pieniä ISOJA asioita

...ohhoh...
kuvia ei saa ladattua, kun ei niin ei. Olen pimennossa päiväntasaajalla... netti on ollu ihan änkyrä ja "mun" puhelinyhtiöni MTN oli poissa kunnon toiminnasta pari päivää, MUTTA tässä tätä taas näköjään mennä porskutellan :)

Tuntuu ihan kauheelta ajatella miten taas tähän asioita kirjoittaisi kun on niin monta juttua päässä, hmmm..
Simanyi... en tiedä.

Yleensä itse vastaan moiseen kysymykseen toiselle kun hän moisen kysymyksen esittää, että aloita alusta. KA, kuinkas se nyt yllättäen tuntuukin niin perin hankalalta, hehee.

Suomivieraat Liisa ja kumppanit lähtivät kotiin ja meillä oli aivan ihanat läksiäiset! Naiset tanssivat ja lauloivat jälleen kerran, siihen rummutukseen ja rytmeihin ja KAPAPALAan ei vaan voi kyllästyä.
Läksiäisjuhlassa jaettiin "kuudenkympin" lahjat ja olisittepa nähneet sen iloisesti kiljahtelevan ja hyppelevän naislauman (muutama mieskin toki "GENDER BALANCE, gender balance")kun he saavit päälaella keikkuen suuntasivat peräkanaa koteihinsa Caring Handsiltä Mbuya Hilliltä. Mahtava näky! (Laittaisin siitä oitis kuvan, jos vaan tämä niitä vastaanottaisi)!

Kaiken ilon ja mellastuksen keskellä näkee toki surua, sairauksia ja murheita... Kun voimat loppuu, niin mikä avuksi. Sellainen ajatus oli mielessä usein illalla 8.7.
Työpäivä oli ohi ja kävelin taloltani Happosille, kun eräs Carin Handsin naisista huusi nimeäni. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta seurasin häntä vihreälle rautaportille joka sulkee asuinalueemme ja portin takaa löytyi uupunut matkalainen, Rose Mary.
Hän oli juuri käynyt toimistollamme ennen sulkemista. Oli päässyt pois sairaalasta, mutta oli edelleen heikkona. Siinä hän nyt oli kohdannut voimiensa ehtymisen, heti portin ulkopuolella ja makasi maassa keskellä tietä. Kahdestaan autettuna saimme Rose Maryn jalkeille ja talutettua takaisin.
Lähdimme illan kähmässä työtoverini Justinen kanssa saattelemaan heikkoa naista kotiin taksilla. Rose Mary lepäsi pää sylissäni koko matkan ajan ja hoki webale webale webale... kiitos kiitos kiitos... jatkuvana nauhana. Täällä usein ihminen kohtaa hyljätyksi tulemisen kun sairastuu vakavasti, kukaan ei oikein halua olla lähellä, ettei "karma" tartu, joten huolenpito ja lähellä olo on kultaakin kalliimpaa. Pienet asiat on ISOJA!

Muistan, kun siinä Rose Maryn kotona, tulitikkolaatikon kokoisessa likaisessa huoneessa, syvällä slummialuetta, maalattialla seistessäni ajattelin, että tässä minä seison 80 euron rintaliivit päälläni ja tällä naisella ei ole edes kunnon patjaa millä maata... Vastakohdat ovat joskus niin järkyttäviä, että sieluun sattuu ja sitä on hankala selittää. Mutta sellaisten asioiden ei pidä antaa masentaa mieltä... Minä olen jokatapauksessa täällä ja annan ja saan, nautin maailmankansalaisuudesta ja vilpittömin sydämin teen tätä työtä mitä teen, vaikka sitten 80 euron tissiliivit päällä... Elämä on... Noh, tämä oli tällainen tarina.

~~~~~

Yöt ovat olleet ajoittain hankalia, sillä olen elänyt keskellä satua nimeltä Sammakko vesitankissa! Tiedättehän sen tarinan kun Prinsessa suutelee sammakkoa ja siitä muuntautuukin hetkessä kas upea Ylkä! No joo. Minun Plinssini kutsuu minua KUULUVASTI KURNUTTAEN takapihalla olevassa vesitankissa ja kun tankki vielä tuhatkertaistaa jo ennestää yössä upeasti kumahtelevan kurnutuksen, voitta vaan uskoa että siinä ropisee uni silmästä. Joku ilta menen ja pussaan sitä myrkkykonnaa, hittolainen! =D

Yöllisiä ääniä tänne villiin Afrikkaan toki mahtuu muitakin! Läheiseltä Acholien alueelta kuuluu oikein Tarzan elokuvistakin tuttua viidakkorummutusta ja kiljuntaa aika-ajoin. Iibis linnut rääkyy järkyttävästi ja sehän villitsee pihallani olevat vahtikoirat hurjaan haukuntaan, josta taas naapuripihan koirat häiriintyy ja alkaa haukunnan jne.. jne... Ja kun Afrikassa ollaan niin täällä on toki käärmeitäkin, ihan sellaisia pieniä ja ystävällisiä Kobra merkkisiä muun muassa. Niitä tässä asuinalueellammekin mennä suhisee. Mutta ettei menisi ihan liian villiksi niin täällä on todella paljon kauniita, isoja ja värikkäitä hämäkke.. EIKUN perhosia myös!!! hihi.

Hassu olo! :P

Lopettaskohan tähän.... hmm... ok :)

No moi!