JALKA JA MINÄ
Mä kinttu koholla taas kerran makoilen,
onkalo koivessani nyt vaatii sen.
The Surgeryn Doctor Stockley,
sitä kerran mulkaisi vaan.
Sanoi et tää päättymätön tarina
viimeisen luvun saa!
Hunajavesi haavani hoidelkoon,
muuten kohta jalka tai mieli poikki on.
Kuitenkin positiivisin mielin, mä koipeani katselen.
Siihen arpi jää,
on Afrikan purema se!
Jalka ja minä - Ugandassa
Jalka ja minä - Kampalssa
KINTTU ja minä - Päiväntasaajallaaaaaaaa!!
xD
Heräsin tähän kauniiseen sävelmään ja omiin sanoituksiini tänä aamuna ja päätin jakaa kokemukseni kanssanne rakkaat hunajaiseni!
Sävelhän on siis Dingo yhtyeen laulusta Sinä ja MInä.... uuhhh... hottia..
Kyllä nauratti kun tajusin silmät avattuani että JOO, sellasta peliä.
Mutta ei siinä kaikki!
Toissa yönä näin unta HADCO ystävästäni Sannasta, joka oli onnellisesti mennyt juuri avioon komean ortopedin kanssa! ONNEA Sanna!
Mutta mitäs kummaa, sen sijaan että me olisimme ostaneet heille häälahjoja he päättivätkin luovuttaa häälahjan vieraille! Ja ei sen vähempää ollut luvassa kuin polventähystykset jokaiselle juhlavieraalle!!!
Aikamoista... mut kiitos Sanna :D
keskiviikko 22. heinäkuuta 2009
sunnuntai 19. heinäkuuta 2009
Pika pikaa Putapikaan!
Putapika, se on kuulkaas mielisairaala se, tässä Kampalassa. En ole itse kyllä toistaiseksi hoidon tarpeessa, mutta nimi on hassu =D
Putapikasta tuleekin mieleeni "kivinainen". Hän on tällainen, Suomalaisittain sanottuna, avohoidossa olevan Putapikalainen. Nainen, joka melkein joka päivä on "töissä" ison tien keskellä olevan kivipaaden vieressä. Työkseen hän nostaa narulla "pehmustettua" kivenjärkälettä kivipaaden päälle. Työllistää siis itse itsensä ja viettää aina lakisääteiset kahvi- ja lounastauotkkin eväsrasioineen.
Kadehdittavat hauis-lihakset sillä naisella muuten, sanoi Pia kun omia allejaan löllytteli, HAH!
Pitäskö kertoa yksi toinen juttu... tai no annan vinkin ja se kuuluu näin:
VOI FLUKLOKSASILLIINI SENTÄÄN!
Nooo, arvauksia!?
Joo... kokemusjalka sai taas tulehduksen... ei jymmärrä, ei jymmärrä...
Se ISO kraateri, jonka läpi vilkuttelin jopa Kiinan lapsille, on parantunut, mutta se sama pieni onkalo, joka siinä on ollut pitkään, ei vaan meinaa parantua ja taas on antibiootit päällä.. en tiiä... periks en anna, mutta ketuttaa isosti!
~~~~~
Se on sunnuntai-ilta pitkällä... takana tosi kiva viikonloppu! Perjantain aloitin ostamalla itselleni hopeisen Afrikan kartan kaulaan (katso profiilikuva ;) ) ja kävin oikein turisteilemassa. Ajelin matatuilla ristiin rastiin ihmisvilinässä ja löysin tien Kasubi Tombseille, elikkäs kuninkaiden haudoille. Illan päätteeksi istuskelin kahvilabaarissa menoa ihmettelemässä.
Lauantaina tuuli taas Kalaharin viileät aavikko tuulet. Suuntasin matkani Bahai temppeliin ihan toiselle puolelle Kampalaa. AIVAN ihanat näkymät korkealta vuorelta Kampalan ylle ja temppeli muistutti minua Kerimäen julmetun suuresta puukirkosta :O Sulkivat paikan vaan niin nopeasti, etten kerennyt edes kissaa sanomaan kun oli jo poistumisen aika. Mutta sinne temppelille menen joku päivä oikein oleilemaan ja hengittämään rauhaa, ihana paikka, kaunis luonto ja erittäin ihanaa seuraa :)! Matka kotiin ruuhkassa kestikin sitten puoltoista tuntia, nam... mutta mahtavan näköistä on tuo elo pimeänkin tullen. Öljylamppujen loisteessa kauppa käy, myydään hedelmiä, pesusieniä, milloin mitäkin, käytettyjä kenkiä tai vasta valmistettuja sänkyjä, ihan sama kunhan kauppa käy. Mammat istuu pikku tuoleillaan ja paahtaa maissia chakoilla, rolexit tirisee pannussa... tämä on KAMPALA, AFRIKKA!
Tänään sunnuntaina otimme vastaa vieraita USAsta ja vietimme Millan kanssa oikein tyttöjen iltapäivää romanttisen komedian merkeissä elokuvissa ja kunnon illallisella Quality Cutsissa, aaaah se jäätelö siellä on syntisen hyväääääähhh...
Tästä on hyvä aloitella huomenna uusi viikko, maanantai. Työ kutsuu aamu kello 8, ihanaa!!!
*halaus*
Putapikasta tuleekin mieleeni "kivinainen". Hän on tällainen, Suomalaisittain sanottuna, avohoidossa olevan Putapikalainen. Nainen, joka melkein joka päivä on "töissä" ison tien keskellä olevan kivipaaden vieressä. Työkseen hän nostaa narulla "pehmustettua" kivenjärkälettä kivipaaden päälle. Työllistää siis itse itsensä ja viettää aina lakisääteiset kahvi- ja lounastauotkkin eväsrasioineen.
Kadehdittavat hauis-lihakset sillä naisella muuten, sanoi Pia kun omia allejaan löllytteli, HAH!
Pitäskö kertoa yksi toinen juttu... tai no annan vinkin ja se kuuluu näin:
VOI FLUKLOKSASILLIINI SENTÄÄN!
Nooo, arvauksia!?
Joo... kokemusjalka sai taas tulehduksen... ei jymmärrä, ei jymmärrä...
Se ISO kraateri, jonka läpi vilkuttelin jopa Kiinan lapsille, on parantunut, mutta se sama pieni onkalo, joka siinä on ollut pitkään, ei vaan meinaa parantua ja taas on antibiootit päällä.. en tiiä... periks en anna, mutta ketuttaa isosti!
~~~~~
Se on sunnuntai-ilta pitkällä... takana tosi kiva viikonloppu! Perjantain aloitin ostamalla itselleni hopeisen Afrikan kartan kaulaan (katso profiilikuva ;) ) ja kävin oikein turisteilemassa. Ajelin matatuilla ristiin rastiin ihmisvilinässä ja löysin tien Kasubi Tombseille, elikkäs kuninkaiden haudoille. Illan päätteeksi istuskelin kahvilabaarissa menoa ihmettelemässä.
Lauantaina tuuli taas Kalaharin viileät aavikko tuulet. Suuntasin matkani Bahai temppeliin ihan toiselle puolelle Kampalaa. AIVAN ihanat näkymät korkealta vuorelta Kampalan ylle ja temppeli muistutti minua Kerimäen julmetun suuresta puukirkosta :O Sulkivat paikan vaan niin nopeasti, etten kerennyt edes kissaa sanomaan kun oli jo poistumisen aika. Mutta sinne temppelille menen joku päivä oikein oleilemaan ja hengittämään rauhaa, ihana paikka, kaunis luonto ja erittäin ihanaa seuraa :)! Matka kotiin ruuhkassa kestikin sitten puoltoista tuntia, nam... mutta mahtavan näköistä on tuo elo pimeänkin tullen. Öljylamppujen loisteessa kauppa käy, myydään hedelmiä, pesusieniä, milloin mitäkin, käytettyjä kenkiä tai vasta valmistettuja sänkyjä, ihan sama kunhan kauppa käy. Mammat istuu pikku tuoleillaan ja paahtaa maissia chakoilla, rolexit tirisee pannussa... tämä on KAMPALA, AFRIKKA!
Tänään sunnuntaina otimme vastaa vieraita USAsta ja vietimme Millan kanssa oikein tyttöjen iltapäivää romanttisen komedian merkeissä elokuvissa ja kunnon illallisella Quality Cutsissa, aaaah se jäätelö siellä on syntisen hyväääääähhh...
Tästä on hyvä aloitella huomenna uusi viikko, maanantai. Työ kutsuu aamu kello 8, ihanaa!!!
*halaus*
lauantai 18. heinäkuuta 2009
pieniä ISOJA asioita
...ohhoh...
kuvia ei saa ladattua, kun ei niin ei. Olen pimennossa päiväntasaajalla... netti on ollu ihan änkyrä ja "mun" puhelinyhtiöni MTN oli poissa kunnon toiminnasta pari päivää, MUTTA tässä tätä taas näköjään mennä porskutellan :)
Tuntuu ihan kauheelta ajatella miten taas tähän asioita kirjoittaisi kun on niin monta juttua päässä, hmmm..
Simanyi... en tiedä.
Yleensä itse vastaan moiseen kysymykseen toiselle kun hän moisen kysymyksen esittää, että aloita alusta. KA, kuinkas se nyt yllättäen tuntuukin niin perin hankalalta, hehee.
Suomivieraat Liisa ja kumppanit lähtivät kotiin ja meillä oli aivan ihanat läksiäiset! Naiset tanssivat ja lauloivat jälleen kerran, siihen rummutukseen ja rytmeihin ja KAPAPALAan ei vaan voi kyllästyä.
Läksiäisjuhlassa jaettiin "kuudenkympin" lahjat ja olisittepa nähneet sen iloisesti kiljahtelevan ja hyppelevän naislauman (muutama mieskin toki "GENDER BALANCE, gender balance")kun he saavit päälaella keikkuen suuntasivat peräkanaa koteihinsa Caring Handsiltä Mbuya Hilliltä. Mahtava näky! (Laittaisin siitä oitis kuvan, jos vaan tämä niitä vastaanottaisi)!
Kaiken ilon ja mellastuksen keskellä näkee toki surua, sairauksia ja murheita... Kun voimat loppuu, niin mikä avuksi. Sellainen ajatus oli mielessä usein illalla 8.7.
Työpäivä oli ohi ja kävelin taloltani Happosille, kun eräs Carin Handsin naisista huusi nimeäni. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta seurasin häntä vihreälle rautaportille joka sulkee asuinalueemme ja portin takaa löytyi uupunut matkalainen, Rose Mary.
Hän oli juuri käynyt toimistollamme ennen sulkemista. Oli päässyt pois sairaalasta, mutta oli edelleen heikkona. Siinä hän nyt oli kohdannut voimiensa ehtymisen, heti portin ulkopuolella ja makasi maassa keskellä tietä. Kahdestaan autettuna saimme Rose Maryn jalkeille ja talutettua takaisin.
Lähdimme illan kähmässä työtoverini Justinen kanssa saattelemaan heikkoa naista kotiin taksilla. Rose Mary lepäsi pää sylissäni koko matkan ajan ja hoki webale webale webale... kiitos kiitos kiitos... jatkuvana nauhana. Täällä usein ihminen kohtaa hyljätyksi tulemisen kun sairastuu vakavasti, kukaan ei oikein halua olla lähellä, ettei "karma" tartu, joten huolenpito ja lähellä olo on kultaakin kalliimpaa. Pienet asiat on ISOJA!
Muistan, kun siinä Rose Maryn kotona, tulitikkolaatikon kokoisessa likaisessa huoneessa, syvällä slummialuetta, maalattialla seistessäni ajattelin, että tässä minä seison 80 euron rintaliivit päälläni ja tällä naisella ei ole edes kunnon patjaa millä maata... Vastakohdat ovat joskus niin järkyttäviä, että sieluun sattuu ja sitä on hankala selittää. Mutta sellaisten asioiden ei pidä antaa masentaa mieltä... Minä olen jokatapauksessa täällä ja annan ja saan, nautin maailmankansalaisuudesta ja vilpittömin sydämin teen tätä työtä mitä teen, vaikka sitten 80 euron tissiliivit päällä... Elämä on... Noh, tämä oli tällainen tarina.
~~~~~
Yöt ovat olleet ajoittain hankalia, sillä olen elänyt keskellä satua nimeltä Sammakko vesitankissa! Tiedättehän sen tarinan kun Prinsessa suutelee sammakkoa ja siitä muuntautuukin hetkessä kas upea Ylkä! No joo. Minun Plinssini kutsuu minua KUULUVASTI KURNUTTAEN takapihalla olevassa vesitankissa ja kun tankki vielä tuhatkertaistaa jo ennestää yössä upeasti kumahtelevan kurnutuksen, voitta vaan uskoa että siinä ropisee uni silmästä. Joku ilta menen ja pussaan sitä myrkkykonnaa, hittolainen! =D
Yöllisiä ääniä tänne villiin Afrikkaan toki mahtuu muitakin! Läheiseltä Acholien alueelta kuuluu oikein Tarzan elokuvistakin tuttua viidakkorummutusta ja kiljuntaa aika-ajoin. Iibis linnut rääkyy järkyttävästi ja sehän villitsee pihallani olevat vahtikoirat hurjaan haukuntaan, josta taas naapuripihan koirat häiriintyy ja alkaa haukunnan jne.. jne... Ja kun Afrikassa ollaan niin täällä on toki käärmeitäkin, ihan sellaisia pieniä ja ystävällisiä Kobra merkkisiä muun muassa. Niitä tässä asuinalueellammekin mennä suhisee. Mutta ettei menisi ihan liian villiksi niin täällä on todella paljon kauniita, isoja ja värikkäitä hämäkke.. EIKUN perhosia myös!!! hihi.
Hassu olo! :P
Lopettaskohan tähän.... hmm... ok :)
No moi!
kuvia ei saa ladattua, kun ei niin ei. Olen pimennossa päiväntasaajalla... netti on ollu ihan änkyrä ja "mun" puhelinyhtiöni MTN oli poissa kunnon toiminnasta pari päivää, MUTTA tässä tätä taas näköjään mennä porskutellan :)
Tuntuu ihan kauheelta ajatella miten taas tähän asioita kirjoittaisi kun on niin monta juttua päässä, hmmm..
Simanyi... en tiedä.
Yleensä itse vastaan moiseen kysymykseen toiselle kun hän moisen kysymyksen esittää, että aloita alusta. KA, kuinkas se nyt yllättäen tuntuukin niin perin hankalalta, hehee.
Suomivieraat Liisa ja kumppanit lähtivät kotiin ja meillä oli aivan ihanat läksiäiset! Naiset tanssivat ja lauloivat jälleen kerran, siihen rummutukseen ja rytmeihin ja KAPAPALAan ei vaan voi kyllästyä.
Läksiäisjuhlassa jaettiin "kuudenkympin" lahjat ja olisittepa nähneet sen iloisesti kiljahtelevan ja hyppelevän naislauman (muutama mieskin toki "GENDER BALANCE, gender balance")kun he saavit päälaella keikkuen suuntasivat peräkanaa koteihinsa Caring Handsiltä Mbuya Hilliltä. Mahtava näky! (Laittaisin siitä oitis kuvan, jos vaan tämä niitä vastaanottaisi)!
Kaiken ilon ja mellastuksen keskellä näkee toki surua, sairauksia ja murheita... Kun voimat loppuu, niin mikä avuksi. Sellainen ajatus oli mielessä usein illalla 8.7.
Työpäivä oli ohi ja kävelin taloltani Happosille, kun eräs Carin Handsin naisista huusi nimeäni. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta seurasin häntä vihreälle rautaportille joka sulkee asuinalueemme ja portin takaa löytyi uupunut matkalainen, Rose Mary.
Hän oli juuri käynyt toimistollamme ennen sulkemista. Oli päässyt pois sairaalasta, mutta oli edelleen heikkona. Siinä hän nyt oli kohdannut voimiensa ehtymisen, heti portin ulkopuolella ja makasi maassa keskellä tietä. Kahdestaan autettuna saimme Rose Maryn jalkeille ja talutettua takaisin.
Lähdimme illan kähmässä työtoverini Justinen kanssa saattelemaan heikkoa naista kotiin taksilla. Rose Mary lepäsi pää sylissäni koko matkan ajan ja hoki webale webale webale... kiitos kiitos kiitos... jatkuvana nauhana. Täällä usein ihminen kohtaa hyljätyksi tulemisen kun sairastuu vakavasti, kukaan ei oikein halua olla lähellä, ettei "karma" tartu, joten huolenpito ja lähellä olo on kultaakin kalliimpaa. Pienet asiat on ISOJA!
Muistan, kun siinä Rose Maryn kotona, tulitikkolaatikon kokoisessa likaisessa huoneessa, syvällä slummialuetta, maalattialla seistessäni ajattelin, että tässä minä seison 80 euron rintaliivit päälläni ja tällä naisella ei ole edes kunnon patjaa millä maata... Vastakohdat ovat joskus niin järkyttäviä, että sieluun sattuu ja sitä on hankala selittää. Mutta sellaisten asioiden ei pidä antaa masentaa mieltä... Minä olen jokatapauksessa täällä ja annan ja saan, nautin maailmankansalaisuudesta ja vilpittömin sydämin teen tätä työtä mitä teen, vaikka sitten 80 euron tissiliivit päällä... Elämä on... Noh, tämä oli tällainen tarina.
~~~~~
Yöt ovat olleet ajoittain hankalia, sillä olen elänyt keskellä satua nimeltä Sammakko vesitankissa! Tiedättehän sen tarinan kun Prinsessa suutelee sammakkoa ja siitä muuntautuukin hetkessä kas upea Ylkä! No joo. Minun Plinssini kutsuu minua KUULUVASTI KURNUTTAEN takapihalla olevassa vesitankissa ja kun tankki vielä tuhatkertaistaa jo ennestää yössä upeasti kumahtelevan kurnutuksen, voitta vaan uskoa että siinä ropisee uni silmästä. Joku ilta menen ja pussaan sitä myrkkykonnaa, hittolainen! =D
Yöllisiä ääniä tänne villiin Afrikkaan toki mahtuu muitakin! Läheiseltä Acholien alueelta kuuluu oikein Tarzan elokuvistakin tuttua viidakkorummutusta ja kiljuntaa aika-ajoin. Iibis linnut rääkyy järkyttävästi ja sehän villitsee pihallani olevat vahtikoirat hurjaan haukuntaan, josta taas naapuripihan koirat häiriintyy ja alkaa haukunnan jne.. jne... Ja kun Afrikassa ollaan niin täällä on toki käärmeitäkin, ihan sellaisia pieniä ja ystävällisiä Kobra merkkisiä muun muassa. Niitä tässä asuinalueellammekin mennä suhisee. Mutta ettei menisi ihan liian villiksi niin täällä on todella paljon kauniita, isoja ja värikkäitä hämäkke.. EIKUN perhosia myös!!! hihi.
Hassu olo! :P
Lopettaskohan tähän.... hmm... ok :)
No moi!
tiistai 7. heinäkuuta 2009
sunnuntai 5. heinäkuuta 2009
Kommentoinnista
Huomasin että asetukset olivat hassusti siten, ettei muut kuin kirjautuneet käyttäjät saaneet kommentoida blogiani. Nyt asetukset ovat muutettu ja kaikilla on mahdollisuus laittaa sananen tai muutama niin halutessaa.
Kiitos - Webale!
Nam.
Kalaharin tuulet
Päivät ovat pyörähtäneet nopeasti. Tänään on puhaltanut kova tuuli, Kalaharin tuuli, etelästä. Päivä on muuten ollut kuuma ja kaunis.
Sunnuntain kunniaksi vierailin kokemusjalkaa näyttämässä tutussa sairaalassa The Surgeryssä. Jalka paranee hienosti, Suomen visiitin aikana tehty pienehkö operaatio oli paikallaan. Kokemusjalka piti niin sanotusti perata pohjamutia myöten auki! Nyt luonnonhunaja haude hoitaa loput ja pian minulla on muistona vain "Afrikan pureman" arpi :D
Sitä taitaapi olla puolisentoista viikkoa kun viimeksi pääsin tänne kirjoittelemaan. Välillä ei ole ollut nettiä ja toisinaan vaan on niin väsy päivän jälkeen ettei ole jaksanut muuta kuin pelata erän tai pari täppiä :D
Täppi on muuten hauska korttipeli, jonka olen nyt tässä Happosilla oppinut, Kannattaa lähteä Afrikkaan vapaaehtoiseksi!!! Heh!
1.7. oli rankka aamu... Ulla lähti takaisin koto Suomeen ja kyyneleiltä ei säästytty... mutta 29.6. meillä oli läksiäisjuhlat. Caring Handsin naiset oli kaikki kutsuttu, samosat ja erilaiset hedelmät ja kakut koristivat pöytää, pidettiin puheita, halattiin monta kertaa ja ennenkaikkea tanssittiin ja laulettiin rummutuksen tahtiin! Oli aivan mahtavat kemut. Oli ihana nähdä miten nämä useat naiset olivat laittautuneet parhaimpiinsa, mekot olivat kauniit ja kampauksetkin uudistetut. On uskomatonta, kun tietää millaisista mutamajoista muutamat heistäkin ovat juhliin saapuneet... uskomatonta.
Kesäkuun viimeisenä oli minulla aikamoinen esiintyminen. Kuunteleppa tätä!
Kampalan Public Health Nurses Collegen virallinen avajaispäivä oli silloin ja sinne oli tullut kutsu HADCOlle. HADCO on siis se järjestö jonka kautta olin Ugandassa ensimmäisen 3 kuukautta tekemässä työharjoitteluani.
No mutta siis, kun kenelläkään Suomesta ei ollut tilaisuutta tulla edustamaan HADCOa juhlaan, niin minua pyydettiin... VAU! Sanoin heti että tottakai, sen enempää ajattelematta!
Juhla oli hulppea ja enpä ole ennen pitänyt puhetta keskellä niin suurta ihmismäärää, varsinkaan kun yleisössä istui ministereitä ja paljon muita korkea-arvoisia henkilöitä... Mutta HYVIN MENI! Minähän ihan nautin tilanteesta :D
Mitäs muuta... NO VAIKKA MITÄ!
Ulla kun lähti, niin samantien tuli vieraita Suomesta, sillä vieraiden määrähän on pakko olla vakio! Tosin Ullan korvasi 4 henkilöä!!!
Suomen Caring Handsin keulahahmo, ihana Liisa, seurueineen tuli Kampalaan viihtymään ja tekemään vähän töitäkin siinä sivussa. Vietettiin heidän kanssa sellainen rivakkaräväkkä "kuudenkympin päiväkin". Se tahtoo sanoa sitä, että mentiin marketeille ja ostettiin 60 saippuapötköä, 60 isoa pesuvatia, 60 kahden kilon sokeripussia, 60 voirasiaa, 60 pakettia teetä ja 60 kahden kilon pussia puurojauhoja! Suomesta oli tullut lahjoitusrahoja ja niitä sitten aloitettiin jakamaan tuotteiden muodossa.
Kun minä vaan voisin sanoin kuvailla kaikkien tähän mennessä lahjoituksen saaneiden naisten ilmeet, eleet ja kiitoksen sanat... Laitan kuvia heti kun saan niitä tänne liitettyä (ei onnistu nyt jostain syystä)... UPEA PÄIVÄ SLUMMISSA!
<3
<3
<3
Eilen muutin uuteen kotiin, ISOON valkoiseen taloon! Tässä compaundilla jossa Caring Hands sijaitsee on muutama Suomalaisten asuttama talo ja nyt yksi niistä jäi tyhjäksi. Iso valkoinen kaksi kerroksinen talo, kauniine puutarhoineen, terasseineen, sisustuksineen, kolmine koirineen (Nippe, Topi ja Pimu) sekä kissa Nappi, talonmies, taloudenhoitaja, yövahti ja minä, Pia, sen kaiken keskellä.. uuuhhh... aikamoista. Elelen ja oleilen tässä nyt sitten tovin tai kolme :)
Kalaharin tuulet pyörii verhoissa, pimeys on verhonnut koko Kampalan...
Welaba!
Hei hei taas hetkeksi.
Sunnuntain kunniaksi vierailin kokemusjalkaa näyttämässä tutussa sairaalassa The Surgeryssä. Jalka paranee hienosti, Suomen visiitin aikana tehty pienehkö operaatio oli paikallaan. Kokemusjalka piti niin sanotusti perata pohjamutia myöten auki! Nyt luonnonhunaja haude hoitaa loput ja pian minulla on muistona vain "Afrikan pureman" arpi :D
Sitä taitaapi olla puolisentoista viikkoa kun viimeksi pääsin tänne kirjoittelemaan. Välillä ei ole ollut nettiä ja toisinaan vaan on niin väsy päivän jälkeen ettei ole jaksanut muuta kuin pelata erän tai pari täppiä :D
Täppi on muuten hauska korttipeli, jonka olen nyt tässä Happosilla oppinut, Kannattaa lähteä Afrikkaan vapaaehtoiseksi!!! Heh!
1.7. oli rankka aamu... Ulla lähti takaisin koto Suomeen ja kyyneleiltä ei säästytty... mutta 29.6. meillä oli läksiäisjuhlat. Caring Handsin naiset oli kaikki kutsuttu, samosat ja erilaiset hedelmät ja kakut koristivat pöytää, pidettiin puheita, halattiin monta kertaa ja ennenkaikkea tanssittiin ja laulettiin rummutuksen tahtiin! Oli aivan mahtavat kemut. Oli ihana nähdä miten nämä useat naiset olivat laittautuneet parhaimpiinsa, mekot olivat kauniit ja kampauksetkin uudistetut. On uskomatonta, kun tietää millaisista mutamajoista muutamat heistäkin ovat juhliin saapuneet... uskomatonta.
Kesäkuun viimeisenä oli minulla aikamoinen esiintyminen. Kuunteleppa tätä!
Kampalan Public Health Nurses Collegen virallinen avajaispäivä oli silloin ja sinne oli tullut kutsu HADCOlle. HADCO on siis se järjestö jonka kautta olin Ugandassa ensimmäisen 3 kuukautta tekemässä työharjoitteluani.
No mutta siis, kun kenelläkään Suomesta ei ollut tilaisuutta tulla edustamaan HADCOa juhlaan, niin minua pyydettiin... VAU! Sanoin heti että tottakai, sen enempää ajattelematta!
Juhla oli hulppea ja enpä ole ennen pitänyt puhetta keskellä niin suurta ihmismäärää, varsinkaan kun yleisössä istui ministereitä ja paljon muita korkea-arvoisia henkilöitä... Mutta HYVIN MENI! Minähän ihan nautin tilanteesta :D
Mitäs muuta... NO VAIKKA MITÄ!
Ulla kun lähti, niin samantien tuli vieraita Suomesta, sillä vieraiden määrähän on pakko olla vakio! Tosin Ullan korvasi 4 henkilöä!!!
Suomen Caring Handsin keulahahmo, ihana Liisa, seurueineen tuli Kampalaan viihtymään ja tekemään vähän töitäkin siinä sivussa. Vietettiin heidän kanssa sellainen rivakkaräväkkä "kuudenkympin päiväkin". Se tahtoo sanoa sitä, että mentiin marketeille ja ostettiin 60 saippuapötköä, 60 isoa pesuvatia, 60 kahden kilon sokeripussia, 60 voirasiaa, 60 pakettia teetä ja 60 kahden kilon pussia puurojauhoja! Suomesta oli tullut lahjoitusrahoja ja niitä sitten aloitettiin jakamaan tuotteiden muodossa.
Kun minä vaan voisin sanoin kuvailla kaikkien tähän mennessä lahjoituksen saaneiden naisten ilmeet, eleet ja kiitoksen sanat... Laitan kuvia heti kun saan niitä tänne liitettyä (ei onnistu nyt jostain syystä)... UPEA PÄIVÄ SLUMMISSA!
<3
<3
<3
Eilen muutin uuteen kotiin, ISOON valkoiseen taloon! Tässä compaundilla jossa Caring Hands sijaitsee on muutama Suomalaisten asuttama talo ja nyt yksi niistä jäi tyhjäksi. Iso valkoinen kaksi kerroksinen talo, kauniine puutarhoineen, terasseineen, sisustuksineen, kolmine koirineen (Nippe, Topi ja Pimu) sekä kissa Nappi, talonmies, taloudenhoitaja, yövahti ja minä, Pia, sen kaiken keskellä.. uuuhhh... aikamoista. Elelen ja oleilen tässä nyt sitten tovin tai kolme :)
Kalaharin tuulet pyörii verhoissa, pimeys on verhonnut koko Kampalan...
Welaba!
Hei hei taas hetkeksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
