan simona vierailuja ministeriöön, museoon, kouluille ja sitä rataa. Eniten käytetty tervetuliaisfraasi oli YOU ARE MOST WELCOME! Hehee. Ja vierailupaikasta riippumatta vieraskirjat tuli täytettyä viimeistä henkilöä myöten, ai hurjaa... Miten sitä aina keksikin niihin kirjoihin jonkun omaperäisen tervehdystekstin... (ai keksi vai...)

Ensimmäisen sunnuntain kohokohta oli Namiremben ISO kirkko, jossa Jumalanpalveluksia "ajettiin" liukuhihnalla englanniksi ja lugandaksi, MUTTA mikä parasta siellä oli karaokevehkeet ja sanat hienosti oli telkkarista luettavissa, MAHTAVAA!

En ollut ainoa yksilö joka siellä kiekui naama punaisena, huh huh. Olipa jyhkeetä!

24.2.2009 and the journey begins!

Im on a train and already in Mikkeli, the town where I do my studies, WOOHOO!!

Last night was a good night, I SLEPT!!! I have had a lot of problems with this malaria medication, they literally steel my dreams away...

I have hugged my son Nikolas many many MANY times, Muusa "The Cat" was purring, spinning, running...
I love my family and I know that they get along nicely without a mother aroud for a short time like 3 months ;)

My father took me to the train and I talked with my mother on a phone little time ago... my aunts, cousins, uncles, all relatives and friends around the world are calling, sendind text messages..

I FEEL LOVE and I AM LOVED!

Excited
Luminous
Thrilled
Giggly :P
An adventuress

That is ME!!

Lines are now closing in Finland, to be reopened in UGANDA!

20.2.2009 Ok, yeah... so... hmmm...

Few lines in English also :)

I am Pia Järvinen, a mature student from Kuopio, Finland.
Right now Im studying in Míkkeli University Of Applied Sciences in Campus of culture and Youth Work. When I "grow old" ( Im only 39 now :P ) I will be a Community Educator, but Im also a nurse.

Why Uganda?

Why not ? :P

Because I "have to do" my practical training, I decided that now I have my chance to do it in abroad. Africa is something where I have always wanted to go and In Finnish University of Applied Scieces "system" has a programme called HADCO (Health Africa Development Cooperation Organisation), so that was it! My choice! :)

What do I do in Uganda then??

First of all I will be there about 3 months (24.2.-22.5.) and it is time for my practical training.
First week is an orientation week in Kampala, the capital of Uganda. We are having some lessons there and shopping :) and just learn some HAKUNA MATATA! =DD

Next 4 weeks we are in a small village called Mpigi, it is about 30-80 kilometers from Kampala (depends on who you are asking, hehee)

The rest of the time... lets see, I will tell later, BUT there is a lot of opportunities to have a great training e.g. Caring Hands www.caringhandsuganda.org (this is something I would love to be with) then of course prisons for young people, orphanages for HIV-positive children..

21.2.2009 Aamun kuiskaus... shhh...

Toiset päivät ovat parempia kuin toiset, kyllä sen ymmärrät..
Kovin paljon on myös itsestäs kiinni, miten tämänkin kuvan värität..
(se on STELLA yhtyettä tämä ja laulu Aamun Kuiskaus...)

Tähän aamun heräilin klo 6.. nukuin ihan mukavasti joskin vähän. Koulutehtävät hieman pyörii mielessä, kun niitä on nyt tässä väkerretty. Kyllä tämä tästä!

Mietiskelin tässä sitäkin, että miten ihanasti olen saanut tukea kaikilta ystäviltä ja sukulaisilta ja.. KAIKILTA! Monet onnenitkut on itketty, kun on huomattu, että niin ne asiat vaan aina suttaantuu!! Se on sitä secretiä parhaimmillaan! :D

Nyt kouluhommien kimppuun!
Ensin verkkoviestintä lopullisesti purkkiin ja sitten johtamistehtävä!
JOO!

20.2.2009 JA PUNTIT TUTISEE!!!

Mitä ihmettä, eikö minun valtuuttamani kotitonttu olekaan päivittänyt tätä sivustoa!? No johan on markkinat!!! Hehe...
Joo, noh pannaas nyt tuulemaan!
Muille sivuille tuonne jo kirjoittelinkin jonkin verran täydennystä, nyt sitten enemmän tunnelmistani.

Jäin todellakin sitten opintovapaalle 1.2. alkaen ja vuoden loppuun aattelin olla, WOOHOO ja että on ollut KIIRE!!
Kouluhommia häthättää tehty jne..

Rokotukset on otettu ja niistä on pyörtymättä selvitty, ohhoh!
Malarialääkkeen (Lariam) aloitin 9.2. ja oikeestaan ei tässä mittään muita suuremmanluokan sivuoirehia ole ollut, kuin tää unettomuus... Viime yönä heräsin klo 3 ja väkisin makoilin sängyssä klo 5 saakka kunnes luovutin suosiolla. Tunnin päiväunoset on kyllä nyt napattu.

Neljän päivän päästä ois sitten lähtö, IHANAA!

ps. mulla on muuten ISO punainen matkalukku ;) ja toki rinkka myös KIITOS ANNI JA ULF!! <3

kehitysyhteistyön puitteissa saa ottaa 2x23kg + käsimatkatavarat ;)

15.10.2008 keskiviikko ja saigonilla

No, nythän kävi niin että.
Selkä on pipi ja viikko pittää sen kanssa rauhotella ja katsotaan mitä tuleman pitää. Kävin työterveyslääkärillä tänään ja aattelin mielessäni, että käväsempäs samalla terkkarin juttusilla, josko hän pistäisi mulle sen tetanuksen näin alkajaisiksi niin saisi tän rokotusrumban alkuun, mutta kuinka ollakkaan!! Minä, rokotuskammoinen hoitaja, UNOHDIN sen.. =D
Joopas joopas...

Onhan päivä vielä huomennakin...
ja ylihuomenna...

Nyt kävelylle, ei oikein kärsi istuu, maata eikä seistä!

Luin hieman kotiin palattuani nettiä ja kas kummaa miten kiva juttu osui silmiini www.fida.info sivuilla:

Suomalaisnaisen perustama hyväntekeväisyysjärjestö saa Ugandan valtion vienninedistämispalkinnon
– Paperihelmet palauttavat itseluottamuksen ja antavat toimeentulon hiv-positiivisille naisille

HIENOA!

13.10.2008 maanantai... *sigh*

Saanko sanoa että olen vitun väsynyt? Saanko?
Tuntuu että minulla ei ole elämää, vapaa-aikaa... kolmivuorotyö, yksinhuoltajuus ja uuden ammatin opiskelu... Voi tuota pyhää kolminaisuutta!

JOO JOO! Tottakai tiesin mihin ryhdyn, mutta ei se pois sulje sitä tosiasiaa, etteikö saisi väsyä! Eikä tässä nyt ole siitä varsinaisesti kyse, sillä olisin varmaan entistä vittuuntuneempi, väsyneenpi ja burn-out:ssa jos en olisi nyt tässä missä olen.
Nyt vaan on niin, että olen väsynyt ja aika ei riitä siihen mihin sen pitäisi...

Päässäni teen itselleni rokotusohjelmaa, lasken opintopisteitä, teen ruokaa, mietin milloin oli minkäkin tehtävän palautus ja missä välissä sen teen ja luuttuan lattiat ja menen iltavuoroon. Kuinka haen apurahoja, missä vaiheessa olisi järkevintä laittaa hakemus koulutusrahastolle opintovapaan "palkasta". Pyykkikone päälle ja sitten olisikin Kelan asiat, lainojen suoraveloitukset ja yövuoro! Opinnäytetyö... Terve Afrikka-verkosto. Harjoittelusopimus, opintosuunnitelma... Lal-laa...
KAIKKI!

RELAA VÄHÄN PIA!
CARPE DIEM ja lopussa KIITOS seisoo, PERKELE!

10.10.2008 Tiinan synttärit ja perjantai :)

Mikkelistä kotiuduttu ja kolmen illan putki alkaa... töissä..
Mikkelistä tuliaisina iso pino reseptejä ja kaikenlaista muuta tietoa, mutta NYT pitemmittä puheitta hyppään satulaan ja pyyhällän töihin..
...to be continued...

6.10.2008 maanantain kirkkaus, sateisuus, kirkkaus, sateisuus...

uuhhh.... pitkät on päivät takana, voi jösses... Tajusin lauantaina nukkumaan mennessäni, että olin ollut 37 tuntia valveilla ja ei ollut uni sen jälkeen kovinkaan levollista, mutta tästä se taas palautuu.
Hereilläolo tunteihin mahtu kyllä vaikka mitä mukaan!! Didgeridoo kurssia ja kiertoilmahengitystä kera Natalian ja Tainan, VAU! Ihan mahtava soitin on se kerrassaan. Tehtiin kaikki omat harjoitussoittimet ja jamiteltiin oikein jylhillä äitimaan sekä hienoilla avaruudellisilla soundeilla!
Kouluun Mikkeliin taas huomenna muutamaksi päiväksi hyvillä mielin, kun äikän tehtäväkin tuli palautettua ajoissa tänään, äsken, kun viimenen palautuspäiväkin oli tänään! Jätänkö minä muka viime tippaan? :p
Huomenna ois hops keskustelu Sarin kanssa, keskiviikkona terkkarin kanssa tapaaminen rokotuksiin ja malarialääkkeisiin liittyen... apua... rokottaminen on kamalaa ja pyörryttävää.... grrr...
Nyt pesukoneesta vaatteet kuivumaan, kuivat pakataan kassiin ja mennään nukkumaan sassiin. Juna starttaa aamulla klo 8:20!

Syksyn ruska on tänä vuonna niin kaunis!

3.10.2008 aikainen perjantai aamu

Taas 1 yövuoro takana... ihan saakelinmoinen selkäkipu alko taas jostain, mistä lie. Fysioterapeutti kyllä avasi multa SI-nikamien lukot, mutta oisko pientä stressinpoikasta ilmassa, kun noin alko oireilemaan, tiiä häntä. Mutta katsellaan, päivä kerrallaan CARPE DIEM!
En saanut laitettua koulutusrahaston juttuja vielä eteen päin, kun olisin halunnut tehdä sen verkossa ja se vaatii tunnistautumisen pankkitunnuksilla ja käytän sampoa ja kas kummaa... sampo ei pelittänytkään HAH!

Mistäköhän sais halvat lennot Ugandaan...?

1.10.2008 keskiviikko

Yövuorossa tässä olen ja täyttelin juuri KOULUTUSRAHASTOn hakemusta ja mietin miten kaikki asiat aina vaan kuitenkin järjestyy parhaiten päin...
Uskomatonta on ajatella, että vuonna 2007 olleet KRIISIT ja elämän suunnanhaut ovat taakse jäänyttä, mutta hyvin paljon minua kasvattanutta, elämää.
Silloin mietin nykyistä työtäni, hankalaa sairasteluani ja miten niistä kaikista selvitään. Nyt olen aikuisopiskelija ja jäämässä helmikuun alusta KOKO ensi vuodeksi opintovapaalle!! Ja lähdössä vielä työharjoitteluun UGANDAAN!!

VOE ELÄMÄN KEVÄT!

Kävin tänään sokoksella 3+1 päivää hulinassa pyörimässä ja olipas siellä kauniin punaisia ISOJA matkalaukkuja tarjouksessa... täytyy varmaan vihjata asiasta joulupukille :) ja sen uuden kameran tartteisin kanssa... voih ja auh, no katsellaan.